Männyn juurisienistä toivotaan apua silmänpohjan ikärappeumaan Metlan ja Tampereen yliopiston hanke etsii männyn juurisienten puhdasviljelmistä uusia bioaktiivisia yhdisteitä, joilla voitaisiin ehkäistä silmänpohjan ikärappeumaa. Tauti on yleisin näkövammaisuuden aiheuttaja Suomessa. Ajankohtaista 20.3.2012 Kommentteja
Aluehallintovirastolta huomautus kuolleen henkilön potilastietojen luovuttamisesta Etelä-Suomen aluehallintovirasto on antanut ratkaisunsa tapauksessa, jossa kuolleen potilaan potilastietoja luovutettiin lainvastaisesti. Ajankohtaista 20.3.2012 Kommentteja
Miehet kestävät työstressiä naisia heikommin Vaikutusmahdollisuuksien puute ja vaativa työ lisäävät miesten kuolleisuusriskiä Jyväskylän ja Tampereen yliopistojen sekä Työterveyslaitoksen uuden tutkimuksen mukaan. Ajankohtaista 20.3.2012 Kommentteja
Huumeidenkäyttäjien terveysneuvontapisteet tarjoavat tukea Terveysneuvonpistetoiminnasta on tullut keskeinen osa suomalaista sosiaali- ja terveyspalvelujärjestelmää 2000-luvulla Riikka Perälän väitöstutkimuksen mukaan. Ajankohtaista 19.3.2012 Kommentteja
Lonkan tekonivelten metalliset liukuparit aiheuttavat eniten ongelmia Metalliset liukuparit lonkan tekonivelissä saavat aikaan enemmän pulmia kuin muista materiaaleista tehdyt tekonivelet, sanotaan Lancet-lehdessä julkaistussa tutkimuksessa. Ajankohtaista 19.3.2012 Kommentteja
Onkolyyttisillä viruksilla täsmähoitoa syöpään Suomessa alkaa Helsingin yliopiston, Docrates Sairaalan ja Oncos Therapeuticsin yhteistyössä lääketutkimus, jossa pitkälle edennyttä syöpää sairastavia potilaita hoidetaan onkolyyttisillä viruksilla. Ajankohtaista 19.3.2012 Kommentteja
Eturauhassyöpäseulonnan haittoja edelleen selvitettävä Yksitoista vuotta kestänyt PSA-seulonnan seurantatutkimus osoittaa, että seulonnasta on hyötyä väestötasolla New England Journal of Medicine -lehden mukaan. Suomalaistutkijoiden mielestä PSA-seulonnan hyötyjä ja haittoja on punnittava. Ajankohtaista 19.3.2012 Kommentteja
Tutkimus ei hylkää elohopeamittaria 40 vuotta sitten aloitettu FINRISKI-tutkimus edellyttää yhä elohopeamittarin käyttämistä. Tutkimushoitaja Ulla Leskinen mittaa Lauri Virkkusen verenpainetta. ?Tutkittavat saavat myöhemmin keväällä kaikki tuloksensa itselleen. Ajankohtaista 16.3.2012 Kommentteja
Psykiatrisia potilaita kuultiin ennen hoito-ohjelmien luomista Pirkanmaan sairaanhoitopiirissä laaditaan uudet, alueelliset hoito-ohjelmat psykoosien, vakavien mielialahäiriöiden ja vaikeiden persoonallisuushäiriöiden hoidon kehittämiseksi. Ajankohtaista 16.3.2012 Kommentteja
Suomessa listeriaa enemmän kuin muualla Euroopassa Suomessa todettiin 71 listeriabakteerin aiheuttamaa vakavaa sairastumista vuonna 2010. Joka neljäs sairastuneista kuoli. Ajankohtaista 16.3.2012 Kommentteja
Verkkointerventiosta apua mielialaongelmien hoitoon Verkko- ja tietokonepohjaiset hoidot mielialaongelmien hoidossa ovat paikallaan mm. siksi, että leimautumisen pelko estää monia hakeutumasta kasvokkain tapahtuvaan hoitoon Jyväskylän yliopiston tutkijoiden mukaan. Ajankohtaista 16.3.2012 Kommentteja
Lääkisten sisäänotosta tuli huutokauppa Lääketieteelliset tiedekunnat ovat joutuneet erikoiseen tilanteeseen opetus- ja kulttuuriministeriön ajaman aloituspaikkojen lisäyksen takia. Miia Soininen Lehti 11: Ajankohtaista 11/2012 Kommentteja
Ruotsissa opiskelleiden laillistaminen mutkistui Närpiöläinen Eva Lammes on pudonnut kahden maan koulutusjärjestelmien väliin. Laillistuksen saamiseen ei ole näkyvissä yksinkertaista ratkaisua. Hertta Vierula Lehti 11: Ajankohtaista 11/2012 Kommentteja
Selviytyykö Salo ex-nokialaisista? Nokian päätös lähes alasajaa Salon kännykkätuotanto merkitsee satoja uusia ihmisiä, jotka oman työterveyshuollon loppuessa tulevat terveyskeskuksen asiakkaiksi. Miten selviätte, Salon johtava lääkäri Sara Sarjakoski-Peltola? Ulla Järvi Lehti 11: Ajankohtaista 11/2012 Kommentteja
Lahti pitää kiinni reumaortopediasta Päijät-Hämeen keskussairaalassa vastustetaan suunnitelmia keskittää reumaortopedia yliopistosairaaloihin. Päijät-Häme rakensi Reumasäätiön sairaalan konkurssin jälkeen osaamiskeskuksen, jota ei nyt haluta hajottaa. Lastenreumatologian erikoislääkäri Heini Pohjankoski muistuttaa, että lastenreuman hoito tarvitsee taakseen riittävän moniammatillisen tiimin. Ina Ruokolainen Lehti 11: Ajankohtaista 11/2012 Kommentteja
Tutkimus ei hylkää elohopeamittaria FINRISKI-tutkimus tekee millintarkkaa tiedettä suomalaisista mitoista. 40 vuotta sitten aloitettu verenpainetasojen tutkimus edellyttää, että mittaus on yhä tehtävä vanhalla kunnon elohopeamittarilla. Ulla Järvi Lehti 11: Ajankohtaista 11/2012 Kommentteja
Asiantuntijan rooli teollisuuden seminaarissa? THL:n pääjohtaja Pekka Puska piti avauspuheenvuoron HK Ruokatalon viime viikolla järjestämässä sydänterveysseminaarissa, jossa mm. käsiteltiin rypsilisällä ruokitun sian rasvan laadussa tapahtuvia muutoksia. Jaana Ahlblad Lehti 11: Ajankohtaista 11/2012 Kommentteja
Runsas alkoholin käyttö kasvattaa syöpäriskiä Kova alkoholin kulutus näyttää lisäävän miesten paksu- ja peräsuolisyövän riskiä. Paljon alkoholia käyttävillä on myös suurempi kokonaissyöpäriski Adetunji Toriolan väitöstutkimuksen mukaan. Ajankohtaista 15.3.2012 Kommentteja
PSA-seulonnoista saatu hyöty ei ole juuri lisääntynyt Eturauhassyöpäkuolleisuuden suhteellinen riski väheni 21 % PSA-seulontaryhmässä verrattuna kontrolliryhmään 11 vuoden seuranta-aikana, toteaa New England Journal of Medicine –lehdessä julkaistu uusi tutkimus. Ajankohtaista 15.3.2012 Kommentteja
Selviytyykö Salo ex-nokialaisista? Nokian päätös lähes alasajaa Salon kännykkätuotanto merkitsee satoja uusia ihmisiä, jotka oman työterveyshuollon loppuessa tulevat terveyskeskuksen asiakkaiksi. Miten selviätte, Salon johtava lääkäri Sara Sarjakoski-Peltola? Ajankohtaista 15.3.2012 Kommentteja
Uusi lääkityslista tulee: ”Tämä lääkärien täytyy oppia” Terveydenhuolto Uusi lääkityslista tulee: ”Tämä lääkärien täytyy oppia” THL:n ylilääkäri Heikki Virkkunen uskoo Kanta-lääkityslistan helpottavan lääkärien työtä, mutta yksi keskeinen muutos voi vaatia kliinikolta totuttelua. Avoin artikkeli
Liikennelääkärit tiukentaisivat ajoterveyden arviointia Terveydenhuolto Liikennelääkärit tiukentaisivat ajoterveyden arviointia Liikennelääketieteen yhdistyksen mukaan lääkärinlausuntojen tulisi olla tiukemmassa: – Ajokorttilausuntoshoppailu on aivan tosiasia. Avoin artikkeli
Vauva-arki medikalisoituu – Helsingin lääketieteellisen uusi kurssi tarjoaa tutkittua tietoa Terveydenhuolto Vauva-arki medikalisoituu – Helsingin lääketieteellisen uusi kurssi tarjoaa tutkittua tietoa Opetusvaradekaani Kaija-Leena Kolhon mukaan tiedontarve koskee myös vauvojen parissa työskenteleviä ammattilaisia. Avoin artikkeli
THL: Hyvinvointialueiden väliset erot syvenevät Terveydenhuolto THL: Hyvinvointialueiden väliset erot syvenevät Palvelujen yhdenvertainen saatavuus on vaarassa. Avoin artikkeli
Sillä, mitä teet, on väliä Kommentti Sillä, mitä teet, on väliä Emme tarvitse työelämään lisää ylätason jargonia työn merkityksellisyydestä, kirjoittaa Sally Leskinen. Avoin artikkeli
Turussa palkittiin elvytyskoulutuksesta ja väkivaltariskin arvioinnista Terveydenhuolto Turussa palkittiin elvytyskoulutuksesta ja väkivaltariskin arvioinnista Vuoden erikoislääkärikouluttajaksi Lääketiedepäivillä valittu lastentautien erikoislääkäri Kjell Helenius kannustaa päivystäjää pohtimaan itse ratkaisuja. Avoin artikkeli