Hengenvaarallinen subkutaaniemfyseema paineilmanaulaimen vahingonlaukauksesta · Subkutaaniemfyseema voi syntyä erilaisissa tautitiloissa, traumoissa, toimenpiteissa ja tutkimuksissa. Tässä kuvatussa tapauksessa runkonaulaimen paineilma kulkeutui raajasta mediastinumiin, kun naula lävisti sekä paineilmaletkun että käden. Mikko Lax, Tove Palmgren, Per Rosenberg Tapausselostus 7/2009 Kommentteja
VOK-hankkeessa on rekisteröity yli puoli miljoonaa verensiirtoa · Käytäntöjen vertailu sairaanhoitopiirien kesken on auttanut järkeistämään verensiirtokäytäntöjä ja säästämään kustannuksia. Tiina Mäki, Leena Capraro, Risto Hanhela, Seppo Hovilehto, Merja Koivuranta, Anne Vakkuri, Lauri Nikkinen, Marja-Kaisa Auvinen Terveydenhuolto 7/2009 Kommentteja
Uusia eväitä elvytykseen Vasopressiinin ja adrenaliinin yhdistelmä yhdessä metyyliprednisolonin kanssa elvytyslääkkeenä sekä elvytyksenjälkeisen sokkitilan hoitoon tarvittaessa annettava hydrokortisoni saattaa lisätä eloonjäämisennustetta sydänpysähdyksen jälkeen. Katariina Korkeila Lääketieteen maailmasta 6/2009 Kommentteja
Pituutta vai laatua vajaatoimintapotilaan elämään? Vaikeista oireista huolimatta noin puolet vajaatoimintapotilaista ei vaihtaisi oireitaan elämään, joka olisi täysin oireeton, mutta lyhyempi. Neljännes olisi valmis luopumaan suuresta osasta jäljellä olevaa elämäänsä, jos elämänlaatu palautuisi normaaliksi ja loppujen mielipide oli jossakin ääripäiden välillä Juhani Airaksinen Lääketieteen maailmasta 6/2009 Kommentteja
Eroahdistuksella ja paniikkioireilulla on yhteinen tausta Kliinisesti ilmenevä lapsuuden eroahdistus ja aikuisiän paniikkiahdistus muodostavat jatkumon, jolla on yhteinen, geneettisesti säädelty biologinen alttius. Jo aiemmmin on havaittu, että eroahdistus edeltää usein aikuisiän paniikkioireilua. Molemmat ovat lisäksi herkkiä hiilidioksidin provokaatiolle. Lapsuudessa tapahtuneen vanhemman menetyksen on arveltu altistavan sekä eroahdistukselle että myöhemmän iän paniikkiahdistukselle. Raimo K. R. Salokangas Lääketieteen maailmasta 6/2009 Kommentteja
Sormien pituus ennakoi meklarin menestystä Pörssissä kauppaa käyvien meklareiden menestys on yhteydessä pieneen oikean käden etusormen ja nimettömän suhdelukuun (2D:4D-suhde), osoittaa Cambridgen yliopistossa tehty tutkimus. Mitä pidempi nimetön on etusormeen verrattuna, sitä parempia kauppoja meklarit olivat tehneet kuluneen 20 kuukauden aikana. 2D:4D-suhde ennusti myös pitkää uraa alalla. Camilla Schalin-Jäntti Lääketieteen maailmasta 6/2009 Kommentteja
Pulssioksimetriseulonta auttaa vastasyntyneitä Ennen kotiutusta tehty vastasyntyneen pulssioksimetrimittaus lisää kolmanneksella todennäköisyyttä, että valtimotiehyestä riippuva vaikea synnynnäinen sydänvika löydetään ennen vauvan kotiutusta. Tulos ilmenee Ruotsissa tehdystä lähes 40 000 vastasyntyneen seulontatutkimuksesta. Marjo Renko Lääketieteen maailmasta 6/2009 Kommentteja
Nuorten ja nuorten aikuisten psyykenlääkkeiden käyttö on lisääntynyt 2000-luvulla Lasten ja nuorten psyykkiseen oireiluun ja sairastumiseen on kiinnitetty viime aikoina yhä enemmän huomiota, ja oireiden epäillään sekä lisääntyneen että vaikeutuneen. Tässä tutkimuksessa kuvaamme lasten ja nuorten psyykenlääkkeiden käyttöä vuodesta 1997 vuoteen 2007 Kelan reseptitiedoston avulla. Ilona Autti-Rämö, Johanna Seppänen, Raimo Raitasalo, Jaana E. Martikainen, Andre Sourander Alkuperäistutkimus 6/2009 Kommentteja
Oikaisu: Neurologit tekivät sen taas Auditointien tuloksena entistä parempaa erikoiskoulutusta Lääkärilehdessä 5/2009 (s. 388-93) julkaistun neurologian erikoislääkärikoulutusta käsitelleen artikkelin otsikossa (Neurologit tekivät sen taas - Auditointien tuloksena entistä parempaa erikoiskoulutusta) oli virhe. Otsikon olisi pitänyt olla muodossa: Neurologit tekivät sen taas - Auditointien tuloksena entistä parempaa erikoislääkärikoulutusta. Alkuperäistutkimus 6/2009 Kommentteja
Trauman kokenut nuori oireilee monimuotoisesti - Nuoret ovat muita ikäryhmiä suuremmassa vaarassa altistua psyykkiselle traumalle. Traumatisoitumiseen liittyy erityispiirteitä nuoruusiän kehitystehtävien takia. Henna Haravuori, Laura Suomalainen, Mauri Marttunen Katsausartikkeli 6/2009 Kommentteja
Pilaako lukeminen silmät? - Likinäköisyyden esiintyvyys lisääntyi merkittävästi Suomessa 1900-luvulla. Olavi Pärssinen Katsausartikkeli 6/2009 Kommentteja
Ohjeistus lisäsi käsihuuhteen ja vähensi antibioottien käyttöä vanhusten hoitopaikoissa - Koulutuksen ja ohjeistuksen jälkeen käsihuuhteen käyttö lisääntyi ja antibioottien käyttö väheni kahden seurantavuoden aikana vanhusten hoitopaikoissa. Pertti Karppi, Maija Rummukainen, Aino Jakobsson, Maire Matsinen Terveydenhuolto 6/2009 Kommentteja
Aivovaltimon aneurysmista ainutlaatuinen aineisto Suomalaisessa väestössä noin 2-3 %:lla eli noin 100 000 suomalaisella on aivovaltimopullistuma. Niistä vuotaa noin 1 000 vuosittain. Pullistuman syntyyn vaikuttavat perimä, veren paikallinen virtausjakauma sekä useat ulkoiset syyt, kuten tupakanpoltto. Hoidoista huolimatta vuotoon menehtyy edelleen noin puolet, eli Suomessa kuolee vuosittain lähes 500 ihmistä aivovaltimopullistuman aiheuttamaan vuotoon - enemmän kuin liikenteessä. Tauti ilmenee etenkin nuorilla ja työikäisillä, ja vain joka viides potilas palaa takaisin työelämään. Martin Lehecka Väitös 6/2009 Kommentteja
Lasten myrkytykset ovat vähentyneet Suomessa Vuosina 1969-2003 Suomessa kuoli yhteensä 121 alle 16-vuotiasta lasta myrkytyksiin. Eniten myrkytyskuolemia aiheuttivat keskushermostoon vaikuttavat lääkeaineet ja häkä. Myrkytyskuolemat käytännössä hävisivät 0-4-vuotiaiden ikäryhmässä 1980-luvun aikana. Tämän jälkeen tapahtuneet yksittäiset kuolemantapaukset muistuttavat kuitenkin, että pienten lasten myrkytyskuolemavaara ei ole kokonaan väistynyt. Vanhempien lasten (5-15-vuotiaat) myrkytyskuolemien vuosittainen ilmaantuvuus vaihteli tutkimusajanjakson 1969-2003 aikana. Tyttöjen myrkytysitsemurhat olivat selvästi yleisempiä kuin poikien. Sen sijaan pojilla oli enemmän myrkytyskuolemia, jotka olivat aiheutuneet päihdekäytön seurauksena. Juho Kivistö Väitös 6/2009 Kommentteja
Lyhyen QT-ajan oireyhtymä EKG:sta mitattavaan pitkään QT-aikaan on jo pitkään tiedetty liittyvän hengenvaarallisia rytmihäiriöitä. Sen sijaan QT-ajan lyhenemää on aivan viime vuosiin saakka pidetty toisarvoisena ja merkityksettömänä löydöksenä. Sitä ei juurikaan mitattu tai raportoitu, ennen kuin vuonna 2000 kuvattiin sydänperäisen äkkikuoleman kohdanneita henkilöitä, joiden QT-aika oli selvästi tavanomaista lyhyempi. Olli Anttonen Väitös 6/2009 Kommentteja
Borrelia väistää ihmisen immuunipuolustuksen monin keinoin Borrelioosissa ensivaiheen puolustusreaktiot ovat poikkeuksellisen heikkoja. Tästä kertoo taudin ensioireen, vaeltavan punoituksen eli erythema migrans -ihottuman, vaimeus verrattuna muiden bakteerien aiheuttamiin ihotulehduksiin. Pauliina Hartiala Väitös 6/2009 Kommentteja
Kortikosteroidiannoksen toistamisesta haittaa syntyvälle lapselle Toistetusta kortikosteroidiprofylaksiasta ei ole hyötyä uhkaavan ennenaikaisen synnytyksen hoidossa, osoittaa nyt julkaistu tutkimus vakuuttavasti. Kortikosteroidiprofylaksia aiheuttaa pelkästään haittaa ja riskejä lapsen pitkäaikaisennusteelle. Tutkimuksen näyttö on tärkeä ja linjaa horjuvaa hoitokäytäntöä. Pertti Kirkinen Lääketieteen maailmasta 5/2009 Kommentteja
Sokeritauti lisää syöpäpotilaan kuolemanriskiä Sokeritautia sairastavien syöpäpotilaiden ennuste on huonompi kuin syöpäpotilaiden keskimäärin, osoittaa nyt julkaistu meta-analyysi. Sirkku Jyrkkiö Lääketieteen maailmasta 5/2009 Kommentteja
Geenit vaikuttavat klopidogreelin tehoon Farmakogenetiikka on tulossa vauhdilla lääkehoidon yksilöllisen vasteen arviointiin. Nyt saatiin merkittävää lisätietoa klopidogreelivasteen eroihin kolmesta samaan aikaan julkaistusta laajasta tutkimuksesta. Näissä todettiin CYP2C19-geenivariantin vähentävän klopidogreelin aktiivisen metaboliitin pitoisuutta noin kolmanneksen ja tämä puolestaan vähensi merkittävästi lääkkeen verihiutaleiden aggregaation estoa. Kun kyseisen polymorfian kliinisiä vaikutuksia arvioitiin klopidogreelihoitoa saaneilla sepelvaltimotautikohtauspotilailla kolmessa suuressa potilassarjassa, todettiin polymorfian lisäävän kaikkien sydäntapahtumien vaaraa vähintään 50 % ja stenttitromboosin vaaraa jopa 3-6-kertaiseksi. Sydäntapahtumavaaran suureneminen oli nuorilla sydäninfarktipotilailla yli kolminkertainen. Juhani Airaksinen Lääketieteen maailmasta 5/2009 Kommentteja
Statiinien hyvin harvinainen sivuvaikutus? Interstitiaalinen keuhkosairaus on hyvin harvinainen statiinien sivuvaikutus, jonka mahdollisuus ei välttämättä tule kliinikolle mieleen. Ongelma näyttää olevan yhteydessä useimpiin statiineihin. FDA:n tiedostoista löytyi 162 tapausta ja PubMedin julkaisuista 14. Hannu Puolijoki Lääketieteen maailmasta 5/2009 Kommentteja
Kolme hyvinvointialuetta arviointimenettelyyn Terveydenhuolto Kolme hyvinvointialuetta arviointimenettelyyn Itä-Uusimaa, Keski-Suomi ja Lappi joutuvat valtiovarainministeriön tarkempaan syyniin. Avoin artikkeli
Älä kirjoita B-lausuntoa turhaan Tiede Älä kirjoita B-lausuntoa turhaan Lausuntoja tulee Kelaan tuhansia tilanteessa, jossa haettu lääkekorvausoikeus on jo voimassa.
Medisiinareita tulisi valita enemmän pääsykokeella Näkökulma Medisiinareita tulisi valita enemmän pääsykokeella Ensikertalaiskiintiöt yksipuolistavat osaamista ja kannustavat putkinäköisyyteen, kirjoittavat Perttu Liuska ja Katariina Seittenranta.
Akne yleistyy aikuisilla naisilla Tiede Akne yleistyy aikuisilla naisilla Hormonaaliset tekijät ja stressi voivat vaikuttaa taudin kehittymiseen.
Tähän työyhteisöön riittää hakijoita Terveydenhuolto Tähän työyhteisöön riittää hakijoita Tules-klinikalla on pystytty pitämään hoitotakuu, kertovat Heikki Mäenpää, Piia Suomalainen ja Ville Mattila. Avoin artikkeli
Nielemisvaikeuden taustalla voi olla sairaus tai stressi Tiede Nielemisvaikeuden taustalla voi olla sairaus tai stressi – Toiminnallisesti oireilevat saavat apua kertaluontoisesta nielemisohjauksesta usein jo kuukaudessa, kertoo Jonna Kuuskoski.