Vieläkö joku muistaa animaatioelokuvan WALL-E? Siinä elettiin vuotta 2700, jolloin ihmiset olivat hylänneet saasteen ja rojun kuormittaman maapallon ja siirtyneet elämään avaruuteen. Suurilla avaruusaluksilla robotit hellivät ylipainoisiksi palluroiksi muuttuneita ihmisiä, jotka kansituoleissa lojuessaan olivat hukanneet liikuntakykynsä tyystin.

Elokuvan dystopia saattaa toteutua jo huomattavasti ennen vuotta 2700, ellemme kykene kääntämään nykyistä kehityssuuntaa.

WALL-E:n synkkä tulevaisuudenkuva tuli mieleeni kuunnellessani THL:n tutkimusprofessori Seppo Koskista. Tutkimusten mukaan suomalaisten terveys kehittyi 1970-luvulta lähtien pitkään myönteisesti, mutta 2010-luvun aikana kehitys kääntyi laskuun.

Työ- ja toimintakykyä nakertavat sydän- ja verisuonitaudit, mielenterveyden häiriöt, lihavuus, heikkolaatuinen ravitsemus, liikunnan vähäisyys ja päihteet.

Tupakointi ja alkoholin kokonaiskulutus ovat sentään kokonaisuudessaan vähentyneet, mutta polarisoituneen tilanteen vuoksi molemmat kuormittavat enemmän niitä väestöryhmiä, joille muutkin terveysongelmat kasaantuvat.

Nuorten toimintakyvyssä hälyttävä muutos

Yhtenä indikaattorina toimintakyvyn muutoksesta voi pitää varusmiespalveluksen aloittaneiden fyysisen kunnon kehitystä, jota on seurattu systemaattisesti pitkään. Aerobisen kunnon huippu ajoittui 1970-luvun lopulle, ja sen jälkeen Cooperin testissä pingottu matka on tasaisesti löpsähtänyt varusmiesikäisten keskipainon samalla kasvaessa.

Eikä siinä vielä kaikki, myös lihaskunnoltaan heikkokuntoisten osuus on kasvanut. Kokonaisuudessaan huonokuntoisten osuus varusmiespalveluksen aloittaneista on kasvanut 5 %:sta noin 30 %:iin 2020-luvulle tultaessa.

Tilanne on niin hälyttävän huono, että valtakunnan tasolla on herännyt aito huoli siitä, mistä tulevaisuudessa riittää väkeä töihin, joissa hyvä fyysinen kunto on työkyvyn edellytys. Eikä tällä tarkoiteta pelkästään poliiseja ja palomiehiä, vaan jo aivan tavallisia fyysisesti kuormittavia töitä.

Myös entisten nuorten kunto heikkenee

Samalla kun nuorten kunto on heikentynyt, on myös entisten nuorten eli nykyisten keski-ikäisten liikkumiskyky heikentynyt. Tämä taas on edelleen johtanut siihen, että myös iäkkäiden henkilöiden pitkään jatkunut toimintakyvyn paraneminen on pysähtynyt.

Olemme hokeneet pitkään, että tämän päivän kuusikymppinen vastaa toimintakyvyltään parinkymmenen vuoden takaista viisikymppistä, mutta tätä menoa joudumme kahdenkymmenen vuoden kuluttua toteamaan, että vuoden 2043 kuusikymppinen vastaa vuoden 2023 seitsemänkymppistä…

Työikäisten määrä vähenee ja työikäinen väestö ikääntyy. Ikäihmisten osuus väestöstä kasvaa, mikä vääjäämättä lisää palvelujen tarvetta varsinkin sosiaali- ja terveydenhuollon sektorilla.

Jos ikääntyneiden terveys ja toimintakyky kääntyvät laskuun, voi edessä olla todellinen katastrofi, kun emme edes nykyisellä väestörakenteella tunnu selviävän riittävien palvelujen tuottamisesta kunnialla.

Keskustelussa rajoitukset ja kiellot

Mitä sitten tehdä? Terveyden edistäminen ja hyvinvointierojen kaventaminen ovat olleet hyvinvointipolitiikan ytimessä niin pitkään kuin muistan. Resepti on toiminut osittain, mutta sitkeisiin sosioekonomisiin terveyseroihin sillä ei ole päästy kiinni. Lisäksi alkaa näyttää siltä, että myös keskiluokan myönteinen terveyskehitys on uhattuna.

Perinteiset keinot ovat olleet yhdistelmä valistusta, rajoituksia, kieltoja ja palveluja. Valistus ei näytä purevan kaikkiin, eikä palvelujen lisääminen ole tässä talous- ja työvoimatilanteessa ratkaisu, joka kantaisi pitkälle. Niinpä keskusteluun ovat ymmärrettävästi nousseet rajoitukset ja kiellot, joilla terveyden ja toimintakyvyn kannalta epäedullista kehitystä pyritään hillitsemään.

Useat tahot ovat tehneet ehdotuksia elintarvikkeiden terveysperusteisista haittaveroista, jotka sidottaisiin esimerkiksi tuotteiden sokeri- ja rasvapitoisuuteen. Ne ovat kuitenkin saaneet varsin ristiriitaisen vastaanoton.

Alkoholin ja tupakan osalta erilaiset rajoitukset ja käytön vähentäminen hintaa nostamalla on laajalti hyväksytty, mutta makeisten ja makkaroiden osalta samanlaista konsensusta ei näytä syntyvän. Kansalaisen oman rasvaprosentin ottamista verotuksen perusteeksi ei kukaan sentään ole rohjennut ehdottaa.

Kuinka pitkälle valtio saa mennä suojellakseen asukkaitaan heiltä itseltään? Eikö ihmisellä ole oikeus tehdä myös terveytensä kannalta epäedullisia valintoja?

Periaatteessa kyllä, mutta hyvinvointivaltion keskeinen ydin on oikeuksien ja velvollisuuksien tasapaino. Jos kansalaisella on oikeus saada apua ja tukea sairauksien tai muiden vastoinkäymisten kohdatessa, on hänellä vastaavasti velvollisuus osallistua vahinkojen ehkäisyyn omalta kohdaltaan.

Terveelliset valinnat helpoiksi

Kieltoja, rajoituksia ja haittaveroja joudutaan todennäköisesti säätämään, jotta nykyinen negatiivinen kehitys saadaan riittävän nopeasti katkaistua. Enimmäismääriä lasten ruutuaikoihin, yksityisautoilun rajoituksia, polttoaineiden hintojen nostoja, sähköpotkulautojen kieltoja, pysäköinnin hintojen nostoja ja haittaveroja.

Rajoitukset ja haittaverot eivät kuitenkaan kanna, jos kansa ei ymmärrä, mitä niillä haetaan ja miksi.

Siksi parempi vaihtoehto on muokata yhteiskunnan rakenteita niin, että toistuvat terveyttä ja toimintakykyä edistävät ja ylläpitävät valinnat tehdään helpoiksi ja houkutteleviksi.

Terveellisen ruoan pitää olla edullisempaa kuin epäterveellisen, kävelyn ja pyöräilyn pitää olla helppoa ja turvallista, joukkoliikenteen tulee olla sujuva ja edullinen vaihtoehto, lapsille ja nuorille pitää olla tarjolla sosiaalisuutta ja liikkumista lisääviä harrastuksia koulun yhteydessä.

Listaa voi vapaasti täydentää ja toisaalta ampua alas toteuttamiskelvottomia ehdotuksia. Olennaista on kuitenkin ymmärtää, ettei nykyinen kehityksen suunta ihmisten tai maapallonkaan kannalta vaihdu paremmaksi ilman kipua ja luopumisen tuskaa.