Kaunokirjallisuuden lukeminen vaikuttaa lääkäriin monin tavoin

Johan Vilhelm Snellman kirjoitti vuonna 1874, että ”tieteellinen halu ja käsitys” voitaisiin yliopistossa tehdä ainoaksi tutkintovaatimukseksi, poisluettuna lääketieteen lisensiaatin tutkinto, ”sillä lääkärin toimi on parannustaitoa, eikä vain tiedettä” (1).

Suomalaisiin vastavalmistuneen lääkärin osaamistavoitteisiin sisältyy – Snellmanin ajatusta myötäillen – paljon muutakin kuin puhtaasti lääketieteellistä tietoa ja taitoa. Lääkärin tulee esimerkiksi ”tunnistaa, että henkilökohtaiset arvot, vakaumukset, kokemukset ja käsitykset voivat vaikuttaa potilastyöhön” (kohta 1.10). Lisäksi lääkäri ”havaitsee ja tunnistaa potilaan haavoittuvuuteen viittaavat seikat ja ottaa ne toimiessaan huomioon” (kohta 6) (2).

Tutkimustietoa siitä, miten kaunokirjallisuuden lukeminen kenties auttaa näiden osaamistavoitteiden saavuttamisessa, ei tiettävästi vielä ole. Muissa yhteyksissä kaunokirjallisuuden merkitystä lääkäreille ja lääkäriksi kehittymiselle on kuitenkin tutkittu.

Onko tärkeintä empatia?

Kaunokirjallisuuden merkitystä lääkäreille perustellaan usein sillä, että lukeminen lisää empatiakykyä ja sosiaalisia taitoja. Tätä saatetaan pitää jopa jonkinlaisena perustotuutena, jota ei enää tarvitsisi todistaa (3).

Tieteen termipankin (4) määritelmän mukaan empatia on toisen henkilön sisäisten tunteiden oivaltamista. Empatia jaotellaan usein 3–4 osa-alueeseen: esimerkiksi kognitiiviseen, affektiiviseen, behavioraaliseen ja moraaliseen empatiaan (5).

Jeffreyn ja Downien mukaan kognitiivinen empatia tarkoittaa muun muassa sitä, että pyritään katsomaan maailmaa potilaan näkökulmasta – ei kuitenkaan yrittämällä eläytyä potilaan tunteisiin (miltä minusta tuntuisi). Potilaan näkökulman selvittäminen kysymällä, kuuntelemalla ja reflektoimalla on eri asia kuin luulla tietävänsä, miltä potilaasta tuntuu (5).

Sekä empatiakykyä että parannustaitoa, johon J. V. Snellman viittasi, on vaikea mitata – varsinkin lääkärille tutuimmilla kvantitatiivisilla menetelmillä. Yrityksestä ei kuitenkaan ole puutetta.

Viime vuosikymmenen empatiaa koskevan tieteellisen kirjallisuuden kattavassa systemaattisessa katsauksessa ja meta-analyysissä tunnistettiin 23 empatiamittaria (6). Tutkijoiden mukaan mikään näistä ei osoittautunut toista paremmaksi, ja etenkin mittarien validiteetissa oli toivomisen varaa.

Yhdysvalloissa 2000-luvun alussa nimenomaan terveydenhuollon opiskelijoiden ja henkilökunnan empatiakyvyn itsearvioon kehitettyä Jefferson Scale of Empathya ei meta-analyysissä arvioitu. Mittari käsittää 20 väittämää, joissa vastausvaihtoehdot määritellään Likertin seitsenportaisella asteikolla välillä vahvasti samaa mieltä – vahvasti eri mieltä. Mittaria on käytetty lähes sadassa maassa ja se on käännetty yli viidellekymmenelle kielelle (7).

Lukeminen parantaa sosiaalista kognitiota

Kahdeksantoista tutkimusta käsittävässä yhdysvaltalaisessa meta-analyysissä todettiin, että enemmän kaunokirjallisuutta lukevat henkilöt saivat korkeampia pisteitä empatian arviointiasteikolla kuin vähemmän lukevat. Tietokirjallisuutta koskevia tutkimuksia sisältyi meta-analyysiin neljätoista, ja myös tietokirjallisuuden lukemisen todettiin lisäävän empatiaa. Kauno- ja tietokirjallisuus vaikuttivat empatian osa-alueisiin hieman eri tavoin (3).

Empatian ohella toinen keskeinen sosiaalisen kognition osa-alue on mielen teoria, joka tarkoittaa kykyä ymmärtää toisten ajattelua ja tunteita. Neljätoista tutkimusta käsittävän meta-analyysin mukaan ahkerilla kaunokirjallisuuden lukijoilla tämä kyky on parempi kuin vähemmän lukevilla.

Seitsemän tutkimuksen yhteistulokset osoittivat saman tietokirjallisuuden lukijoilla. Mielen teoriaa mitattiin siten, että tutkittavat katsoivat valokuvia, joissa näkyi vain henkilöiden silmien alue, ja heidän tuli valita neljästä vastausvaihtoehdosta henkilöiden mielentilaa parhaiten kuvaava (3).

Lääketieteen opiskelijoiden ja lääkärien empatiakykyjä kehittävien interventioiden tehoa selvitettiin 64 tutkimusta käsittävässä systemaattisessa katsauksessa. Kahdessa kolmasosassa tutkimuksista todettiin lääketieteen opiskelijoiden tai lääkärien empatian parantuneen. Viidessä tutkimuksessa interventio liittyi kirjallisuuteen, ja niissä kaikissa tutkittavien empatia parani ainakin jonkin verran (8).

Useimmissa empatiainterventioita koskevissa tutkimuksissa oli laadullisia ongelmia, mutta kirjallisuuskurssin vaikutusta lääketieteen opiskelijoiden empatiaan selvittänyt Shapiron ym. tutkimus (9) arvioitiin katsauksen parhaimmistoon (8):

Tutkimukseen osallistui 22 ensimmäisen vuoden opiskelijaa, jotka jaettiin kahteen ryhmään. Toiset osallistuivat kirjallisuuskurssiin heti ja toiset viivästetysti. Empatiaa arvioitiin kahdella validoidulla mittarilla, ja opiskelijoiden humanistisia aiheita koskevia asenteita selvitettiin haastattelemalla sekä tutkijoiden itse kehittämällä mittarilla ennen kurssia ja sen jälkeen. Myönteiset vaikutukset sekä empatiaan että asenteisiin olivat tilastollisesti merkitseviä (9).

Tuoreessa iranilaistutkimuksessa 46:n toisen vuoden lääketieteen opiskelijan empatiapisteet paranivat kuuden viikon mittaisen kirjallisuuskurssin aikana. Kurssi koostui kuudesta kahden tunnin mittaisesta ohjatusta lukuistunnosta.

Tuloksen yleistettävyyttä tosin heikentää se, että tutkimukseen osallistuivat kirjallisuudesta jo valmiiksi kiinnostuneet opiskelijat (10). Näin oli todennäköisesti myös Shapiron ym. tutkimuksessa, johon kutsuttiin kokonainen vuosikurssi mutta vain 24 prosenttia osallistui (9).

Lääkärin empatia parantaa hoitotuloksia

Terveydenhuollon ammattilaisen empaattisuudella ja kannustavalla viestinnällä vastaanottotilanteessa todettiin 28 tutkimusta käsittäneessä meta-analyysissä myönteinen vaikutus moniin fyysisiin ja psyykkisiin vaivoihin, etenkin krooniseen kipuun. Vaikutukset olivat melko pieniä mutta tutkijoiden mukaan kuitenkin samansuuruisia kuin monilla tavallisilla lääkehoidoilla vastaavissa vaivoissa (11).

Korkeita empatiapisteitä Jeffersonin asteikolla saaneiden lääkärien diabetespotilaiden glukoositasapaino oli yhdysvaltalaistutkimuksen mukaan merkitsevästi parempi kuin matalampia pisteitä saaneiden lääkärien potilailla. Glukoositasapainoa arvioitiin HbA_1c-arvoilla ja sairaalahoidon tarpeella (7).

Narratiivinen lääketiede täydentää biomedisiinistä osaamista

Yksi lähestymistapa, joka yhdistää kaunokirjallisuuden lukemisen lääkärin työhön, on narratiivinen eli kerronnallinen lääketiede. Narratiivisen lääketieteen ajattelussa potilaan kuuntelemista verrataan tarinan lukemiseen ja kaunokirjallisuuden lähilukeminen opettaa aktiivista kuuntelua.

Vastaanottotilanteessa potilaan puhumista sanoista, eleistä, hiljaisuuksista ja lääkärin havainnoista ja löydöksistä muodostuu monimutkainen tarina. Kuten kirjallisuutta lukiessa, potilaan kuunteleminen herättää lääkärissä muistoja, assosiaatioita, uteliaisuutta, luovuutta ja mielleyhtymiä muihin tarinoihin – ja tämä kaikki auttaa tunnistamaan, mikä potilaalle on merkityksellistä (12).

Narratiivisen lääketieteen lähestymistapaan kuuluu lukemisen ohella reflektiivinen kirjoittaminen (13).

Oman kuplan ulkopuolelle

Lääketieteen opiskelijoiden sosiaalinen tausta on ainakin aikaisemmin poikennut samanikäisen väestön keskiarvosta. Lahelma ym. (14) kuvasivat 1995–1998 Helsingissä lääketieteen ja hammaslääketieteen opinnot aloittaneiden taustaa: enemmistöllä oli lähipiirissään lääkäreitä, ja useimpien vanhemmat olivat ylempiä toimihenkilöitä. 

Kaunokirjallisuuden lukeminen voisi auttaa muista lähtökohdista, oman viiteryhmän ulkopuolelta tulevien potilaiden ymmärtämisessä – harva lääkäri hoitaa vain akateemisen tai terveydenhuollon alan koulutuksen saaneita potilaita.

Kirjailija, pohjoismaisen kirjallisuuden emeritaprofessori Merete Mazzarella on vuosien ajan opettanut lääkäreitä ja lääketieteen opiskelijoita sekä Suomessa että Ruotsissa. Hänet on myös nimitetty lääketieteen kunniatohtoriksi Uppsalan yliopistoon.

Mazzarella on kritisoinut näkemystä, että kaunokirjallisuus lisäisi lukijoidensa empatiaa, mutta hänen mukaansa se tuo lukijoiden elämään uusia näkökulmia (15). Hän on korostanut, että kaunokirjallisuuden tapa kuvailla ihmisten kehollisia kokemuksia voi olla arvokasta luettavaa kaiken ikäisille medisiinareille (16). 

Omia kokemuksia

Helsingin yliopistossa on vuodesta 2014 lähtien järjestetty lääketieteen ja hammaslääketieteen perusopiskelijoille kaunokirjallisuuskursseja. Lukupiirityyppisillä kursseilla kaikki lukevat samat kirjat ja kokoontuvat keskustelemaan niistä. Joidenkin kurssien pääohjelmanumerona on kahden kirjailijan vierailu seminaarissa. Joillakin kursseilla myös katsotaan elokuvia.

Opiskelijapalautteista on käynyt ilmi, että nimenomaan kirjoista käyty keskustelu on ollut antoisaa. Se on avannut jokaisen tarinan uudesta näkökulmasta ja opettanut myös jotain uutta kollegoista, joiden kanssa keskustelua käytiin. Opiskelijapalautteissa on kiitetty sitä, että kokeneet lääkäriopettajat ovat tasavertaisina opiskelijoiden kanssa keskustelleet lukuelämyksistä ja kirjojen tarinoiden synnyttämistä ajatuksista ja tunteista.

Syksyn 2017 kurssin opiskelijapalautteista kävi myös ilmi, että kolmen kirjan lukemisen mahduttaminen lukukauden lukujärjestykseen opetti joillekin ajankäytön hallintaa, mikä oli yllättävä myönteinen oheisvaikutus.

Syksyllä 2023 järjestettiin yhdeksättä kertaa valinnainen kurssi Kaunokirjallisuutta ja elokuvia, joka on suunnattu kaikkien vuosikurssien lääketieteen ja hammaslääketieteen opiskelijoille. Osallistujia oli 24 ja kaikki täyttivät vapaaehtoisesti arviointilomakkeen.

Yleisten arviointikysymysten lisäksi pyydettiin vapaatekstivastausta kysymykseen ”Miksi lääkärin on hyvä lukea kaunokirjallisuutta?”. Kaikki kysymykseen vastanneet 22 osallistujaa antoivat luvan referoida vastauksiaan tässä artikkelissa. Vain yhdessä vastauksessa ei mainittu empatiaa, kykyä asettua muiden asemaan, näkökulman vaihtoa tai pääsyä oman ”kuplan” ulkopuolelle.

Lukupiirityyppisillä kursseilla lääkäriopettajan työparina on ollut kirjallisuustieteilijä, mitä myös Merete Mazzarella suosittelee: tämä varmistaa uusien näkökulmien syntymistä (16). Yhteistyö on ollut antoisaa. Taulukossa 1 luetellaan kirjoja, joita valinnaisilla kursseilla on luettu ja jotka ovat herättäneet keskustelua.

Lopuksi

Humanistinen lähestymistapa koulutukseen ja kliiniseen työhön edellyttää, että järjestelmä mahdollistaa sen. Tietotulva pakottaa jo nyt harkitsemaan uuden biomedisiinisen substanssitiedon priorisointia koulutuksessa – tieto lisääntyy, mutta vaadittavaa opintopistemäärää ei voi kasvattaa. Miten tähän saisi vielä upotetuksi humanismia?

Olemme tässä katsauksessa osoittaneet, että terveydenhuollon ammattilaisen empaattisuudella on positiivisia terveysvaikutuksia (7,11) ja että esimerkiksi kirjallisuuden lukeminen lisää empatiaa (3,8,9,10). Sen lisäksi näillä on vaikutusta lääkärien omaan hyvinvointiin. Lääkärin empatia tulee nähdä välttämättömyytenä eikä vain jonakin ”kivana”, jolla ei ole paljonkaan tekemistä ”todellisen” medisiinan kanssa (5).

Vapaaehtoisille lääketieteen humanistisille ja kirjallisuuskursseille osallistuvat lähinnä ne, jotka muutenkin pitävät yksinomaan biolääketieteellistä näkökulmaa lääkärille riittämättömänä (9,10). Siksi humanistisia opintoja ei saisi lääkäriopinnoissa jättää vain jo valmiiksi kiinnostuneiden vapaaehtoisuuden varaan.

Kaikille pakollisten kurssien vaihtoehtona voisi olla integroiminen muihin kursseihin pienempinä osina (17). Lääketieteen opettajille, jotka käyttävät kaunokirjallisuutta kursseillaan, kirjat ja tarinat tuovat lisäkeinon korostaa potilaslähtöisyyttä.

Hyötynäkökulman lisäksi kaunokirjallisuus voi myös tarjota paljon iloa. Kun keskustelemme lukukokemuksista kollegoiden kanssa, saatamme oppia jotain uutta sekä itsestämme että muista.

Lue lisää: Lääketiede tarvitsee humanismia ja taiteita

Lue lisää: Välikorvatulehduksen filosofiaa