Tautikärsimys jäi Suomessa sodan varjoon
Espanjantaudiksi nimetty influenssapandemia kylvi kuolemaa ensimmäisen maailmansodan jälkeen koko maailmassa. Suomeen se saapui aikana, jolloin maa oli sisällissodan takia taloudellisessa ja yhteiskunnallisessa kaaoksessa, punavangit viruivat vankileireillään ja elintarvikepula oli huutava.– Tauti oli kuolleisuutensa puolesta sisällissotaan vertautuva kriisi, mutta sen kärsimykset menivät sodan kärsimysten kylkiäisenä, aiheesta väittelevä Eila Linnanmäki sanoo.
Eila Linnanmäki tutki väitöstyössään espanjantaudin aiheuttamaa sairastuvuutta ja kuolleisuutta sekä terveydenhuoltojärjestelmän valmiuksia Suomessa vuosina 1918–1920. Lauantaina Helsingin yliopistossa tarkastettava väitös kuuluu talous- ja sosiaalihistorian alaan.
Terveydenhuoltojärjestelmällämme ei ollut valmiuksia kohdata pandemiaa. – Influenssaa pidettiin lähinnä kiusallisena sairautena, mutta ei silloin olisi ollut keinojakaan sen estämiseksi tai hoitamiseksi, tutkija muistuttaa.
Espanjantauti esiintyi Suomessa muutaman kuukauden väliajoin puhkeavina epidemia-aaltoina vuosien 1918 ja 1920 välisenä aikana. Viimeinen aalto puhkesi alkuvuodesta 1920, jolloin influenssa aiheutti ankaria tauteja ja suurta kuolleisuutta varsinkin Lapissa.
– Espanjantauti oli siitä erikoinen, että se tappoi varsinkin nuoria aikuisia, Linnanmäki sanoo.
Kaikkiaan influenssaan ja siihen kytkeytyviin jälkitauteihin kuten keuhkokuumeeseen kuoli vuosien 1918 ja 1919 aikana 19 000–27 000 ihmistä. Suomen väkiluku oli tuolloin 3,1 miljoonaa.
Valmius kohdata pandemia on nyky-Suomessa aivan toista kuin 85 vuotta sitten.
– Tällä hetkellä pandemian uhka otetaan todella vakavasti. Kansainvälinen seurantajärjestelmä valvoo influenssaviruksen etenemistä ja sopiva rokote kehitetään kilpajuoksuna viruksen kanssa, Linnanmäki muistuttaa.
Espanjantaudin aikana monet Suomen harvalukuisista lääkäreistä ja hoitajista sairastuivat itse tautiin, mikä halvaannutti jo valmiiksi ohutta järjestelmää.
– Järjestelmä ei kyennyt hoitamaan niin suurta määrää sairaita yhtä aikaa. Taudinaiheuttajaa ei tunnettu, eikä mitään tehokkaita lääkkeitä tai rokotetta ollut olemassa.
Kun espanjantaudin maailmanlaajuisesta kuolleisuudesta puhutaan, unohdetaan usein, että valtaosa uhreista asui köyhissä maissa, Intiassa ja Afrikassa. Paremmassa asemassa olivat tuolloinkin kehittyneet maat, jopa maailmansodan oloissa.
Sama tulee toistumaan seuraavankin pandemian aikana, Linnanmäki huomauttaa.
– Kehitysmaiden tilanne on mennyt jopa huonompaan suuntaan. Suurissa slummeissa ja metropoleissa tauti leviää äärettömän nopeasti. Eikä näille miljoonille saada antibiootteja, puhumattakaan täsmälääkkeistä tai rokotteista.
Hilkka Lahti
