Itsensä vahingoittaminen vei nuoria aiempaa useammin sairaalaan 

Itsensä vahingoittamiseksi voidaan määritellä mikä tahansa itseen kohdistettu toimi, josta seuraa suoraa ja tarkoituksellista vahinkoa omalle keholle (1). Määritelmä sisältää niin itsemurhatarkoituksessa kuin ilman kuoleman toivetta tapahtuneen itsensä vahingoittamisen, tekotavasta riippumatta (1).

Itsensä vahingoittamisen taustalla on usein jokin mielenterveyden häiriö. Sen riskiä lisäävät myös toivottomuuden ja taakkana olemisen tunteet sekä ongelmat lähisuhteissa (1). Nuorten tyypillisesti raportoimia syitä ovat esimerkiksi helpotuksen hakeminen hankaliin tunteisiin tai ajatuksiin sekä itsensä rankaiseminen (2).

Nuoruusiässä itsensä vahingoittaminen on kansainvälisten tutkimusten perusteella varsin yleistä: keskimäärin lähes viidennes nuorista raportoi vahingoittaneensa itseään jollain tavoin ennen 18 ikävuotta, joskin maiden ja otosten välillä on suurta vaihtelua (2). Useissa eurooppalaisissa maissa on lisäksi raportoitu itsensä vahingoittamisen olevan kasvussa (2,3,4,5). 

Vuoden 2021 Kouluterveyskyselyn mukaan noin neljännes kyselyyn vastanneista yläkoululaisista ja toisella asteella opiskelevista suomalaisista nuorista oli joskus vahingoittanut itseään jollain tavalla, ja noin seitsemän prosenttia yrittänyt itsemurhaa (6). 

Itsensä vahingoittaminen lisää riskiä kuolla myöhemmin itsemurhaan (1). Suomalaisnuorten itsemurhakuolleisuus on eurooppalaisittain suurta (7), mutta 2000-luvulla se on ollut miehillä pääosin laskusuunnassa ja pysytellyt naisilla melko vakaana (8).

Muussa itsensä vahingoittamisessa tapahtuneista muutoksista ei Suomessa juuri tiedetä, sillä Kouluterveyskyselyssä itsensä vahingoittamisesta ei ole aiemmin kysytty, eikä tilastotietoa esimerkiksi itsensä vahingoittamisesta johtuvista sairaalajaksoista ole saatavilla. 

Tuoreen tutkimuksen perusteella uusien itsensä vahingoittamiseen liittyvien erikoissairaanhoidon diagnoosien lukumäärä pieneni COVID-19-pandemian aikana, mutta kasvoi aikavälillä 2017–2020 (9). Tämän pidempää seurantaa ei käsittääksemme ole tehty, joten tutkimustietoa itsensä vahingoittamisen mahdollisesta pidempiaikaisesta yleistymisestä ei ole saatavilla.

Aineisto ja menetelmät

Tässä tutkimusraportissa esitämme itsensä vahingoittamisesta johtuvien sairaalajaksojen vuosittaiset määrät suomalaisilla 13–24-vuotiailla nuorilla vuosina 2006–2019. Tutkimus perustuu Tilastokeskukselta saatuun laajempaan kokonaisaineistoon kaikista Suomessa tänä aikana asuneista henkilöistä. Tutkimushenkilöille on yhdistetty tiedot THL:n terveydenhuollon hoitoilmoitusrekisteristä (10) vuosille 2006–2019 (Tutkimuslupanumerot TK-53-1490-18 ja THL/2180/14.02.00/2020). 

Määrittelimme itsensä vahingoittamisen erikoissairaanhoidon sairaalajaksoista käyttäen tapaturman ulkoisten syiden ICD-koodeja X69–X84 (tahallinen itsensä vahingoittaminen) sekä Y19–Y34 (tahallisuus epäselvä). Aiemman tutkimuksen perusteella osa itsensä vahingoittamisesta johtuneista sairaalajaksoista tulee kirjatuksi jälkimmäisillä koodeilla (11). 

Otimme mukaan vain sellaiset jaksot, jotka oli kirjattu vuodeosastohoidoksi tai päivystyskäynneiksi. Erillisiksi jaksoiksi laskimme tapahtumat, joissa edeltävä hoitojakso oli päättynyt viimeistään seuraavaa jaksoa edeltävänä päivänä. 

Laskimme itsensä vahingoittamisesta johtuvien sairaalajaksojen määrän vuosina 2006–2019 erikseen 13–17- ja 18–24-vuotiaille. Ilmaantuvuutta tarkasteltiin suhteuttaen nämä luvut vuosittaiseen keskiväkilukuun (edeltävän ja kuluvan vuoden lopun saman ikäisten henkilöiden määrien keskiarvo, ks. liitetaulukko 1). Lisäksi laskimme niiden henkilöiden osuuden, jotka ovat vahingoittaneet itseään vähintään kerran kyseisenä vuonna. Kaikki luvut laskettiin erikseen sukupuolittain.

Tulokset

Itsensä vahingoittamisesta johtuvia sairaalajaksoja oli yhteensä 25 242. Jaksoja, joissa tahallisuus oli epäselvää, oli 4 417. Itsensä vahingoittamisesta johtuvista jaksoista 71 % liittyi myrkytyksiin. Kaikista jaksoista noin 55 % oli merkitty päivystyskäynneiksi ilman osastohoitoa, 20 % osastohoidoksi ja 25 % jaksoista sisälsi sekä päivystyskäynnin että osastojakson.

Itsensä vahingoittamisesta johtuneiden sairaalajaksojen määrä on kasvanut seurannan aikana (kuvio 1). Vuoteen 2006 verrattuna 13–17-vuotiailla pojilla ja tytöillä oli noin viisi kertaa enemmän itsensä vahingoittamisesta (mukaan lukien tapahtumat, joissa tahallisuus epäselvä) johtuvia sairaalajaksoja vuonna 2019. Absoluuttinen kasvu 13–17-vuotiailla oli 230 jaksoa pojilla ja 570 tytöillä. Ikäryhmässä 18–24 vuotta absoluuttinen kasvu oli suurempaa (vuonna 2019 miehillä 378 ja naisilla 1 132 jaksoa enemmän kuin vuonna 2006), mutta suhteelliset muutokset olivat maltillisempia johtuen korkeammasta lähtötasosta.

Kasvu on voimistunut erityisesti seurannan viimeisinä vuosina ja etenkin naisilla. Sairaalahoitoon johtaneen itsensä vahingoittamisen tavat ovat myös muuttuneet 2010-luvun lopulla siten, että aiempaa suurempi suhteellinen osuus kaikesta itsensä vahingoittamisesta tehdään terävällä esineellä. Yleisin itsensä vahingoittamisen tapa myös seurannan loppupuolella oli kuitenkin edelleen itseaiheutettu myrkytys (13–17-vuotiaiden pienen tapausmäärän vuoksi nämä luvut on esitetty ainoastaan 18–24-vuotiaille). Keskiväkilukuun suhteutetut ilmaantuvuudet vahvistavat nämä havainnot (kuvio 2).

Jaksojen määrän kasvun lisäksi myös vuosittain vähintään kerran sairaalassa olleiden osuus on kasvanut, joskin tämä on väestötasolla edelleen varsin harvinaista: alle viidellä nuorella tuhannesta on vuoden aikana vähintään yksi sairaalajakso (liitekuvio 1).

Päätelmät

Itsensä vahingoittamisesta johtuvat sairaalajaksot ovat nuorilla selvästi lisääntyneet, erityisesti 2010-luvun puolivälin jälkeen. Sairaalajaksot ovat kuitenkin edelleen väestötasolla verrattain harvinaisia.

Rekisteriaineistoon pohjautuvat tulokset ovat alttiita muutoksille raportointikäytännöissä ja päivystys- ja osastohoitoon hakeutumisessa. Koska muutos on ollut varsin nopeaa, on todennäköistä, että osa muutoksesta on aitoa kasvua itsensä vahingoittamisessa. Muutosta saattaa osittain selittää esimerkiksi kasvanut mielenterveyden oireilu.

Tutkitun aikavälin (2006–2019) alkupuolella nuorten itseraportoimassa mielenterveyden oireilussa ei tapahtunut suuria muutoksia (12,13), mutta loppupuoliskolla aiempaa useampi nuori raportoi ahdistuneisuutta ja masentuneisuutta (14,15). Lisäksi nuorten psykiatrisen hoidon käyttö on lisääntynyt (16), samoin nuorten aikuisten mielenterveysperusteiset sairauspäivärahat (17) ja työkyvyttömyyseläkkeet (18).

Itsensä vahingoittamisesta johtuneiden sairaalajaksojen kasvu voi liittyä myös oireilun pahenemiseen niillä, joilla oireita on (19), tai psykiatrisen hoidon vajeeseen (20). Kasvua olisi syytä seurata ja sitä selittäviä tekijöitä tutkia pikaisesti, sillä itsensä vahingoittaminen nuoruusiässä on merkittävä itsemurhan riskitekijä (1) ja yhteydessä myöhempään mielenterveyden oireiluun, päihteiden käyttöön ja työttömyyteen (21,22).