Sairaalalääkärin työn opetuksen koetaan vastaavan lääkärin työtä parhaiten

Lääketieteen koulutusta on uudistettu viime vuosikymmeninä, ja tavoitteena on sen jatkuva kehittäminen. Viimeaikojen uudistuksia ovat olleet muun muassa ongelmalähtöinen oppiminen eli PBL (problem based learning) ja käänteinen oppiminen, vuorovaikutustaitojen opetus sekä meneillään oleva koulutuksen digitalisaatio (1,2,3,4).

Kehityskohteeksi on esitetty koulutuksen harmonisointia eri yliopistojen välillä, kuten opintopisteiden painotuksen yhtenäistämistä ja arviointimenetelmien kehittämistä (5). Suurten ryhmäkokojen pelätään vaikuttavan kielteisesti käytännön taitojen oppimiseen ja mahdollisuuteen saada henkilökohtaista palautetta (6,7).

Lääketieteen opetuksen perusrakenteessa on eroja yliopistojen välillä. Prekliinisen vaiheen kesto ja valinnaisten opintojen määrä vaihtelevat. Tutkinnon kesto on kaikilla sama.

Turussa tutkintoon voi sisältyä erilaisia valinnaispolkuja, kuten operatiivisen lääketieteen valinnaispolku (8,9,10,11,12). Kuopion mallissa voi valita kolmen eri linjan väliltä: tutkijalinja, kliininen linja ja Public Health Program. Tutkijalinjan opintoja voi suorittaa myös Helsingissä, Tampereella ja Turussa (12,13). Myös pakollisen opetuksen painotukset ja opintojaksojen laajuudet vaihtelevat yliopistoittain.

Kokemus laadukkaasta koulutuksesta heijastuu myöhempään työtyytyväisyyteen ja ammatilliseen minäkuvaan. Siten on tärkeää, että koulutus vastaa käytännön työn vaatimuksia. Opiskelijana saadut kokemukset vaikuttavat myös erikoisalan valintaan (14,15).

Tässä tutkimuksessa peruskoulutuksella tarkoitetaan kuusi vuotta kestävää lääketieteen lisensiaatin tutkintokoulutusta. Selvitimme, miten tyytyväisiä vuonna 2007 tai sen jälkeen valmistuneet lääkärit olivat perusopetukseen, ja miten he kokivat lääketieteen peruskoulutuksen ja käytännön lääkärin työn vastaavan toisiaan.

Aineisto ja menetelmät

Lääkäri 2018 -kyselytutkimus on osa viiden vuoden välein toistettavaa poikkileikkaustutkimusten sarjaa. Ensimmäinen kysely toteutettiin vuonna 1988. Laaja kyselylomake käsitteli hakeutumista lääkärin ammattiin ja siinä toimimista sekä peruskoulutusta, erikoistumista ja tutkimustyötä (7). Kysymykset ovat Lääkäri-tutkimussarjan tutkimusvuodesta toiseen pääosin samoja.

Kyselyn perusjoukkona olivat Suomessa asuvat alle 70-vuotiaat laillistetut lääkärit, jotka olivat antaneet luvan tietojen luovutukselle (n = 23 131) (kuvio 1). Otokseen valittiin parillisina päivinä syntyneet (n = 11 336). Kohderyhmän tiedot saatiin Suomen Lääkäriliiton rekisteristä. Vastaus saatiin 5 187 lääkäriltä (46 %).

Analyyseihin otettiin vuonna 2007 tai myöhemmin valmistuneet lääkärit, joilla katsoimme olevan luotettavimmat muistikuvat peruskoulutuksestaan. Vastanneet jaettiin kolmeen ryhmään valmistumisvuoden mukaan. Enemmistö heistä oli naisia (taulukko 1).

Lääkäri 2018 -tutkimukseen oli mahdollisuus vastata sähköisesti tai paperilomakkeella. Yhdeksän kysymystä koski peruskoulutuksen vastaavuutta lääkärin työhön. Kysymyksillä kartoitettiin tyytyväisyyttä peruskoulutukseen kokonaisuutena sekä erikseen sairaalatyön ja terveyskeskustyön opetukseen. Vastausvaihtoehtoja oli viisi: erittäin tyytyväinen, melko tyytyväinen, vaikea sanoa, melko tyytymätön ja erittäin tyytymätön. Analyyseissä vastausvaihdot erittäin ja melko tyytyväinen yhdistettiin, samoin melko ja erittäin tyytymätön. Seuraavat kysymykset liittyivät peruskoulutuksen ja käytännön työn vastaavuuteen. Viisiportaisella asteikolla kysyttiin myös, kuinka hyvin peruskoulutus vastasi työtä terveydenhuollon eri toimipisteissä: sairaalassa, terveyskeskuksessa, neuvolassa, kouluterveydenhuollossa, työterveyshuollossa ja yksityislääkärinä.

Muutoksia tyytyväisyydessä tutkittiin valmistumisvuoden ja työskentelysektorin mukaan. Valmistumisvuoden mukaan vastaajat jaettiin kolmeen ryhmään: 2007–2010, 2011–2014 ja 2015–2018. Työskentelysektoreissa oli viisi kategoriaa: sairaala, terveyskeskus, työterveyshuolto, yksityinen sektori ja muu sektori. Työterveyshuoltokategoriaan kuuluivat sekä yksityisessä että kunnallisessa työterveyshuollossa työskentelevät lääkärit. Muuhun sektoriin kuuluivat yliopistossa, valtion virastossa tai laitoksessa, säätiössä, yhdistyksessä tai järjestössä, lääketeollisuudessa ja työvoimaa vuokraavissa yrityksissä työskentelevät lääkärit.

Analyyseissä käytettiin IBM SPSS Statistics (versio 25) -ohjelmaa. Menetelmänä oli ristiintaulukointi.

Tulokset

Sairaalaopetukseen oltiin tyytyväisempiä kuin terveyskeskusopetukseen: sairaalatyön opetukseen tyytyväisiä oli 79 % vastaajista ja terveyskeskustyön opetukseen 58 %. Sairaalatyön opetukseen tyytymättömiä oli 9 %, kun terveyskeskustyön opetukseen tyytymättömiä oli 28 %. Tyytyväisyydessä sairaalatyön opetukseen havaittiin vähäistä lisääntymistä eri vuosina valmistuneiden välillä (kuvio 2). Tyytyväisyydessä terveyskeskustyön opetukseen ei ollut vaihtelua (kuvio 3).

Vastanneista 46 % koki peruskoulutuksen vastaavan käytännön työtä hyvin ja 40 % kohtalaisesti. Huonoksi vastaavuuden koki 13 %. Koulutuksen koettiin vastaavan parhaiten sairaalalääkärin työtä (taulukko 2). Hyvä vastaavuus -arvion antoi kaksi kolmesta vastaajasta. Toiseksi parhaan arvion koulutuksen vastaavuusta sai terveyskeskuslääkärin työ. Selvästi huonoiten koulutus valmisti vastaajien mielestä yksityislääkärin työhön, jonka vastaavuuden arvioi hyväksi 3 %. Myös koulutuksen vastaavuus neuvolatyöhön, kouluterveydenhuoltoon ja työterveyshuoltoon koettiin heikoksi.

Terveyskeskuksessa, työterveyshuollossa ja muulla sektorilla työskentelevät kokivat peruskoulutuksessaan sairaalalääkärin työn opetuksen vastaavan parhaiten lääkärin työtä. Terveyskeskuslääkärin työn vastaavuuden koulutukseen kokivat parhaimmaksi sairaalassa, työterveyshuollossa ja muulla sektorilla työskentelevät. Sekä sairaala- että terveyskeskuslääkärin samoin kuin työterveyshuollon työn vastaavuuden koulutukseen kokivat keskivertoa huonommaksi näillä toimialoilla työskentelevät. Yksityislääkärin työn opetuksen arvioi riittäväksi harva, mutta se sai kuitenkin parhaat arviot koulutuksen työelämävastaavuudesta yksityisellä puolella ja työterveyshuollossa työskenteleviltä (taulukko 3).

Sairaalalääkärin työn opetuksen koettu vastaavuus käytännön työhön parani jokaisessa eri vuosina valmistuneiden ryhmässä (taulukko 4). Yksityislääkärin työn opetuksen vastaavuusarvio heikkeni ja oli huonoin vuosina 2011–2014 valmistuneilla. Vuosina 2007–2010 valmistuneet kokivat koulutuksen vastaavan huonoiten työterveyshuoltoa. Kouluterveydenhuolto keräsi samankaltaisia arvioita koulutuksen työelämävastaavuudesta kaikilta ryhmiltä.

Päätelmät

Lähes yhdeksän kymmenestä tutkimukseen osallistuneesta katsoi saamansa peruskoulutuksen vastaavan hyvin tai kohtalaisesti käytännön työtä. Tulos vastaa vuoden 2013 kyselyä, jossa vastaavuus oli hyvä tai kohtalainen 77–88 %:n mielestä opiskelukaupungeittain tarkasteltuna (16). Lääketieteen peruskoulutukseen ollaan siis pääosin tyytyväisiä (17). Tyytyväisyydessä sairaala- tai terveyskeskustyön opetukseen ei ollut merkittävää eroa edelliseen kyselyyn verrattuna.

Aineistosta aiemmin laaditussa sosiaali- ja terveysministeriön raportissa on tiedekuntien kesken vertailtu nuorten lääkärien mielipiteitä peruskoulutuksesta. Parhaimmat arviot terveyskeskustyön opetuksesta antoivat Itä-Suomen ja Tampereen yliopistoista valmistuneet. Sairaalatyön opetusta koskevissa arvioissa yliopistojen välillä ei ollut suuria eroja, mutta heikoimmat arviot antoivat Oulusta valmistuneet (7).

Sairaalatyön opetukseen keskitytään koulutuksen aikana eniten, mikä näkyy tuloksissa. Koulutuksen koettiin vastaavan parhaiten sairaalalääkärin työtä, ja sairaalaopetukseen oltiin tyytyväisiä. Tyytyväisyys terveyskeskustyön opetukseen on pysynyt vaatimattomampana. Tyytymättömiä oli eniten vuosina 2015–2018 valmistuneissa.

Sairaala- ja terveyskeskuslääkärin työn sisällön erotkin voivat vaikuttaa arvioihin. Terveyskeskuksessa työ on yksinäisempää ja konsultaatiomahdollisuudet vähäisempiä kuin sairaalassa. Työn laaja-alaisuuskin voidaan kokea haasteena, johon peruskoulutuksella on vaikea vaikuttaa. Lääketieteen opetuksen metodeja kuitenkin kehitetään, joten tyytyväisyyden opetukseen olisi voinut odottaa parantuneen.

Yliopistojen välilläkin oli eroja. Uusia opiskelijoita aktivoivia menetelmiä on kehitetty. Opetusmenetelmien erilaisuus selittänee havaittuja eroja. Menetelmien kokemisessa on myös vaihtelua henkilöiden kesken. Osa laadukkaista menetelmistä voi olla työläitä toteuttaa. Kasvaneet opetusryhmät voivat myös vaikuttaa, kuten myös yliopistokohtaiset erot eri oppialojen opetuksen laajuudessa.

Terveyskeskustyön opetuksen kehittäminen on tärkeää. Terveyskeskus on suurimmalle osalle työuransa aloittavista lääkäreistä ensimmäinen työpaikka. Jos koulutus vastaa käytännön työn vaatimuksia, työelämään sopeutuminen helpottuu (18). Kun nuoret lääkärit saavat hyvän alun työhönsä, he ovat itsevarmempia ja ammatti koetaan mielekkääksi. Hyvien varhaisten kokemusten saaminen vaikuttaa myös erikoislääkärikoulutukseen haettaessa. Kiinnittämällä huomiota erikoisalan opetukseen perustutkintovaiheessa saadaan lisää erikoistuvia lääkäreitä aloille, joille kaivataan lisää lääkäreitä, kuten perusterveydenhuoltoon (19).

Koulutuksen vastaavuus suppeampiin terveydenhuollon osa-alueisiin, kuten neuvolatyöhön, kouluterveydenhuoltoon ja yksityislääkärin työhön, koettiin heikoksi. Opetuksessa tulisi pohtia mahdollisuutta sisällyttää näitä enemmän perustutkintoon (19). Peruskoulutukseen on kuitenkin rajallisesti aikaa, eikä kaikkeen ehditä perehtyä syvällisesti. Yleislääketieteen erityiskoulutuksen (YEK) aikana voi perehtyä neuvolatyöhön ja kouluterveydenhuoltoon ohjatusti, mikä täydentää peruskoulutusta.

Vastaajien toimiala voi vaikuttaa mielipiteisiin koulutuksen työelämävastaavuudesta. Sairaala- ja terveyskeskuslääkärin työn työelämävastaavuuden arvioivat keskimääräistä heikommaksi samalla toimialalla työskentelevät lääkärit. Tällöin koulutuksen puutteet huomataan parhaiten. Toisaalta työterveyslääkärit ja yksityislääkärit arvioivat koulutuksen vastaavuuden yksityislääkärin työhön paremmaksi kuin muilla sektoreilla työskentelevät. Sairaala- ja terveyskeskuslääkärit voivat ajatella yksityisellä puolella potilasmateriaalin olevan suppeampaa kuin omalla toimialalla, minkä vuoksi osa koulutuksen tuomasta osaamisesta jää käyttämättä. Lisäksi lääkärikoulutus ei juurikaan tarjoa valmiuksia yrittäjyyteen tai yksityisenä ammatinharjoittajana toimimiseen, joten muualla kuin yksityissektorilla toimivat voivat kokea nämä osaamisalueet vieraammiksi.

Aineistomme koostuu kahdentoista vuoden aikana valmistuneista lääkäreistä. Tällä ajanjaksolla yliopistoissa on tehty merkittäviä muutoksia opetussuunnitelmiin. Tyytyväisyys sairaalaopetukseen oli vuosina 2015‒2018 valmistuneilla hieman suurempaa kuin muilla ikäryhmillä. Sen sijaan tyytyväisyydessä terveyskeskusopetukseen tätä ei todettu. Opetussuunnitelmia on ehkä kehitetty lähinnä sairaalalääkärin työhön liittyen.

Tutkimus toteutettiin suomalaisille lääkäreille, joten siitä voidaan tehdä päätelmiä koulutukseen ja lääkärin työhön liittyen. Kohderyhmän rajaaminen vuonna 2007 tai myöhemmin valmistuneisiin tehtiin, koska heillä on peruskoulutukseen liittyen vähiten muistiharhaa. Vastausosuus, 46 %, on kuitenkin pienentynyt vuosi vuodelta. Tämä suuntaus on havaittu kansainvälisestikin (20‒22).

Heikkoutena ovat ryhmien vaihtelevat vastausosuudet. Pienimmäksi vastaajien osuus jäi 35–44-vuotiaiden ryhmässä. Nuorimmassa, alle 35-vuotiaiden ryhmässä vastausosuus oli 43 %. Tiedekuntien välillä ei tässä ikäryhmässä ollut merkittäviä eroja (14). Valmistumisvuosittain tarkasteltuna 2015–2018 valmistuneiden ryhmä vastasi aktiivisimmin. Kyselyyn vastanneista naisia oli 66 %, kun koko perusjoukossa osuus oli 59 %. Miesten naisia heikompi vastausosuus voi vaikuttaa tuloksiin. Tästä huolimatta katsomme, että tutkimustulokset kuvaavat luotettavasti suomalaisia nuoria lääkäreitä.

On huomioitava, että tyytyväisyys peruskoulutukseen ei takaa, että koulutus on laadukasta. Sairaalalääkärin ja terveyskeskuslääkärin opetuksessa on erilaisia tavoitteita, opetussisältöjä ja -menetelmiä. Myös harjoitteluympäristö on erilainen. Nämä voivat mennä osittain päällekkäin tai erota toisistaan, mikä voi vaikuttaa tyytyväisyyteen. Kaikki opiskelijoita miellyttävät opetustapahtumat eivät ole pedagogisesti toimivia ja johda hyviin oppimistuloksiin.

Tutkimus antaa arvokasta tietoa lääketieteen koulutuksen tilasta ja mahdollistaa kehitystoimenpiteiden suuntaamisen osa-alueille. Sairaalatyön opetukseen ollaan tyytyväisiä, ja sen tasosta on pyrittävä pitämään kiinni. Terveyskeskustyön opetus jakaa enemmän mielipiteitä. Tulevaisuudessa on tärkeää ylläpitää perusterveydenhuollon näkökulmaa ja lisätä siellä kliinistä harjoittelua. Terveyskeskustyö on muuttunut yhä laajemmaksi ja haastavammaksi kokonaisuudeksi hallita. Sen toimintaa pyritään sote-uudistuksessa kehittämään. Pienempien terveydenhuollon sektoreiden lääkärien työhön on käytettävissä rajatusti aikaa, mutta on hyödyllistä sisällyttää koulutukseen vierailuja näihin toimipisteisiin.

Tiedekuntien yhteiset osaamistavoitteet on määritelty vuonna 2020 (23). Tulevaisuudessa kannattaa seurata, miten yhteisten osaamistavoitteiden käyttöönotto vaikuttaa kokemukseen koulutuksen työelämävastaavuudesta sekä yleiseen koulutustyytyväisyyteen. Jatkossa nähdään kasvaneiden koulutusmäärien laajempi vaikutus opintoihin ja erityisesti valmistuvien lääkärien käytännön taitoihin.