Sairastavuutta eniten Pohjois-Savossa ja Pohjois-Karjalassa
Kuntien väliset erot ovat suurimmat maantieteellisesti laajoilla hyvinvointialueilla.
![](/site/assets/files/672182/article_image_77118.1024x0.jpg)
Kuntien väliset erot työkyvyttömyydessä ja sairauksien yleisyydessä ovat merkittäviä. Myös hyvinvointialueiden sisällä on suuria eroja.
Kuntien väliset erot sairastavuudessa ovat suurimpia maantieteellisesti laajoilla hyvinvointialueilla Pohjois- ja Itä-Suomessa.
Maantieteellisesti pienemmillä hyvinvointialueilla Etelä-Suomessa alueen sisäinen kuntien välinen vaihtelu on vähäisintä.
Näin kertoo Kansallinen terveysindeksi.
– Osittain erot johtuvat siitä, että maantieteellisesti laajemmilla alueilla on enemmän asukasmäärältään pieniä kuntia, joissa myös satunnaisvaihtelu vaikuttaa tuloksiin. Hyvinvointialueiden palveluista vastaavien viranhaltijoiden tulisi selvittää, mistä erot johtuvat: onko kuntien välillä esimerkiksi eroja siinä, miten helposti palvelujen piiriin voi päästä tai johtuvatko erot muista terveyteen vaikuttavista tekijöistä, sanoo THL:n johtava asiantuntija Päivikki Koponen tiedotteessa .
Alue-erot eivät täysin samoja
Myös työkyvyttömyydessä kuntien väliset erot hyvinvointialueiden sisällä ovat suurimmat maantieteellisesti laajoilla hyvinvointialueilla Pohjois-Savossa, Lapissa ja Kainuussa.
Sairastavuuden ja työkyvyttömyyden alue-erot eivät kuitenkaan ole täysin samanlaisia. Esimerkiksi Pohjois-Karjalassa ja Pirkanmaalla työkyvyttömyys on suhteessa koko maan keskiarvoon yleisempää kuin sairastavuus.
Pohjois-Pohjanmaalla sairastavuus on koko maan keskiarvoon verrattuna varsin yleistä, mutta työkyvyttömyydessä ero koko maan tasoon on pienempi.