Outi Rantala matkalla kutsumusammattiin

It-alan projektipäällikkö sai yli kolmi­kymppisenä tarpeekseen tietokoneista ja oikuttelevista asiakkaista ja osti lääkiksen pääsykoekirjat.

It-alan projektipäällikkö sai yli kolmi­kymppisenä tarpeekseen tietokoneista ja oikuttelevista asiakkaista ja osti lääkiksen pääsykoekirjat. Enää hän ihmettelee vain sitä, miksei vaihtanut alaa aiemmin.

Ei Outi Rantalasta, 37, alun perin pitänyt tulla lääkäriä. Jos kouluiässä epämääräisiä ammattihaaveita olikin, niistä yksikään ei liittynyt hoivaan ja huolenpitoon. Ja kun suvussa joka toinen tuntui päätyvän pappisuralle, ei lääkärinammatti käynyt Rantalalla mielessäkään.

– Kunnes muutama vuosi sitten tapahtui jotain, en tiedä mitä. Yhtäkkiä oli selvää, että minustahan tulee lääkäri. Se iski kuin salama kirkkaalta taivaalta.

– Ajauduin it-alalle, sillä sanottiin, että siellä on töitä. Ja olihan niitä. Opiskelin ammattikorkeakoulussa, valmistuin tradenomiksi ja tein töitä mikrotukihenkilönä eräässä yrityksessä, vaikka ei kauheasti kiinnostanut. Ylenin ryhmäesimieheksi ja ihan viime vuosiin olin työasemapuolen projektipäällikkönä isossa alan firmassa.

Stressi pani Outi Rantalan hermot koetukselle päivittäin.

– Monia siellä työpaikalla ahdisti, niin minuakin. Kun rupesin vihdoin miettimään ammatinvaihtoa, tuntui siltä kuin olisin kaikki nämä vuodet pohtinut, miten pääsisin työstäni eroon. Kerran minulta kysyttiin, mitä tekisin, jos voittaisin lotossa. Sanoin, että palkkaisin tosi hyvät valmentajat preppaamaan minut lääkikseen. Kuukausi siitä keskustelusta olin ostanut pääsykoekirjat.

Toki Rantalaa hirvitti. Ikää oli jo melkein 35, asuntolainat päällä ja turvattu työpaikka plakkarissa. Oli pienoinen kynnys kysyä puolisolta, että mitäs, jos jäisin pois töistä ja menisin vuosikausiksi opiskelemaan.

– Mutta mieheni sanoi, että siitä vaan. No, ensimmäisellä yrittämällä ei vielä tärpännyt, mutta toisella kerralla otin kaksi ja puoli kuukautta palkatonta lomaa ja luin pääsykokeisiin aamusta iltaan – ja pääsin.

– Nyt olen toisella vuosikurssilla jäätyäni äitiyslomalle tässä välissä. Tyttäreni Eevi syntyi vuosi sitten. Taidan olla niitä ihmisiä, jotka tekevät elämänsä tärkeät ratkaisut vähän vanhemmalla iällä, hän nauraa.

Uusi tieto kiehtoo

Opiskelu on Rantalasta ollut ennen kaikkea kivaa ja kiinnostavaa. Entinen laiska ja epämotivoitunut atk-opiskelija imee nyt lääkiksessä kaiken itseensä kuin sieni.

– Jo ekana vuonna istunnot terveyskeskuslääkärin huoneennurkassa pistivät pohtimaan, että minkähänlaista se kliininen työ sitten on. Samoin näyttelijöiden kanssa käydyt vuorovaikutusharjoitukset saivat tiedostamaan, että joku päivä minä olen tuo lääkäri, se, joka ottaa nuo potilaat vastaan. Hänestä potilastyö tuntuu kuitenkin vielä ajatuksena etäiseltä. Kaikki uusi, lääketieteellinen tieto tuntuu tärkeämmältä. Silti, ei Outi Rantalasta tutkijalääkäriä tule, se on vissi ja varma. Kliininen työ kiehtoo tutkimusta enemmän.

– Ihmisten kohtaamisestahan kaikissa on kyse. Kun työelämää on takana jo 15 vuotta, on väkisinkin oppinut jotain toisten kanssa työskentelystä. Esimiehenä piti myös osata hoidella ne vaikeammatkin tilanteet, eli ei minua potilastyö kyllä pelota.

Iästä on Outi Rantalan mukaan hyötyä varmasti siinä vaiheessa, kun klinikkavaihe käynnistyy. Ei sillä, että Rantala vähättelisi parikymppisiä opiskelukavereitakaan; eiväthän ujous tai sosiaalisuus ole iästä kiinni. Tavat ottaa keskustelut haltuun vaikkapa potilastilanteessa, tutkia, ohjeistaa ja tehdä tiimitöitä ovat Rantalalla vain kenties nuorempiaan rutinoituneemmat.

– Mutta lääketieteellisiltä tiedoiltani ja taidoiltani olen samalla viivalla itseäni reilusti yli kymmenen vuotta nuorempien kanssa kun lähdetään tuonne kentälle, enkä tietenkään odota, että minua kohdeltaisiin jotenkin eri tavalla tai kypsemmin kuin muita opiskelijoita. Ja jos kohdeltaisiin, niin se olisi nuorempia kohtaan epäreilua.

Essi Kähkönen

Lue lisää Lääkärilehdestä 12/2009