Klassiset riskitekijät avain sydänkuolleisuuden sosiaalieroihin
Sepelvaltimotautikuolleisuuden sosiaaliero kapenisi 70 %, jos riskitekijöiden vähentäminen onnistuisi yhtäläisesti koko väestössä.
Tuoreen tutkimuksen mukaan tehokas tapa poistaa yhteiskunnallisen aseman tuomia eroja sepelvaltimotautikuolleisuudessa on keskittyä klassisiin riskitekijöihin, kuten verenpaineeseen tai tupakointiin, tasaisesti kaikissa yhteiskuntaryhmissä.Yhteiskuntaryhmien väliset erot sepelvaltimotaudin aiheuttamassa kuolleisuudessa vähenisivät jopa 70 prosenttia, jos riskitekijöiden vähentäminen onnistuisi yhtäläisesti koko väestössä. Tutkimus on julkaistu Lancet-lehdessä.
Sepelvaltimotauti on suomalaisten yleisin yksittäinen kuolemansyy. Vauraissa länsimaissa siihen liittyy selvää sosioekonomista vaihtelua: hyvässä yhteiskunnallisessa asemassa olevat kuolevat sepelvaltimotautiin vähemmän kuin alemmassa yhteiskunnallisessa asemassa olevat. Erot ovat kasvamaan päin myös köyhemmissä maissa.
Klassiset riskitekijät selittävät vaihtelun
Työterveyslaitos on ollut mukana englantilaiseen Whitehall-aineistoon perustuvassa tutkimuksessa, jonka aineistoon kuului 17 186 englantilaista valtion työntekijää (40−69 v). Tutkittavat jaettiin ylempään ja alempaan sosioekonomiseen ryhmään julkisen hallinnon ammattiluokituksen perusteella. Henkilöiden kuolleisuutta seurattiin 15 vuoden ajan, ja seurannan aikana sepelvaltimotautiin kuoli 11 alemman ryhmän ja 7,5 ylemmän ryhmän henkilöä 100 miestä kohti.
Tutkimuksessa selvitettiin, mitä olisi tapahtunut, jos kaikki työntekijät olisivat läpikäyneet samat toimiviksi todetut, lääkeaineilla ja elämäntapamuutoksilla aikaansaadut riskiarvojen vähentämiset. Tällaisiksi riskitekijöiden alentamistoimenpiteiksi määriteltiin systolisen verenpaineen alentaminen 10 mmHg, kokonaiskolesterolin alentaminen 2 mmol/l, verenglukoosin vähentäminen 1 mmol/l esidiabeetikoilla ja tupakoinnin täydellinen lopettaminen.
Näiden toimenpiteiden käyttöönotto tasaisesti koko väestössä vähentäisi tutkimuksen mukaan sepelvaltimotautikuolleisuutta 57 prosenttia ja kaventaisi eroa kahden eri yhteiskunnallisen ryhmän kuolemanriskin välillä peräti 69 prosenttia. Näin ollen ylemmästä sosioekonomisesta ryhmästä kuolisi enää 3,3 henkilöä sadasta ja alemmasta sosioekonomisesta ryhmästä 4,4 sadasta. Näitä toimenpiteitä käytettäessä kahden eri ryhmän välinen ero kuolleisuudessa vähenisi siis 69 prosenttia siitä, mitä se tutkimuksessa todellisuudessa oli.
– Aikaisemmat tutkimukset ovat antaneet ymmärtää, että klassiset riskitekijät selittävät vain pienen osan sosioekonomisesta vaihtelusta ja uusien riskitekijöiden löytäminen olisi tarpeen. Nyt ilmestyneen tutkimuksen mukaan keskittyminen klassisiin riskitekijöihin riittäisi, sanoo tutkimusprofessori Mika Kivimäki Lontoon yliopistosta ja Työterveyslaitoksesta.
