”Millä tavalla sinä haluaisit kuolla?”

Kysymys esitetään loppukesän illanvietossa, jossa on hiljennytty miettimään planeetan rapautumista, vielä vihreän luonnon keskellä. Tämä kaikki saattaa päättyä, sitten joskus.

Kysyjä täsmentää, että mehän kaikki kuolemme suurella todennäköisyydellä ennen Äiti Maata.

– Että siis millä tavalla, sinä yksilönä, jos voisit valita.

Seurueelta menee hetki yleisen kääntämisessä yksityiseksi. Joillakin välähtää katseessa hämmennys, ehkä muisto läheisen poismenosta tai tietoisuus omasta vakavasta sairaudesta. Ammattikokemukset kuolevien hoidosta eivät kelpaa suojakilveksi.

Nyt puhutaan elävinä ihmisinä, joilla ei voi olla lopullista käsitystä omasta kuolemastaan. Monet ovat suunnitelleet viimeisiä vuosiaan, mutta kyse ei ole eläkerahastoista tai testamenteista.

Mitä tiiviimmin omaa kuolemaansa ajattelee, sen kauemmaksi se lipeää. Ei ole käsitteistöä kuvaamaan sitä. Elämä ja kuolema ovat kuin magneetin samannimiset navat. Kun olet toisessa kiinni, toinen väistyy luonnonlakien ajamana.

Seurueen mielipide on lopulta ennalta arvattava.

– Kun voisi kuolla rauhassa rakkaiden ympäröimänä, korkeassa iässä, riittävästi kokeneena, ilman tuskia, nopeasti. Se olisi hyvä kuolema.

Hyvä kuolema, kreikaksi eu thatanos, eutanasia, on ollut lääketieteen sanastossa yhtä pitkään kuin Hippokrateen vala eli noin 2 400 vuotta.

Suomen Lääkäriliiton eettinen neuvottelukunta teki vuonna 2024 taustaselvityksen eutanasiasta ja lääkäriavusteisesta itsemurhasta, joista kumpikaan ei ole Suomessa sallittu. Selvitys pyrkii hahmottamaan termit ja asiaan liittyvät eettiset ja juridiset seikat.

Noin tusinassa maassa eutanasia ja lääkäriavusteinen itsemurha hyväksytään. Kaikki nämä maat ovat länsimaita, koska prosessiin tarvittava lainsäädännöllinen karuselli ei liene muualla edes mahdollista.

Suomessa koko väestöstä noin kolme neljäsosaa on kannattanut jo pitkään eutanasian laillistamista.

Kansalaisaloite eutanasialaista jätettiin eduskunnalle toukokuussa 2024 sen kerättyä yli 50 000 allekirjoitusta. Sen jälkeen on ollut hiljaista kuin muistisairaan huoneessa saattohoitopäätöstä odotellessa.

Eutanasian salliminen jakaa lääkärikuntaa. Suomen Lääkäriliitto vastustaa sitä muiden Pohjoismaiden tapaan. Uskotaan, että palliatiivinen hoito riittää aina ei-kenenkään maalla, vaikka kukaan ei ole uskoa kokemusperäisesti vahvistanut.

Vuonna 2024 tehdyn tutkimuksen mukaan eutanasian laillistamisen kannatus suomalaisten lääkäreiden keskuudessa oli 55 %. Kannatus on kasvanut mutta vieläkin se on alhaisempi kuin väestössä keskimäärin. Vastausprosentti kyselyssä oli tosin vain 31 prosenttia.

Mietin mitkä syyt vaikuttavat ammattikuntamme tilastollisesti penseään suhtautumiseen hyvään kuolemaan. Emmekö ole nähneet tarpeeksi huonoja? Jätämmekö hitaat riutumiset hoitajien huoleksi? Pelkäämmekö vastuuta, juristeja vai molempia? Vai emmekö vain ehtineet vastata kyselyyn, kun oli niin paljon kärsimystä lievitettävänä käytettävissä olevin keinoin?

Sosiaali- ja terveysvaliokunnan olisi mahdollisuus ottaa eutanasia-aloite käsittelyyn nyt alkaneella syysistuntokaudella.

Tuskin mitään tapahtuu.

Ensinnäkään Suomi ei kehtaa hyväksyä näin kimuranttia asiaa ensimmäisenä Pohjoismaana. Sehän voitaisiin tulkita kyvyttömyydeksi hoitaa kunnolla kuolevia. Meillähän ei ole terveydenhoidon resurssiongelmia. Eihän?

Toiseksi on kiire kasvattaa puolustusmenoja. Mielenkiintoista, miten ihmisen elämän väkivaltaisen lyhentämisen sisältävä toiminta ei kirvoita yhtä eettisiä väittelyitä kuin eutanasia.

Elävä ihminen kiistelee. Hyvä kuolema vaikenee, jollei sen puolesta puhuta.