BODE-indeksi avuksi keuhkoahtaumataudin ennusteen arvioinnissa

Arvostetun keuhkoalan gurun Fletcherin ajoista on uloshengityksen sekuntikapasiteetin FEV1:n tasoa ja ajan mittaan tapahtuvaa laskua pidetty keskeisenä COPD:n ennusteen arvioinnissa. Ongelma on, että sairauden määritelmän mukaan se ei saisi hoidollakaan juuri parantua, jotta kysymys olisi COPD:sta eikä astmasta. Paradoksaalista kyllä, esim. lääkehoitojen rekisteröintien yhteydessä on usein FEV1 ollut keskeinen mittari, johon on kiinnitetty huomiota.

Hannu Puolijoki

Äidin ruokavaliolla voi olla yhteyttä kaksosraskauden alkamiseen

Ihmisellä monisiköisyyteen liittyy selkeästi yksisikiöisyyttä suuremmat riskit ja siten yksisikiöisyyttä voidaan pitää ihmiselle fysiologisena tilanteena. Vuoden 1975 jälkeen monisikiöisyys on lisääntynyt maailmanlaajuisesti. Osatekijänä on keinoalkuisten lisääntymishoitojen vaikutus. Ilmeisesti myös naisten ravitsemuksen muutoksilla on vaikutus tähän ilmiöön.

Pertti Kirkinen

Masennuslääke vähentää suolistosyövän riskiä

Serotoniinin takaisinoton estäjät (SSRI) ovat olleet käytössä noin 20 vuoden ajan masennuksen hoitoon. Koe-eläinmallissa SSRI-lääkkeet hidastavat suolistosyövän kasvua. Toisaalta on näyttöä siitä, että serotoniini stimuloi suolistosyöpäsolujen kasvua. Kanadassa selvitettiin rekisteritiedoista, onko SSRI-lääkkeiden käytöllä vaikutusta suolistosyövän esiintyvyyteen. Useamman vuoden SSRI-lääkitys suojaa suolistosyövältä (riskikerroin 0,70). Trisyklisillä masennuslääkkeillä ei ollut suojaavaa vaikutusta. SSRI-lääkkeitä ei voi suositella käytettävissä olevan, vielä niukan tiedon perusteella suolistosyövän preventioon. Löydös on kuitenkin mielenkiintoinen ja johtaa varmasti laajempiin tutkimuksiin.

Sirkku Jyrkkiö

Varo tirkistelijää, jos pidät kuva-arkistoa netissä

DermAtlas on yhdysvaltalaisen Johns Hopkins -yliopiston ylläpitämä avoin ihotautien kuva-atlas, joka on ollut käytössä vuodesta 2000. Atlasta käyttää päivittäin yli 28 000 kuvien etsijää. Kuvia voi hakea esimerkiksi diagnoosin, anatomisen alueen tai vapaan tekstihaun perusteella. Atlaksen luoneen klinikan tutkijat huomasivat, että arkiston avaamisen jälkeen genitaalialueen kuvien kopiointi arkistosta lisääntyi jatkuvasti. Tutkijat rekisteröivät talvella 2004-2005 noin 4 kuukauden ajan yhteensä yli 3,6 miljoonaa hakua. Näiden analyysi paljasti karun tosiasian: atlasta käytetään runsaasti pornografisen materiaalin keräilyyn.

Sirkku Peltonen

Kroonisen polypoottisen poskiontelotulehdusen tausta

Tutkimuksen tarkoituksena oli tutkia bakteerien, sienien, tulehduksellisten muutosten sekä metalloproteinaasien ja niiden kudosestäjän esiintymistä kroonisen polypoottisen poskiontelotulehduksen vuoksi leikattavien potilaiden poskiontelonäytteissä sekä terveiden verrokkien nenähuuhtelunäytteissä. Tuloksia verrattiin potilaiden sairaushistoriaan, altistumiseen kosteusvaurioille sekä taudinkulkuun leikkauksen jälkeen.

Katriina Kostamo

Levosimendaani soveltuu sepelvaltimotautipotilaan hoitoon

Suomessa kehitetty uudentyyppinen sydämen vajaatoimintalääke levosimendaani kuuluu kalsiumherkistäjien luokkaan. Se parantaa sydämen supistumisvoimaa ja laajentaa verisuonia. Nämä vaikutukset voisivat olla hyödyllisiä iskemiassa verrattuna tavanomaisiin sydämen supistuvuutta parantaviin lääkkeisiin, jotka lisäävät merkittävästi iskemian pahentumisriskiä. Levosimendaanin puoliintumisaika on lyhyt, noin tunnin luokkaa. Sillä on kuitenkin aktiivinen metaboliitti, jonka poistuminen on huomattavasti hitaampaa, ja sen ansiosta vaikutus jatkuu myös hoidon lopettamisen jälkeen.

Pentti Põder

Munuaisensiirtopotilaan mahavaivat syytä tutkia ja hoitaa ennen siirtoleikkausta

Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää ruoansulatuskanavan komplikaatioiden esiintyvyyttä ja erityispiirteitä munuaisensiirron jälkeen. Tutkimukseen osallistuvat potilaat olivat saaneet munuaissiirrännäisen Hyksissa vuosina 1990-2000. Tietoja vakavista ruoansulatuskanavan komplikaatioista kerättiin Suomen Munuaisensiirtorekisteristä, potilaiden sairauskertomuksista ja osalle potilaista lähetetyistä kyselylomakkeista. IgG- ja IgA-luokan vasta-aineet Helicobacter pyloria vastaan määritettiin 500 potilaalta ennen munuaisensiirtoa ja 7 vuoden seurannan jälkeen. Mahalaukun tähystyksen yhteydessä otettiin limakalvolta koepalat sytomegalovirusmääritystä varten vatsavaivoista kärsiviltä 46 munuaisensiirtopotilaalta ja 43 vatsavaivoista kärsiviltä muuten terveiltä verrokeilta. Sapen kaikututkimus tehtiin 304 potilaalle keskimäärin 7,4 vuoden kuluttua munuaisensiirrosta.

Susanna Sarkio

Biohajoavalla materiaalilla päällystetty korallipohjainen hydroksiapatiitti luunkorvikkeena

Hydroksiapatiittia (HA) käytetään synteettisenä, ei-resorboituvana luunkorvikkeena atrofioituneen ienharjanteen nostossa, luukystien tai luupuutosten täytteenä ja selkärangan luudutuksissa. Tutkimuksessa selvitettiin, miten jauhemaisen tai kappalemuotoisen HA:n käyttöä luunkorvikkeena voitaisiin parantaa käyttämällä HA-siirrettä yhdessä elimistössä liukenevan, siirteen muotoa ylläpitävän tai sen mekaanista lujuutta vahvistavan päällysteen kanssa.

Pekka Ylinen

Kantasolusiirtohoito non-Hodgkin-lymfoomassa

Solunsalpaajahoitoihin reagoivien syöpätautien hoitotulokset saattavat parantua, kun solunsalpaajien annoksia suurennetaan. Tällöin hoitoa rajoittavaksi tekijäksi tulee erityisesti vaikea luuydinvaurio. Vahvan solunsalpaajalääkityksen siedettävyyttä voidaan merkittävästi parantaa keräämällä etukäteen potilaan verestä tai luuytimestä kantasoluja, jotka palautetaan potilaan verenkiertoon raskaan sytostaattihoidon jälkeen. Jotta verestä saadaan kerättyä riittävä kantasolusaalis tukemaan korkea-annoshoitoa, potilaalle täytyy antaa hoito, jolla tuotetaan vereen riittävä määrä kantasoluja (kantasolujen mobilisaatiohoito). Tällaisena hoitona voidaan käyttää valkosolukasvutekijää joko yksin tai yhdistettynä solunsalpaajahoitoon. Tekijöitä, jotka vaikuttavat siihen, että riittävä määrä potilaan kantasoluja saadaan tuotettua verenkiertoon, ei täysin tunneta.

Taru Kuittinen

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030