Hallux valgus - teoriaa ja tuloksia

Hallux valguksella tarkoitetaan I varpaan eli ukkovarpaan kääntymistä tyvinivelestään lateraalisuuntaan eli valgukseen. Siihen liittyy usein mediaalisesti esiin työntyvä I jalkapöydänluun pää eli vaivaisenluu. Sairaaloiden hoitoilmoitusten mukaan Suomessa vuonna 1996 tehtiin 3 795 hallux valgus -leikkausta 3 664 potilaalle. Lisäksi tehtiin 194 jalkapöydänluun osteotomialeikkausta. Hallux valgus -toimenpiteistä 82 % tehtiin naisille ja 18 % miehille potilaiden keski-iän ollessa 51 vuotta (1).

Hallux valgus liittyy selkeästi länsimaiseen kenkäkulttuuriin, sillä kenkiä käyttämättömien kansojen parissa tehdyissä jalkaterätutkimuksissa sitä ei ole juuri tavattu (2). Kiinalaisilla ja japanilaisilla on länsimaisiin kenkiin siirtyminen moninkertaistanut hallux valguksen esiintymisen (3,4). Hallux valguksessa ongelma on siis pitkälti siinä, kuinka jalka sopii kenkään.

ETIOLOGIA

Hallux valguksen taustalta voi löytyä selkeitä jalkaterän rakenteellisia tai toiminnallisia häiriöitä. Se voi liittyä jalan taka- tai etuosan varus- ja valgusvirheasentoihin sekä nilkan ekvinusasentoon (5,6). Reuma ja muut artriitit sekä neuromuskulaariset sairaudet altistavat hallux valgukselle. Hallux valgukseen liittyy usein metatarsus primus varus eli I jalkapöydänluun kääntyminen varukseen, mikä aiheuttaa jalan etuosan levenemisen ja etujalkaholvin mataloitumisen. On esitetty, että metatarsus primus varus on sekundaarinen muutos hallux valguksen jälkeen (7), mutta terveiden koululaisten iso aineisto Brittein saarilta (8) ei tätä väitettä tue. Kyseisessä tutkimuksessa metatarsus primus varusta todettiin jo varhaisesta lapsuudesta alkaen hallux valgukseen liittyvänä, mutta selvää yhteyttä jalkaterän luustorakenteeseen näillä muutoksilla ei voitu osoittaa. Esitettiin ajatus jalkaterän pehmytosien poikkeavasta rakenteesta. Ainakin osin jalan etuosan holvin mataluus ja siihen liittyvä taipumus metatarsus primus varukseen sekä hallux valgukseen näyttävät olevan perinnöllistä alkuperää. Tärkeä etiologinen tekijä aikuisiällä on kuitenkin jalan muotoutuminen rasituksissa liian kapeakärkisessä kengässä.

ANATOMIA

Jalkapöydän ensimmäisen säteen proksimaalisin nivel on mediaalisen os cuneiformen ja I jalkapöydänluun välinen nivel (TMT I). Varpaan tyvinivelessä (MTP I) niveltyvät I jalkapöydän luu ja proksimaalinen varvasluu. I varpaassa on vain yksi interfalangeaalinivel (IP-nivel) (kuva 1). MTP I -nivelen pehmytkudostuki muodostuu toisaalta passiivisista rakenteista kuten nivelkapselista, dorsaalisia ja plantaarisia jännerakenteita yhdistävistä jännekalvoista ja jalkapohjasiteestä (fascia plantaris), ja toisaalta aktiivisista lihas- ja jännerakenteista. Dorsaalisesti keskilinjassa sijaitsevat ojentajajänteet (m. extensor hallucis longus ja brevis). Plantaaristen jänteiden tukijärjestelmä muodostaa seesamluiden kanssa jännekalvosimen, jonka mediaalisessa laidassa on heikko loitontajajänne (m. abductor hallucis), keskellä kulkevat koukistajajänteet tupissaan (m. flexor hallucis longus ja brevis) ja lateraalisesti sijaitsee kaksiosainen lähentäjäjänne (m. adductor hallucis; caput transversum ja caput obliquum) (kuva 2). I varpaan asentoon vaikuttavista lihaksista voimakkain on pitkä koukistajalihas, jonka merkitys myös virheasennon synnyssä on merkittävin (9).

Virheasennon kehittyminen

Hallux valgus -virheasennon kehittyessä I varvas kääntyy pronaatioon siirtäen seesamluita ja plantaarista jännekalvosinta lateraalisesti. Koukistajajänteitä heikommat ojentajat eivät voi tätä MTP I -niveleen aiheutuvaa valgussuuntaista kallistumista vastustaa, vaan omalta osaltaan venyttävät mediaalista nivelkapselia ja jännekalvoa luistaen lopulta itsekin lateraalisesti (kuva 2). Näin koko aktiivinen tukijärjestelmä alkaa vääntää niveltä valgukseen eikä suinkaan fleksioon, abduktioon tai ekstensioon; samalla siis nivelen passiivinen mediaalinen tuki heikkenee venytyksessä. Virheasennon pahentuessa varpaan tyvijäsenen nivelpinta ei enää vastaa jalkapöydänluun nivelpintaa (inkongruenssi), nivel subluksoituu ja artroosikehitys nopeutuu.

Ukkovarvas on tärkein ponnistaja kävelyssä ja juoksussa ja näin optimaalisen asennon menettäminen hallux valguksen yhteydessä vaikuttaa ponnistusvoimaan. Tilannetta kompensoidaan koukistamalla varpaan IP-niveltä enemmän ja ottamalla lisääntyvästi rasitusta myös II varpaan kärjelle. Nämä seikat johtavat mainittujen alueiden känsöittymiseen ja usein II varpaan hakavarvasasentoon. Pitkälle edenneessä muutoksessa II varvas voi ponnistuksessa mennä I varpaan päälle.

Kivun syy

Hallux valgukseen liittyvä kipu on useimmiten painekipua, joka on peräisin vaivaisenluun päällä olevista pehmytkudoksista, ja liittyy liian kapeiden kenkien käyttöön. Paikalla olevan bursan ärtyminen voi aiheuttaa pahemman kipuvaiheen. Pitkälle edenneessä muutoksessa MTP I -nivelen nivelrikko voi alkaa oireilla nivelen liikearkuudella.

DIAGNOSTIIKKA

Kliinisessä diagnostiikassa pyritään erottamaan vaivaisenluun painekipu ja nivelen artroosiin liittyvä liikekipu toisistaan. Känsät ja kovettumat tulee ottaa huomioon. Vaivojen liittyminen rasitukseen ja erilaisiin kenkiin tulee kartoittaa. Tärkeää on tutkia jalat myös seistessä ja kävellessä. Erotusdiagnostisesti on pidettävä mielessä jalan etuosan muut kiputilat kuten Mortonin neuralgia ja monisyinen metatarsalgia sekä artriitit kuten kihti ja reuma. Kliiniseen tutkimukseen tulee sisältyä myös arvio jalan neurovaskulaarisesta tilasta.

Radiologisessa diagnostiikassa kertovat jalkaterästä potilaan seistessä otetut kuvat sen rakenteesta enemmän kuin ilman varausta otetut kuvat. Jalkaterän nivelet ovat seistessä todellisessa kuormitusasennossaan ja kulmamittaukset sekä luiden sijainnin arviointi on luotettavampaa (10). Normaalirajat MTP I -nivelen asennossa (HV-kulma) ovat 0-15 astetta ja I ja II jalkapöydänluun välisessä intermetatarsaalikulmassa (IMT kulma) 0-9 astetta. Seesamluut sijaitsevat normaalisti urissaan MT I -luun pään alla siten, että jos MT I -luun keskilinjaan piirretään viiva, mediaalinen seesamluu ei kosketa sitä (kuvat 1 ja 2). Radiologisesti lievässä hallux valguksessa HV-kulma on 15-20 astetta, IMT-kulma alle 16 astetta ja mediaalisen seesamluun siirtymä keskilinjan yli on alle 50 % luun leveydestä. Keskivaikeassa muutoksessa HV-kulma on 20-40 astetta, IMT-kulma edelleen alle 16 astetta ja seesamluu on siirtynyt 50-100 %. Vaikeassa muutoksessa HV-kulma on alle 40 ja IMT-kulma yli 16 astetta ja seesamluu on kokonaan siirtynyt keskilinjan lateraalipuolelle. Nivelen kongruenssi arvioidaan nivelpintojen rajoista; mikäli nivelpintojen reunojen kautta vedetyt viivat ristitsevät toisensa nivelen sisällä, nivel on inkongruentti ja artroosin uhka on suurempi kuin rakenteeltaan normaalissa nivelessä. Radiologisia kriteerejä ei tule kuitenkaan tulkita liian ahtaasti, sillä esimerkiksi 25 asteen HV-kulma ja 15 asteen IMT-kulma ei ole lainkaan patologinen ilmiö, jos nivel on kongruentti ja potilas on oireeton.

KONSERVATIIVINEN HOITO

Helpoin tapa lievittää kengän aiheuttamaa kivuliasta puristusta jalan sisäsivulla on hankkia väljemmät ja leveämpilestiset kengät. Erityisesti tulisi välttää korkokenkää, jossa on kapeneva kärki. MT I:n luisen prominenssin kohdalta voidaan kenkää muotoilla, jolloin jalkine saadaan paikallisesti väljemmäksi. Paras ja kallein vaihtoehto on yksilöllisen kengän teettäminen, jolloin voidaan ottaa huomioon hankalammatkin rakennepoikkeavuudet jalkaterässä. Kenkä, joka sopii hyvin jalkaan, ei kuitenkaan välttämättä täytä potilaan esteettisiä vaatimuksia. Tämä on vahvasti kulttuurisidonnainen tekijä ja jarruna kaikkein yksinkertaisimmalle keinolle lievittää vaivaisenluuoireita.

Markkinoilla on runsaasti erilaisia apuvälineitä, joiden ensisijaisena tarkoituksena on lievittää vaivaisenluusta johtuvia oireita, ei niinkään korjata varsinaista luista virheasentoa (kuva 3). Poikittaisholvia korottava tukipohjallinen voi lievittää MTP I -seudun kipuoireita. Tämän avulla jalkineessa jalkaterä voi suhteellisesti hiukan kaventuakin, mikä osaltaan voi olla syynä painekivun lievittymiseen jalan sisäsivulla. Lisäksi käytetään erilaisia ensimmäisen varpaan asentoa korjaavia tukia, joita voidaan käyttää päivisin jalkineessa tai sitten yölastana.

Juveniilissa hallux valguksessa on jaksottaisella yksilöllisellä yölastahoidolla pystytty joissakin tapauksissa saamaan aikaiseksi pysyvämpääkin virheasennon korjautumista (11). Tietääksemme ei kuitenkaan ole olemassa näyttöä siitä, että ortoottisella hoidolla voitaisiin pysyvämmin korjata aikuisen hallux valgusta, joskin Suomessa on meneillään mielenkiintoinen konservatiivista ja operatiivista hoitoa vertaava satunnaistettu tutkimus (12).

KIRURGINEN HOITO

Hallux valgus voi edellyttää kirurgista hoitoa, jos potilaan kokema haitta on ollut pitkäkestoinen asianmukaisesta konservatiivisesta hoidosta huolimatta ja subjektiiviset oireet ovat sopusoinnussa kliinisten löydösten kanssa.

Leikkausaiheista tärkein on kipu MTP I -nivelen mediaalisivulla. Muita kirurgisen hoidon indikaatioita ovat MTP I -nivelen kivulias artroosi, paheneva I varpaan virheasento, muiden varpaiden virheasennot sekundaarisena ilmiönä, kenkien sopimisen vaikeus ja esteettiset tekijät.

Tärkein vasta-aihe kirurgiselle hoidolle on alaraajojen ahtauttava valtimonkovetustauti. Myös ihon huono kunto ja infektiot ovat esteenä leikkaukselle. Diabeetikon kohdalla on noudatettava suurta varovaisuutta, koska angiopatian ja heikentyneen tulehduksenestokyvyn takia liittyy jalkateräkirurgiaan suurentunut komplikaatioriski.

Kun hallux valguksen suhteen harkitaan kirurgista hoitoa, tulee potilaan kanssa tarkkaan selvittää, mikä on todellinen vaiva ja mitkä ovat potilaan odotukset leikkaushoidon suhteen. Jalkaterien varauskuvista on arvioitava ainakin HV-kulma, IMT-kulma ja artroosin aste (kuva 1). Kun jalan kliiniset ja radiologiset löydökset on suhteutettu potilaan ikään ja liikunnalliseen aktiviteettiin, voidaan hahmottaa se leikkaustyyppi, joka luotettavimmin korjaisi virheasennon ja helpottaisi potilaan kuvaamia oireita. Tässä yhteydessä tulee myös selvittää potilaalle, mikä on suunnitellun kirurgisen hoidon realistinen tavoite ja minkä tapaisia ovat epäonnistumisen tai komplikaatioiden mahdollisuudet.

Kirurgisen hoidon ensisijainen tavoite on poistaa kipu. Koska kipu sijaitsee yleisimmin MT I:n mediaalisen luuprominenssin kohdalla, tulee tämä luinen kohouma madaltaa samalla, kun I varpaan valguskulmaa korjataan. Jos IMT-kulma on patologisesti levinnyt, voidaan sitäkin pyrkiä kaventamaan. Vaivaisenluukirurgiaan liittyviä ongelmia kuvastaa osaltaan erilaisten leikkausmenetelmien valtava määrä; kirjallisuudessa on kuvattu yli 130 eri leikkaustekniikkaa. Leikkaustekniikat voidaan jakaa seuraaviin ryhmiin: MTP-nivelen pehmytosakorjaukset ja luuprominenssin poisto, artroplastiat, osteotomiat, luudutukset eli artrodeesit, ja cuneiforme mediale -luuhun kohdistuvat toimenpiteet sekä näiden yhdistelmät.

Tavalliset Suomessa käytetyt leikkaustekniikat

MTP nivelen pehmytkudoskorjauksesta ovat teknisiä muunnelmia esittäneet lukuisat kirurgit mm. Silver (13), McBride (14,15,16) ja DuVries (17). Lähtökohtana kuitenkin on, että hallux valguksen tulee olla lievä eikä nivel saa olla inkongruentti. Korjaus perustuu nivelkapselin kiristämiseen niin, että se korjaa seesamluiden paikan ja oikaisee nivelen. Lisäksi poistetaan prominoiva vaivaisenluu.

Kellerin mukainen eli ekskisionaalinen artroplastia lienee Suomessa eniten käytetty leikkaustekniikka. Se valitaan toimenpiteeksi yleensä vanhemmille potilaille, joilla liikunnallinen aktiviteetti on vähäinen ja MTP-nivel on artroottinen. Keller-plastialla voidaan korjata lievä-keskivaikea hallux valgus ja toisinaan se sopii ainoana toimenpiteenä myös vaikean muutoksen leikkaukseksi (18). Kellerin leikkaus heikentää olennaisesti I varpaan ponnistusvoimaa, joten se ei sovellu nuorelle ja vielä paljon liikkuvalle (19). Menetelmässä poistetaan mediaalinen luukyhmy, poistetaan noin kolmasosa tyvijäsenestä ja nivelkapselia kiristetään mediaalisesti. Asennon pysyminen voidaan varmistaa piikkikiinnityksellä 3-6 viikon ajan (kuva 4).

Osteotomioista distaalisen jalkapöydänluun osteotomia suoritetaan tavallisesti siten, että tehdään V-muotoinen eli chevron-osteotomia distaaliseen metatarsaaliluuhun. Se sopii lievän hallux valguksen korjaajaksi, mutta kykenee korjaamaan myös lievän subluksaation MTP I -nivelessä jos IMT-kulma on korkeintaan 13-15 astetta (20, 21,22). Menetelmässä poistetaan mediaalinen luukyhmy, sahataan V-muotoinen osteotomia horisontaalisuunnassa distaaliseen metatarsaaliluuhun, siirretään jalkapöydänluun päätä lateraalisesti 3-5 mm ja varmistetaan asento joko piikillä tai kiristämällä nivelkapselia (kuvat 5 ja 6).

Proksimaalinen osteotomia soveltuu metatarsus primus varukseen liittyvän vaikean hallux valguksen hoidoksi, joskin jälkihoito on edellisiä leikkauksia vaativampi ja komplikaatioriski suurempi. Tekniikassa katkaistaan MT I noin 1 cm TMT-nivelestä distaalisesti ja MT I käännetään valgukseen (23). Asento varmistetaan joko metallipiikki-, ruuvi- tai levykiinnityksellä (kuva 7). Lisäksi MTP-niveleen tehdään edellä kuvatunlainen pehmytosakorjaus luukyhmyn poistoineen tai vanhemmalle potilaalle jopa samanaikainen Kellerin plastia.

LEIKKAUSTEN JÄLKIHOITO

Leikkauksen jälkeisessä hoidossa tukisidonta on tärkeä aina 6 viikkoon asti. Jos kiinnityksessä on käytetty metallipiikkiä, se poistetaan yleensä 3-6 viikon kuluttua. Tukeva kenkä ja hiihtotyylinen kävely on suositeltavaa 6 viikon ajan. Mobilisaatio voi alkaa pääsääntöisesti heti kivun sallimissa rajoissa. Proksimaalisen osteotomian jälkeen voidaan käyttää 4-6 viikon kipsihoitoa, jotta MT I -luun pään nouseminen voitaisiin varmemmin estää.

OMA AINEISTO

Hallux valgus -tutkimuksia on julkaistu satamäärin ja viimeaikainen tutkimusasettelu on siirtynyt yhä hienompaan biomekaaniseen ja -tekniseen selvittelyyn erilaisten leikkausmenetelmien hyödyistä. Halusimme kuitenkin selvittää, kuinka potilaat voivat edellä esitetyn käytännön mukaisesti hoidettuina, kun hoitavana yksikkönä on ns. tavallinen suomalainen kirurginen yksikkö, jossa pääosan tämäntyyppisestä kirurgiasta tekevät apulaislääkärit.

POTILAAT JA MENETELMÄT

Helsingin kaupungin Koskelan sairaalassa tehtiin 8.10.1992-4.1.1994 välisenä aikana 97 Keller-tyyppistä plastiaa ja distaalista chevron-osteotomiaa hallux valguksen vuoksi. Keller-plastian ja chevron-leikkauksen leikkausaiheet olivat erilaiset, kuten edellä on esitetty. Vanhempien potilaiden artroottisiin niveliin tehtiin Keller-plastia ja nuoremmille valittiin chevron-osteotomia. Tutkimukseen saatiin tarvittavat tiedot 31 Keller-leikkauksesta ja 61 chevron-osteotomiasta, joten tutkimusaineistossa oli 92 jalan tiedot. Potilaiden keski-ikä oli 51 vuotta, Keller-ryhmässä 58,5 vuotta ja chevron-ryhmässä 48,1 vuotta. Potilaista miehiä oli 5, (8 jalkaa) ja naisia 53 (84 jalkaa). Kolmen kuukauden kohdalla tarvittavat kliiniset tiedot saatiin 88 jalasta ja 1 vuoden kohdalla 80 jalasta. Röntgenkuvat saatiin analyysiin vastaavasti 89 ja 86 jalasta. Kyseisellä ajanjaksolla tehtiin 4 proksimaalista osteotomiaa yhdistettynä MTP I-nivelen pehmytosakorjaukseen sekä 2 buniektomiaa, mutta leikkausten vähäisen määrän vuoksi ne jätettiin tutkimuksen ulkopuolelle.

Leikkaukset suoritettiin normaaleina rutiinileikkauksina vallitsevan käytännön mukaisesti ja leikkauksen suoritti ortopedian erikoislääkäri 21:ssä ja apulaislääkäri 71 tapauksessa. Ennen leikkausta potilaat vastasivat kyselyyn, jossa kartoitettiin potilaiden kokemaa kipua, särkylääkkeiden käyttöä, kenkäongelmia, ulkonäköä ja vaivaisenluun aiheuttamaa haittaa harrastuksissa. Preoperatiivisen käynnin yhteydessä leikattavat jalkaterät tutkittiin kliinisesti mitaten mm. jalkaterän leveys, MTP I -nivelen liikearkuus ja I varpaan liikeradat. Röntgenkuvista määritettiin mm. röntgenologinen jalkaterän leveys, IMT-kulma, HV-kulma, luukyhmyn leveys, artroosin aste, seesamluiden sijainti ja MTP I -nivelen subluksaatioaste. Vastaavat tiedot kerättiin kolmen kuukauden ja yhden vuoden kuluttua leikkauksesta. Leikkauksista kirjattiin käytetty leikkausmenetelmä ja mahdolliset varhais- ja myöhäiskomplikaatiot, kuten infektiot, luutumattomuus tai mahdollinen säären alueen tromboosi.

Tilastollisina menetelminä käytettiin varianssianalyysiä ja Wilcoxonin järjestystestiä.

TULOKSET

Potilaiden omat arviot leikkaustuloksista on esitetty kuvioissa 1 ja 2.

Röntgenkuvista analysoiduista muuttujista HV-kulman ja IMT-kulman muutokset on esitetty kuvioissa 3 ja 4.

Jalkaterästä kliinisesti varatessa mitattu leveys kapeni Keller-ryhmässä 3,6 mm (95 %:n luottamusväli 1,2-5,9 mm) ja chevron-ryhmässä 2,0 mm (95 %:n luottamusväli 0,8-3,2) vuoden seurannassa. Luinen mediaalinen kyhmy kapeni röntgenkuvasta mitaten Keller-ryhmässä 4,2 ja chevron-ryhmässä 4,4 mm. Muutokset preoperatiiviseen tilanteeseen verrattuna kolmen kuukauden ja vuoden kohdalla olivat tilastollisesti merkitseviä, p < 0,001. I varpaan aktiivinen ekstensio ja fleksioliike huononivat tilastollisesti merkitsevästi kolmen kuukauden kohdalla Keller-ryhmässä (p < 0,05), mutta yhden vuoden kohdalla kummankaan ryhmän I varpaan liikeradoissa ei ollut merkitsevää eroa lähtötilanteeseen verrattuna.

Merkittävimmän leikkausaiheen, kivun, muutos on esitetty kuviossa 5.

Potilailta tiedusteltiin vielä erikseen tyytyväisyyttä leikkauksen kokonaistulokseen. Erittäin tyytyväisiä oli 55/87 ja lähes tyytyväisiä 23/87. Toivottu leikkaustulos saavutettiin siis 89,7 %:ssa leikatuista jalkateristä.

Komplikaatioita esiintyi leikkaushaavan osalta siten, että kahdessa jalkaterässä esiintyi leikkaushaavan reunanekroosia ja yhteen leikkaushaavaan kehittyi pinnallinen tulehdus. Kahdessa chevron-osteotomiassa todettiin komplikaationa leikkauksessa saavutetun luustoasennon pettäminen.

POHDINTA

Käytetyt leikkausmenetelmät olivat pitkään käytössä olleita ja kokonaistulos tyytyväisyyden suhteen vastaa aikaisempia julkaistuja tuloksia (24,25,26,27). Merkittävä havainto oli potilaiden kokema huomattava haitta vielä kolmen kuukauden kuluttua leikkauksesta erityisesti Keller-plastian jälkeen, syynä mitä ilmeisimmin turpean ja lyhentyneen varpaan huono liike alkuvaiheessa.

HV-kulma korjaantui Keller-ryhmässä 13 ja chevron-ryhmässä 6 astetta. Odotetusti Keller-plastia korjasi HV-kulmaa paremmin. HV-kulman korjaantuminen vastaa aiemmissa tutkimuksissa todettuja muutoksia Keller-ryhmän osalta (28,29,30,31), mutta chevron-leikkauksen tuloksena HV-kulman on julkaistu korjaantuneen tässä tutkimuksessa todettua tulosta enemmän (26,32). Sekä Hendrixin ja Davisin että Velkesin ym. tutkimuksissa preoperatiivinen HV-kulma oli suurempi kuin omassa tutkimuksessamme; 34 ja 32 astetta vs. 26 astetta.

Komplikaatioita esiintyi vähän. Lievät haavakomplikaatiot eivät heikentäneet yhdenkään potilaan lopputulosta, mutta chevron-ryhmän kaksi osteotomia-asennon pettämistä ansaitsevat hiukan pohdintaa. Pääsääntöisesti emme käyttäneet osteotomialle piikki- tms. tukea, ja ilmeistä on, että liian löysäksi jäänyt osteotomia on päässyt liukumaan entiseen sijaintiinsa kävelyn yhteydessä. Ongelma on varmasti pitkälle leikkaustekninen. Suosittelemme osteotomian kiinnittämistä, mikäli se tuntuu hiukankin instabiililta leikkaustilanteessa (21).

Käytetyt leikkausmenetelmät sopivat useimmille potilaille. Apu kivun, kenkäongelmien ja ulkonäön suhteen on merkittävä. Potilaiden subjektiivinen tilanne paranee merkittävästi ainakin yhden vuoden ajan seurattaessa, eikä leikkauksen lopputulos ole vielä nähtävissä kolmen kuukauden kohdalla leikkauksesta. Hallux valgus -potilaan leikkaushoito voidaan katsoa aiheelliseksi, mikäli asianmukaisesta konservatiivisesta hoidosta ei ole ollut riittävää hyötyä.

Toisaalta, vain yhdellä leikkausmenetelmällä ei voida hoitaa monimuotoista hallux valgus -ongelmaa. Leikkaustapaan vaikuttavat potilaan ikä, subjektiiviset vaivat, liikunnallinen aktiviteetti, MTP I -nivelen mahdollinen nivelrikko, ja kuormituskuvasta lasketut IMT- ja HV-kulmat. Leikkaustapoja on useita ja leikkaustyypin päättää hoitava kirurgi yhdessä potilaan kanssa.