Terveydenhuolto Suom Lääkäril 2026;81:e49901, www.laakarilehti.fi/e49901

Miestyyppisen kaljuuntumisen riskeistä ristiriitaista näyttöä – suomalaismiehet saattavat olla paremmassa suojassa

Suomalaistutkimuksessa kaljuuntumisella ei ollut yhteyttä elämänlaatuun, masennukseen tai itsetuntoon. Dosentti Suvi-Päivikki Sinikumpu on kuitenkin miettinyt, voivatko esimerkiksi maahanmuutto ja nuorten ulkonäköpaineet lisätä psyykkisiä vaikutuksia.

Anu-Elina Ervasti

Hiusraja vetäytyy, tukka alkaa harveta ohimoilta ja päälaelta. Miestyyppinen kaljuuntuminen eli androgeeninen alopesia on miehillä yleisin hiustenlähdön aiheuttaja, jonka suurin osa kohtaa elämänsä aikana: hiljattain ilmestyneen suomalaistutkimuksen perusteella yli puolet kolmikymppisistä miehistä on jo alkanut kaljuuntua.

– Se, onko se sairaus vai ei, on varmaan hyvin paljon kulttuurisidonnainen asia, pohtii ihotautien ja allergologian erikoislääkäri ja dosentti Suvi-Päivikki Sinikumpu.

– Suomessa sitä on pidetty enemmän kosmeettisena ongelmana, jota ei juurikaan hoideta julkisella puolella.

Sinikumpu on mukana tutkimusryhmässä, joka on selvittänyt miestyyppisen kaljuuntumisen yhteyttä eri sairauksien riskiin pohjoissuomalaisessa rekisteriaineistossa. Tutkimuksissa tarkasteltiin kahta eri syntymäkohorttia. Toisin kuin aiemmissa ulkomaalaisissa tutkimuksissa, tässä aineistossa kaljuuntumisella ei ollut yhteyttä elämänlaatuun, masennukseen tai itsetuntoon.

– Tulee vaikutelma, että suomalaisessa miesaineistossa kaljuuntuminen ei kuormittaisi psyykeä samalla lailla kuin joissakin muissa yhteisöissä. Esimerkiksi aasialaisissa julkaisuissa se yhdistetään enemmän psyykeen, Sinikumpu sanoo.

– Varmasti on paljon henkilökohtaisiakin eroja. Jollekin yksittäiselle ihmiselle voi olla hyvinkin psyykeen vaikuttava ilmiö, kun hiukset lähtevät nuorella iällä.

Persoonallisuuteen liittyvistä piirteistä esimerkiksi täydellisyyden tavoittelu on kansainvälisessä tutkimuksessa yhdistetty voimakkaampaan psyykkiseen haittaan. Myös seksuaalivähemmistöihin kuuluvilla miehillä kaljuuntuminen näyttäisi aiheuttavan enemmän ahdistusta kuin heteromiehillä.

Mahdollinen yhteys moniin sairauksiin

Se, uhkaako kaljuuntuminen terveyttä muutoin kuin mahdollisten psyykkisten ja sosiaalisten vaikutustensa kautta, on vielä epäselvää. Tutkimuskirjallisuudessa miestyyppinen kaljuuntuminen on yhdistetty useisiin sairauksiin. Näyttö on tosin suurimmaksi osaksi heikkoa.

– Näyttäisi siltä, että miestyyppisellä kaljuudella saattaa olla yhteys hyvänlaatuiseen eturauhasen liikakasvuun, Sinikumpu sanoo.

Näiden taustalla saattaa olla myös sama mekanismi. Dihydrotestosteroni-hormonilla on sekä karvankasvua hillitsevä että eturauhasen kasvua stimuloiva vaikutus. Molempia voidaan lääkitä finasteridilla.

Lisäksi kirjallisuudesta löytyy Sinikummun mukaan heikkoa näyttöä kaljuuntumisen ja metabolisen oireyhtymän välisestä yhteydestä.

– Useissa aineistoissa miehillä, joilla oli vaikeaa miestyyppistä kaljuutta, näytti olevan myös enemmän kardiovaskulaaririskitekijöitä, kuten vyötärölihavuutta ja insuliiniresistenssiä. Näitä emme kuitenkaan ole löytäneet omissa aineistoissamme.

Yhdessä vuonna 2022 tehdyssä meta-analyysissa miestyyppinen kaljuuntuminen katsottiin vakavan covid-19-infektion riskitekijäksi. Sinikummun mukaan näyttö on vielä heikkoa.

Psyykkiset haitat kasvussa?

Lääkärin saattaa silti olla syytä huomioida mahdolliset yhteydet, jos varhain kaljuuntuneella potilaalla on myös vyötärölihavuutta tai muita riskitekijöitä.

– Voisi olla hyvä pitää mielessä kardiovaskulaariset ja metabolisen oireyhtymän riskitekijät. Mutta en ehkä lähtisi antamaan mitään ohjeita rutiininomaisiin tutkimuksiin. Näyttö on kuitenkin vielä aika ristiriitaista, Sinikumpu pohtii.

Vaikka kaljuuntumisen haitat eivät suomalaistutkimuksessa näkyneet väestötasolla, yksilölle se voi aiheuttaa suurtakin stressiä. Sinikumpu on miettinyt, voivatko esimerkiksi lisääntynyt maahanmuutto ja nuorten miesten ulkonäköpaineet lisätä kaljuuntumisen psyykkisiä vaikutuksia myös Suomessa.

– Nykyään nuoret miehet ehkä kiinnittävät enemmän huomiota ulkonäköönsä. Luulisin, että se on isompi juttu uusille sukupolville, Sinikumpu arvelee.

Kansainvälisen tutkimuksen perusteella psyykkisiä haittoja saattaakin liittyä etenkin nuorena kaljuuntumiseen.

– Jos nuorella miehellä on jo aika laajaa hiustenlähtöä, voi tietysti kysyä, onko tämä sellainen asia, jonka kanssa hän on sinut. Miehet eivät välttämättä kovin herkästi ota sitä itse puheeksi.

Atte Tuomaalan, Päivi Leistin, Suvi-Päivikki Sinikummun ja Laura Huilajan tuoreen katsausartikkelin miestyyppisestä kaljuuntumisesta pääset lukemaan täältä.

Lue lisää: Miestyyppiseen kaljuuntumiseen liittyy useita sairauksia

Lue lisää: Finasteridin käyttäjillä voi olla itsetuhoisia ajatuksia

Kirjoittaja

Anu-Elina Ervasti

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkärilehden työpaikat