Masennuslääkkeet vähentävät skitsofreenikoiden itsemurhia Suomalaistutkimuksen mukaan masennuslääkkeet vähentävät skitsofreenikoiden kuolleisuutta. Sen sijaan bentsodiatsepiinien käyttö lisää erityisesti itsemurhakuolleisuutta. Ajankohtaista 11.5.2012 Kommentteja
Valkeakoskella on todettu tartuttava keuhkotuberkuloositapaus Valkeakoskella asuvalla henkilöllä on todettu tartuttava keuhkotuberkuloosi. Pitkään tai toistuvasti tuberkuloosille altistuneita on yhteensä noin 150. Ajankohtaista 11.5.2012 Kommentteja
Infektiot aiheuttavat joka kuudennen syövän Joka kuudes syöpä maailmassa on infektion aiheuttama. Tällaisiin syöpiin sairastuvat erityisesti kehitysmaiden kansalaiset. Useimmat syöpää aiheuttavista infektioista olisivat hoidettavissa tai estettävissä. Ajankohtaista 11.5.2012 Kommentteja
Pälve jatkaa CPME:n varapuheenjohtajana Lääkäriliiton toiminnanjohtaja Heikki Pälve jatkaa Euroopan lääkärien pysyvän komitean CPME:n varapuheenjohtajana vuosina 2013–2015. Ajankohtaista 11.5.2012 Kommentteja
XDR-tuberkuloosia ensimmäistä kertaa Suomessa Suomessa on todettu ensimmäisen kerran erittäin laajasti lääkkeille vastustuskykyisen XDR-tuberkuloosibakteerin aiheuttama keuhkotuberkuloosi. Ajankohtaista 11.5.2012 Kommentteja
Narkolepsialääke Xyrem rajoitetusti erityiskorvattavaksi Lääkkeiden hintalautakunta on hyväksynyt Xyrem-valmisteen rajoitetusti erityiskorvattavaksi vaikeassa ja pitkäaikaisessa narkolepsiassa aikuisilla. Ajankohtaista 11.5.2012 Kommentteja
Lääkäriliiton valtuuskunta: Potilaan päästävä hoitoon terveydenhuollon järjestelmää muutettava Potilaiden hoitoonpääsyn ja palvelujen laadun turvaamiseksi suomalainen terveydenhuoltojärjestelmä on uudistettava perusteellisesti. Nykyisessä järjestelmässä hoitoonpääsy kangertelee sekä perusterveydenhuollossa että erikoissairaanhoidossa. Ajankohtaista 11.5.2012 Kommentteja
Vaara vaani rivinvaihdossa Sähköisen reseptin kirjoittajalta vaaditaan jatkuvaa tarkkaavaisuutta, eikä kaikkia virheen mahdollisuuksia voi edes nähdä. Efficassa enter-näppäin uhkasi vakavasti potilasturvallisuutta. Jaana Ahlblad Lehti 19: Ajankohtaista 19/2012 Kommentteja
Aselakiin vähemmän tulkinnanvaraa Lääkäreiden ilmoitusvelvollisuutta koskeva aselain asetus vaatii tarkentamista, sanoo sisäasiainministeri Päivi Räsänen Lääkärilehdelle. Ulla Järvi Lehti 19: Ajankohtaista 19/2012 Kommentteja
Suitset alkoholin imagomainonnalle? Olutta valmistavan yrityksen jääkiekkoaiheiset mainokset ilmestyivät katukuvaan kiekkokisojen alla. Sosiaali- ja terveysministeriön tuoreen lakiesityksen mukaan jatkossa urheilun ja alkoholin liittoa ei mainonnassa enää sallittaisi. Miia Soininen Lehti 19: Ajankohtaista 19/2012 Kommentteja
Sykevälien mittaus on helppoa, tulkinta vaikeaa Voiko työuupumuksen pian mitata tarkasti kuin verenpaineen tai kuumeen, sydämen sykevälivaihtelua analysoimalla? Anne Seppänen Lehti 19: Ajankohtaista 19/2012 Kommentteja
Geenihoitoa sydämelle Sydän- ja verisuonitauteja voidaan ehkä jo 10 vuoden kuluttua hoitaa geenisiirrolla. Hoidon tehoa ja turvallisuutta tutkitaan Itä-Suomen yliopiston huippututkimusyksikössä vapaaehtoisten, vaikeaa sepelvaltimotautia sairastavien potilaiden avulla. Tiina Lautala Lehti 19: Ajankohtaista 19/2012 Kommentteja
Tappaja-ampiaisen maine perustuu joukkovoimaan Parin vuoden takainen ampiaiskesä toi otsikoihin tappaja-ampiaiset. Tulokaslaji saksanampiaisen lisänimi on peräisin eteläiseltä pallonpuoliskolta, missä ampiaisyhdyskunnat voivat kasvaa hyvin suuriksi. Siellä pesää häiritsevä ihminen voi saada kimppuunsa hengenvaarallisen määrän pistiäisiä. Tiina Lautala Lehti 19: Ajankohtaista 19/2012 Kommentteja
FiMnetin tietoturva terävöityi Lääkäriliiton tietopalvelu- ja koulutusyhtiö Lääkärikompassi on nostanut FiMnet-verkkopalvelun tietoturvan tasoa entisestään viime viikon lopulla havaitun tietomurron takia. Miia Soininen Lehti 19: Ajankohtaista 19/2012 Kommentteja
Äitien koulutuserot näkyvät imetyksen pituudessa Imetyssuositus ei edelleenkään toteudu, mutta myönteistä kehitystä on tapahtunut, todetaan Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ja sosiaali- ja terveysministeriön selvityksessä. Ajankohtaista 10.5.2012 Kommentteja
Geenihoitoa sydämelle Sydän- ja verisuonitauteja voidaan ehkä jo 10 vuoden kuluttua hoitaa geenisiirrolla. Hoidon tehoa ja turvallisuutta tutkitaan Itä-Suomen yliopiston huippututkimusyksikössä vapaaehtoisten, vaikeaa sepelvaltimotautia sairastavien potilaiden avulla. Ajankohtaista 10.5.2012 Kommentteja
Vaara vaani rivinvaihdossa Sähköisen reseptin kirjoittajalta vaaditaan jatkuvaa tarkkaavaisuutta, eikä kaikkia virheen mahdollisuuksia voi edes nähdä. Efficassa enter-näppäin uhkasi vakavasti potilasturvallisuutta. Ajankohtaista 10.5.2012 Kommentteja
Sykevälien mittaus on helppoa, tulkinta vaikeaa Voiko työuupumuksen pian mitata tarkasti kuin verenpaineen tai kuumeen, sydämen sykevälivaihtelua analysoimalla? Ajankohtaista 10.5.2012 Kommentteja
Tappaja-ampiaisen maine perustuu joukkovoimaan Parin vuoden takainen ampiaiskesä toi otsikoihin tappaja-ampiaiset. Meillä pesät eivät kuitenkaan kehity vaarallisen suuriksi, kuten eteläisellä pallonpuoliskolla. Ajankohtaista 10.5.2012 Kommentteja
Raskaudenaikainen seerumiseulonta on tarkempi yli 35-vuotiailla Väitöstutkimuksen mukaan sikiöseulonnan luotettavuutta voidaan parantaa ottamalla huomioon raskaana olevan äidin ikä ja raskauden kesto. Ajankohtaista 9.5.2012 Kommentteja
Uusi lääkityslista tulee: ”Tämä lääkärien täytyy oppia” Terveydenhuolto Uusi lääkityslista tulee: ”Tämä lääkärien täytyy oppia” THL:n ylilääkäri Heikki Virkkunen uskoo Kanta-lääkityslistan helpottavan lääkärien työtä, mutta yksi keskeinen muutos voi vaatia kliinikolta totuttelua. Avoin artikkeli
Liikennelääkärit tiukentaisivat ajoterveyden arviointia Terveydenhuolto Liikennelääkärit tiukentaisivat ajoterveyden arviointia Liikennelääketieteen yhdistyksen mukaan lääkärinlausuntojen tulisi olla tiukemmassa: – Ajokorttilausuntoshoppailu on aivan tosiasia. Avoin artikkeli
Vauva-arki medikalisoituu – Helsingin lääketieteellisen uusi kurssi tarjoaa tutkittua tietoa Terveydenhuolto Vauva-arki medikalisoituu – Helsingin lääketieteellisen uusi kurssi tarjoaa tutkittua tietoa Opetusvaradekaani Kaija-Leena Kolhon mukaan tiedontarve koskee myös vauvojen parissa työskenteleviä ammattilaisia. Avoin artikkeli
THL: Hyvinvointialueiden väliset erot syvenevät Terveydenhuolto THL: Hyvinvointialueiden väliset erot syvenevät Palvelujen yhdenvertainen saatavuus on vaarassa. Avoin artikkeli
Sillä, mitä teet, on väliä Kommentti Sillä, mitä teet, on väliä Emme tarvitse työelämään lisää ylätason jargonia työn merkityksellisyydestä, kirjoittaa Sally Leskinen. Avoin artikkeli
Turussa palkittiin elvytyskoulutuksesta ja väkivaltariskin arvioinnista Terveydenhuolto Turussa palkittiin elvytyskoulutuksesta ja väkivaltariskin arvioinnista Vuoden erikoislääkärikouluttajaksi Lääketiedepäivillä valittu lastentautien erikoislääkäri Kjell Helenius kannustaa päivystäjää pohtimaan itse ratkaisuja. Avoin artikkeli