Se oli aikamoinen yllätys.

Yliopisto ei auttaisi mitenkään. Ei asunnossa, ei paperisodassa. Vain sairausvakuutus ja tutkijaviisumi tulisivat talon puolesta. Verot, sosiaaliturvatunnukset sun muut pitäisi hoitaa itse samaan aikaan, kun energia menisi uuteen työhön.

Jos yksiö löytyisi, vuokra olisi 3 000 dollaria kuussa. Kaksiossa 300 dollaria enemmän.

Markus Ramste (ent. Räsänen) oli palkittu vuonna 2020 Helsingin yliopistossa lääketieteen vuoden väitöskirjasta. Palo tutkimustyöhön oli kova.

Vastaväittäjän kautta oli syntynyt kontakti Stanfordin yliopistoon Kaliforniaan. Ramste oli käynyt tutustumassa useaan tutkimusryhmään, ja sopiva postdoc-tutkijan paikka oli löytynyt.

Maaliskuussa 2022 hän saapui länsirannikolle.

Perässä tulisi muutaman kuukauden kuluttua puoliso Amanda Ranta . Hän oli saanut vierailevan väitöstutkijan paikan.

Kokemusta kertynyt

Alkujärkytyksen jälkeen elämä alkoi asettua. Kävi tuuri: paikalliset opiskelijat olivat lomalla, ja asuinpaikaksi järjestyi tyhjillään ollut opiskelija-asunto.

Rannan saavuttua paperisotakin alkoi kääntyä voiton puolelle, ja syksyllä 2022 pariskunta muutti yhden makuuhuoneen vuokra-asuntoon.

Päästiin keskittymään töihin.

Ramstella se tarkoittaa sepelvaltimotaudin tutkimista 15 hengen ryhmässä. Tavoite on selvittää, millä mekanismeilla sepelvaltimotaudin geneettinen riski vaikuttaa verisuonen seinämään. Arki on kokeellista työtä solu- ja pieneläinmalleilla sekä datan käsittelyä.

Sisäinen palo on tutkijoilla kova. Työpäivät ovat 9–10-tuntisia, Amanda Ranta kertoo.

Rannan ryhmä selvittää insuliiniresistenssin ja kardiometabolisten sairauksien geneettistä taustaa.

Kliininen työ rinnalla

Lääkärilehti tapasi Ramsten ja Rannan elokuussa Suomessa.

Halusimme selvittää, mitä Suomen tutkimusmaailma voi Stanfordista oppia. Ramste oli juuri palaamassa sinne, Ranta jäi Suomeen jatkamaan lääketieteen opintojaan ja väitöskirjatyötään FinnGen-projektissa.

Kliininen työ. Sen yhdistäminen perustutkimukseen on kaksikon mukaan yksi Stanfordin menestystekijöistä. Suuri osa kollegoista tekee klinikkaa iästä riippumatta.

Suomessa tutkimuksen ja kliinisen työn yhdistäminen on kaksikon kokemusten perusteella jäykempää. Kliininen työ voi olla mahdollista, mutta sitä tehdään usein jaksoissa.

Stanfordissa kliinisen työn osuus voi olla esimerkiksi 10 tai 20 prosenttia. Osuuden voi räätälöidä kohtuullisen vapaasti, mutta tutkimusnäytöt vaikuttavat: parhaita tuetaan tekemään sitä enemmän. Erikoistuminenkin on suunniteltu tutkimuksen ja kliinisen työn yhdistämisen ympärille.

Lääketieteellisen tiedekunnan rakennuksissa toimii myös yrityksiä.

– Kliininen työ avaa silmiä ja laajentaa ymmärrystä. Tutkimusryhmän dynamiikka paranee, kun kollega osaa kokouksissa kokemustensa pohjalta huomauttaa, oletko miettinyt tätä näkökulmaa, Ramste kertoo.

Etu voi olla konkreettinen.

– Viereistä labraa vetää sydänkirurgi. Hän voi järjestää klinikaltaan sinne sepelvaltimonäytteitä ohitusleikkauksista, Ramste kertoo.

Kollaboraatio syvää

Toisen eron kaksikko löytää yhteistyöstä.

Laboratorioinfra toimii Suomessa hiotusti, mutta ihmisten välinen yhteistyö on Stanfordissa toista.

Palautetta ja ideoita liikkuu laajasti ryhmärajojen yli. Niitä pallotellaan, ja kritisoida voi vapautuneesti. Virheitä saa tehdä, ja ne kuitataan nopeasti. Tyhmäkin voi olla.

Vaikka ilmapiiri on rento, pinnan alla räpylät potkivat vimmatusti.

Viesteihin vastataan ripeästi, ja asiat pyörähtävät saman tien eteenpäin. Metodiikka on uusinta uutta, ja uudet menetelmät sekä havainnot kulkevat ryhmästä toiseen ennen kuin niitä on julkaistu. Rahaa on runsaasti, joten kalliitkin kokeilut onnistuvat nopeasti.

Sisäinen palo kova

Työpäivät ovat 9–10-tuntisia.

– Sisäinen palo on tutkijoilla kova, ei tunteja kukaan laske. Päivien pituudet voivat myös vaihdella, Ranta kertoo.

Markus Ramsten tutkimus pyrkii selvittämään, millä mekanismeilla sepelvaltimotaudin geneettinen riski vaikuttaa verisuonen seinämään.

Painetta luovat sisäiset tapaamiset. Ramsten ryhmällä on joka maanantai 2–3 tunnin kokous, jossa pitää olla uutta kerrottavaa – oli sitä tai ei. Projektin tasolla kokoonnutaan viikoittain.

Joka toinen viikko on Stanfordin tasoinen tapaaminen, joissa käydään toisten projekteja läpi. Kulttuuri vaatii positiivista kerrottavaa. Tutkijan pitää osata esittää sanottavansa muutamalla pointilla. Muuten yleisö kyllästyy.

Ohjaajan lisäksi tutkijoilla on mentoreita. Heidät valitaan täydentämään esimiehen osaamista. Mentorit välittävät tietoa maailmalta ja luovat kontakteja.

Ramste itse toimi mentorina Biodesign-kurssilla, joka käsittelee bio- ja lääketieteellisten keksintöjen kaupallistamista.

Paluu Suomeen

Kaksikko kuvaa Stanford-kokemustaan ennen kaikkea antoisaksi, inspiroivaksi ja innostavaksi.

Stanford toivoo Suomesta lisää postdoc-tutkijoita.

– Stanford on ympäristönä uniikki. Tutkimukseen yhdistyy Piilaakson kautta teknologiaa, tekoälyä ja tuotteistamista, Ramste sanoo.

Ranta kertoo ryhmänsä johtajan toivoneen Suomesta lisää tulijoita. Suomalaista väitöskirjaa ja tutkijakoulutusta pidetään hyvänä pohjana postdoc-tutkijalle.

Ramste aikoo jatkaa Stanfordissa vielä noin vuoden. Toiveena on palata Suomeen jatkamaan funktionaalisen genomiikan tutkimusta ja viedä kardiologian erikoistuminen loppuun.