Uuteen uraan ulkomailta
Kolme kokenutta ammattilaista suuntasi ulkomaille opiskelemaan lääketiedettä. Urapolku lääkäriksi ei kulje aina suoraviivaisesti.
Sairaanhoitajaopintojensa viimeistä harjoittelua suorittanut Sirja Koutonen istui salivalvojana ja vilkaisi hiljaisena hetkenä sähköpostiaan. Luettuaan viestin hän katsoi ohjaajaansa, joka ymmärsi heti, mitä oli tapahtunut.
Pian koko Lohjan sairaalan leikkaustiimi lääkäreineen onnitteli Koutosta opiskelupaikasta.
– Se oli mieletön hetki, hän muistelee.
Nyt Koutonen, 29, opiskelee neljännellä vuosikurssilla lääketiedettä Kreikassa, Hippokrateen mailla. Hän on yksi juttua varten haastatelluista alanvaihtajista, jotka lähtivät suorittamaan uutta tutkintoa ulkomaiseen yliopistoon.
Kreetan yliopisto oli Koutoselle luonteva vaihtoehto, sillä maa oli tuttu lapsuuden kesistä. Kielitaito ja paikalliset ystävät pehmensivät aloitusta.
Ennen terveydenhuoltoalaa hän valmistui kauppatieteiden kandidaatiksi, muttei viihtynyt rahanteon maailmassa. Ensihoitajan opinnoissa hän tunsi heti olevansa oikean asian äärellä, mutta niissä ei menty riittävän syvälle.
– Minulle kävi pian selväksi, että tämä tiedonmäärä ei tule riittämään, vaan haluan lisää, hän kertoo.
Nyt Koutosesta tuntuu, että oma ala on vihdoin löytynyt. Lääketieteen opintojen myötä myös aiemman työn tehtävät avautuvat uudella tavalla.
– Nyt ymmärrän, miksi olen tehnyt niitä asioita. Palaset loksahtelevat paikoilleen, se on mieletöntä.
Viime kesänä hän suoritti lääkärinharjoittelun anestesiatiimissä Lohjan sairaalassa – samassa paikassa, josta hän lähti uutta uraa kohti.
Lämmin vastaanotto entisiltä kollegoilta kosketti. Uuteen rooliin astuminen kokeneiden anestesiahoitajien ja omien entisten ohjaajien edessä jännitti aluksi.
– Todella hienosti he antoivat minulle tilaa, vaikken tietäisikään yhtä paljon kuin he. Ja jos itsellä meinasi mennä sormi suuhun, sieltä tuli tukea.
Ammatti-identiteetti rakentuu uudelleen
Alan vaihtamisen yleisyyttä lääkärien keskuudessa ei ole ilmeisesti tutkittu. Muu tutkinto lienee tyypillisimmin terveydenhuollosta.
Lupa- ja valvontaviraston ammattihenkilörekisteristä selviää, että noin joka kolmannella lääkärillä on rekisterissä vain yksi ammattioikeus. Suurimmalla osalla lääkäreistä on erikoislääkärin oikeus toisena oikeutena.
Selvästi yleisimpiä muita rinnakkaisia ammattioikeuksia ovat psykoterapeutti, joka on noin 1 270 lääkärillä, ja sairaanhoitaja, joka on noin 710 lääkärillä. Seuraavaksi yleisimpiä ovat farmaseutti, fysioterapeutti ja hammaslääkäri. Henkilöllä voi olla useampia rinnakkaisia ammattioikeuksia yhtäaikaisesti voimassa.
Alanvaihdossa ei muutu pelkästään titteli, vaan se tarkoittaa myös ammatillisen identiteetin uudelleen rakentamista, kertoo tutkijatohtori Mirva Heikkilä Jyväskylän yliopiston kasvatustieteiden laitokselta.
Siirtymä ei ole yksioikoinen.
– Uutta identiteettiä ei voi vain napsauttaa päälle, vaan se rakentuu pikkuhiljaa, Heikkilä kuvaa.
Myös ryhmän tuki on tärkeää: arvostetaanko alanvaihtajan taustaa ja otetaanko hänet osaksi uutta ammattikuntaa.
– Kun ammatti-identiteetti on murrostilassa, se voi olla haavoittuvainen.
Terveydenhuollossa ammatti-identiteetit ovat usein erityisen vahvoja. Aiemmasta ammatista voi kuitenkin siirtyä mukaan tärkeitä vahvuuksia. Hoitajataustaisilla niitä voivat olla esimerkiksi potilaan kohtaaminen ja moniammatillisessa ryhmässä työskentely.
Samalla alanvaihto vaatii entisestä roolista luopumista ja nöyryyttä palata aloittelijaksi.
Huippukirurgien seuraaminen inspiroi
Anna Meurman-Pawli työskenteli noin 20 vuotta lääketekniikan parissa lääkeyhtiöissä. Kansainvälisellä urallaan hän matkusti paljon ja pääsi seuraamaan huippukirurgien leikkauksia eri maissa. Vähitellen ajatus alanvaihdosta kypsyi.
– Alkoi suoraan sanottuna harmittaa, kun en saanut tehdä potilastyötä. Veri vetää kyllä sen pariin, sanoo lääkärisuvusta tuleva Meurman-Pawli.
Aiemmalta koulutukseltaan hän on valtiotieteiden kandidaatti, lisäksi hänellä on ylempi ammattikorkeakoulututkinto terveydenhuollon johtamisesta. Nyt menossa on 6. lukukausi lääketiedettä Plevenin yliopistossa Bulgariassa. Ulkomainen yliopisto oli luonteva valinta kansainväliseen työyhteisöön tottuneelle.
Lääketekniikan asiantuntijana hän näkee jakaneensa saman arvopohjan kuin lääkärit. Työskentely potilaan parhaaksi motivoi, silloin ja nyt. Siksi siirtymä lääkäriopiskelijan rooliin ei ole tuntunut liian isolta.
– Nyt näen eri näkökulmasta samaa aihepiiriä, mutta olen itse vastuussa hoidosta.
Taustasta on ollut opinnoissa hyötyä. Esimerkiksi kirurgian lopputentissä auttoi se, että leikkaustekniikat ja instrumentit olivat entuudestaan tuttuja. Hän oli iloinen saadessaan tentistä korkeimman arvosanan.
Meurman-Pawlin opinnot ovat pitkittyneet, koska koronapandemia katkaisi etenemisen kliiniseen vaiheeseen. Pandemian aikana hän teki Suomessa tutkimustyötä.
– Se vielä enemmän vahvisti omaa paloani, että haluan tehdä opinnot valmiiksi.
Katkoksessa kullan arvoista oli ajanvietto lasten ja puolison kanssa. Eri maissa asuminen on ollut ajoittain haastavaa, ja moni perhetapahtuma on jäänyt väliin.
Nyt Meurman-Pawlista tuntuu, että valoa näkyy tunnelin päässä. Jäljellä on enää noin pari vuotta, joista iso osa on harjoitteluja. Ne tosin pitää suorittaa kotimaassa, mutta amanuenssuurit ovat nykyään kiven alla.
– Harjoittelu kotimaassa on valmistumisen edellytys ainakin Bulgariassa opiskeleville, hän kertoo.
Tämän takia Meurman-Pawli on perustanut suomalaisten lääketieteen opiskelijoiden ainejärjestön Buslon edistämään edunvalvontaa.
Aiemmin hän on tehnyt harjoitteluja Ahvenanmaan keskussairaalassa. Hänen mukaansa sairaalassa on vähennetty paikkoja säästösyistä, eikä hänellä ole vielä paikkaa ensi kesäksi.
Kokenut hoitaja palasi lähtöpisteeseen
Sairaanhoitajana työskennelleellä Maria Lehdolla, 41, oli takanaan yli 20 vuoden ura hoitoalalta, kun hän päätti muuttaa suuntaa.
– Olin jo kohtuuhyvä osaaja terveyskeskustyössä. Nyt menen takaisin lähtöpisteeseen ihan omasta vapaasta tahdostani, mutta luotan prosessiin, hän sanoo.
Hän kehitti aiemmissa tehtävissään jatkuvasti osaamistaan, ja vastuuta riitti. Silti Lehdosta tuntui, ettei halua jäädä nykyiseen ammattiin eläkeikään saakka. Lopullisen sysäyksen alanvaihtoon toivat rankat koronavuodet ja sote-uudistus, joka lisäsi byrokratiaa.
Lehto haki opiskelemaan Baltian maihin. Suomessa pääsykokeisiin valmistautuminen olisi vaatinut häneltä liian ison ajallisen ja taloudellisen panostuksen. Vilnan yliopistosta tuli ensimmäisenä hyväksymiskirje.
– Koin, että on pakko tulla kokeilemaan, ettei tarvitse haudassa miettiä, miksen mennyt.
Nyt käynnissä on viides vuosi. ”Senioriopiskelijaa” alkaa jo painaa turnausväsymys, vaikka intensiiviset opinnot ovatkin olleet antoisia.
Viime kesänä hän pääsi kokeilemaan uutta ammattiaan käytännössä. Lehto työskenteli lääkärinsijaisena Kauhajoen terveyskeskuksessa, entisessä työyhteisössään, jossa oli aiemmin suorittanut myös harjoittelun.
Paluu mietitytti etukäteen. Lehto pohti, tuntuisiko roolinmuutos hänestä omassa työyhteisössä liian suurelta. Takaisin vetivät kuitenkin huippuhyvät kollegat ja vahva seniorituki.
– Palaaminen oli kyllä nappivalinta. Haluaisin jäädä sinne töihin ja aikanaan yleislääketieteeseen erikoistuminen kutkuttelisi. Pidän ihmisten kokonaisvaltaisesta hoitamisesta ja pitkistä hoitosuhteista.
Lehto ei ole kokenut tarvetta korostaa uutta asemaansa tai valkoista takkia. Pitkä työkokemus ja ikä antavat kohdata potilaat omalla persoonalla. Hän haluaa pitää vastaanottotilanteet mahdollisimman epämuodollisina.
Kutsumuksen ei tarvitse löytyä varhain
Ulkomailla opiskelun ajoittaisista raskaista vaiheista huolimatta Lehdon käsitys oikeasta valinnasta on koko ajan vahvistunut.
– Oma identiteetti kasautuu uuteen muotoonsa, hän kuvaa.
Tutkija Mirva Heikkilän mukaan sysäys alanvaihtoon syntyy usein sisäisten ja ulkoisten tekijöiden yhdistelmänä. Uudelleenkouluttautuminen on usein iso ajallinen ja taloudellinen panostus sekä ihmiselle itselleen että hänen lähipiirilleen.
Aikuiskoulutustuen lakkauttaminen on Heikkilän mukaan vaikeuttanut omaehtoista alanvaihtoa. Taloudellisen tuen poistuminen vaikuttaa myös ilmapiiriin. Uuden ammatin tavoittelu vaatii työssä olevalta aikuiselta uskallusta ja vahvoja turvaverkkoja.
Vaikka tie ei ole aina helppo, Heikkinen kannustaa jokaista etsimään omanlaista urapolkua. Uusi ammatti voi tuoda työelämään mielekkyyttä ja auttaa jaksamaan eläkeikään saakka.
Hänen mukaansa etenkin terveydenhuoltoon liittyy usein ihanne kutsumusammatista, jonka pitäisi löytyä jo nuorena. Harva pystyy kuitenkaan lapsena lukitsemaan tulevaisuuden ammattinsa, eivät edes tulevat lääkärit.
Ammatillinen identiteetti rakentuu myöhempien kokemusten aikana opinnoissa ja työelämässä.
– Vaikka urapolku olisi ollut erilainen, siihen voi silti olla vähintään yhtä tyytyväinen. On aika paljon myös itsestä kiinni, mihin suuntaan haluaa ammatillista identiteettiään viedä.
Aiempi työkokemus päivystyksestä sekä kokemukset lääkäriharjoittelijana ovat vahvistaneet Sirja Koutoselle sitä, että hänen tehtävänsä on auttaa ihmisiä hädän hetkellä. Hän haluaa erikoistua anestesiologiaan ja haaveilee työstä helikopterilääkärinä.
– Minusta on oudolla tavalla kaunista, miten omalla toiminnallaan voi luoda järjestystä hirveään tilanteeseen. Jokainen tiimissä tietää, miten toimia. Haluan jonain päivänä olla osana sitä.
”Ulkomailla lääketiedettä opiskelevan täytyy sietää epävarmuutta”
Neljännen vuoden lääketieteen opiskelija Juhani Jutila Oradean yliopistosta Romaniasta painottaa motivaation tärkeyttä, kun suunnittelee lääketieteen opintoja ulkomailla. Jutila toimii puheenjohtajana Romanian Suomalaiset Lääketieteen Opiskelijat RoSLO ry:ssä, johon tulee usein kysymyksiä hakemisesta romanialaisiin lääketieteellisiin tiedekuntiin.
– Henkilö tarvitsee oma-aloitteisuutta, jos haluaa opiskelemaan Romaniaan. Opetussuunnitelma ei ole samanlainen kuin Suomessa. Opiskelijoille annetaan materiaalit käteen, ja opetusohjaus on puutteellista. Siksi opiskelijalla pitää olla valmiuksia vahvaan itsenäiseen opiskeluun.
Jutila sanoo, että ulkomailla opiskelevan täytyy sietää epävarmuutta ja olla tietyllä tavalla rohkea. Lisäksi ulkomailla lääketiedettä opiskelevat tarvitsevat aktiivista asennetta työnhakuun saadakseen amanuenssuurin ja kandiaikoina työpaikan Suomesta.
– Kun opiskelijamäärät lisääntyvät ja hyvinvointialueet säästävät, on ymmärrettävää, että Suomessa opiskelevat laitetaan etusijalle suurissa kaupungeissa.
Jutila muistuttaa, että ulkomaille opiskelemaan lähtiessä pitää omaksua uuden maan kieli ja kulttuuri. Tietysti täytyy opiskella myös Suomen terveydenhuoltojärjestelmää koskevat asiat.
Kliinisen työn oppiminen jää heikommaksi, jos ei osaa kyseisen maan kieltä. Jutila käyttää nykyään romaniaa haastatellessaan potilaita, mutta välillä hänen on pyydettävä, että potilaat hidastaisivat puhetahtia. Hän toivoo, että romanian taito olisi nykyistä vahvempi.
– Olisi kannattanut käyttää vielä enemmän aikaa uuden kielen oppimiseen.
Ulkomaille asettuminen vaatii oman aikansa. Jutilan mielestä kannattaa varautua myös tietynlaiseen yksinäisyyteen, koska suomalaisia kavereita ja Suomessa asuvaa perhettä näkee harvemmin.
Ulkomaisia opintoja suunnittelevan tulisikin hänen mukaansa miettiä, miten tärkeitä perhe ja kaverisuhteet ovat. Kestääkö välimatkaa?
– Onhan uudessa maassakin kavereita, mutta kyllä sen huomaa vaikuttavan, kun oma perhe asuu Suomessa.
Jutila on kaiken kaikkiaan tyytyväinen opiskelumaan valintaansa. Oradean yliopiston lääketieteellisessä on hänen mukaansa hyvät resurssit ja myös sairaalat ovat moderneja.
– Romania on hyvä paikka, jos kiinnostaa nähdä, miten toisessa Euroopan maassa harjoitetaan lääketiedettä ja haluaa opiskella kansainvälisessä ympäristössä.
Ulla Toikkanen
