Äitiyteni saavutti tänä talvena täysi-ikäisyyden, kun esikoisemme ilmoitti 21-vuotissyntymäpäivänään olevansa aikuinen.

Nostin juhlapöytään tarjolle leipomani täytekakun aivan kuten kaikkina lastemme syntymäpäivinä. Sen äärellä sydämeni täyttivät rakkaus ja kiitollisuus.

Äitiys on ollut ihan huikea kokemus ensimmäisistä kuplivista sikiön liikkeistä tähän päivään, jolloin esikoinen on minua pidempi ja kuopuskin minua vahvempi.

Näihin vuosiin on mahtunut monenlaista: huolta ja pelkoa uhkaavasta ennenaikaisesta synnytyksestä seurauksineen; vauvan kanssa valvottuja öitä, jolloin en tiennyt, kumpaa meistä itketti enemmän; pienen lapsen käsittämättömän lujaa tahtoa, jota lapsi sen enempää kuin äitikään ei osannut heti hallita; satunnaisia kommelluksia teinien kanssa.

Mutta on niin paljon muutakin. Pienen lapsen pehmeä käsi, joka puristaa ensin tiukasti, mutta rentoutuu sitten unen viedessä voiton; yhteisiä luontoretkiä, joilla pikkukoululaiset jaksoivat omin jaloin minne vain, kunhan vauhti oli heille sopiva; nuorten kanssa käytyjä korvaamattomia keskusteluja heidän pohtiessaan maailmaa ja omaa paikkaansa siinä.

Reseptiikkaa

Koska rakastan leipoa ja koska omat ”pullamme” ovat jo aika hyvin kypsyneitä, muotoilen mietteeni reseptiksi.

1. Perusaineksilla pääsee pitkälle. Riittävää unta, reipasta liikuntaa, säännöllistä ruokaa ja yhdessä vietettyä aikaa ei korvaa mikään. Lapset tarvitsevat aika vähän materiaa, mutta paljon rakkautta. Näitä aineksia on syytä aina pitää käden ulottuvilla.

2. Pipareihin kuuluu vain ripaus pippuria, ja tämä mausteen rooli lankeaa kodeissa ruuduille. Viime viikolla on uutisoitu Jyväskylän ja Itä-Suomen yliopistojen yhteisestä tutkimuksesta, jossa runsas ruutuaika ja vähäinen liikunta ennustivat nuoruusiän mielenterveysongelmia. Mitä pienempi lapsi, sitä huonommin hän sietää väkeviä mausteita. Myös nuoruusiässä on syytä pitää huolta tasapainoisesta kokonaisuudesta.

3. Toisin kuin tässä ajassa voisi luulla, vanhemmuus ei ole hampaat irvessä vedettävä yksilösuoritus tai Masterchef-kilpailu. Tästä sopasta tulee parempi, jos mukana on koko kylällinen kokkeja isovanhempia unohtamatta – isoäidit ovat tutkitusti parantaneet lastenlasten mahdollisuuksia selviytyä.

4. Leipominen on hyvin pitkälti kemiaa. Siksi kakkupohjan reseptistä ei kannata poiketa kovin paljon, ettei kakusta tule liian kova tai ettei se lässähdä uunissa. Kakkupohjassa vanha konsti on usein parempi kuin pussillinen uusia.

5. Kun kakku on paistettu, on täytteen vuoro. Erityisen suositeltavia ja hyväksi havaittuja ovat iltasadut ja muu yhteinen lukeminen sekä liikkuminen luonnossa. Joku muukin kuin oma vanhempi voi opettaa lapset uimaan, pyöräilemään ja musisoimaan, mutta kyllä leipuri voi nauttia näistä itsekin.

6. Lopuksi päästään kakun koristeluun, jossa luovuuden voi jo päästää täysin valloilleen. Yksi tykkää marsipaanista, toinen kinuskista, kolmas vannoo marjojen nimiin. Perheissä on tilaa myös erilaisuudelle. Silti on syytä muistaa tämäkin viisaus: moni kakku päältä kaunis, vaan on silkkoa sisältä. Kalliilla harrastuksilla, vaatteilla tai ulkomaan matkoilla ei voi korvata hyvää keskusteluyhteyttä sen enempää kuin riittävää untakaan.

Iloa ja kokeilemisen riemua kaikille kotileipureille!

Kirjoittaja on nuorisolääketieteen dosentti, joka toivoo näkevänsä myönteisiä muutoksia lasten ja nuorten terveydessä ja hyvinvoinnissa.