Akatemia arvioi kliinisen tutkimuksen Arvioinnissa selvitetään, miksi lääkäreiden kiinnostus kliiniseen tutkimukseen on vähentymässä. Ajankohtaista 8.5.2008 Kommentteja
Tupakoinnin lopettaminen vähentää nopeasti ennenaikaisen kuoleman vaaraa Naisen tupakoinnin vaikutus kuolleisuuteen pienenee huomattavasti jo muutamassa vuodessa lopettamisen jälkeen. Ajankohtaista 8.5.2008 Kommentteja
Äidin väsymys on riski lapsen terveydelle Työaikojen jousto auttaa työn ja perheen yhteensovittamisessa, mutta epäsäännöllisillä työajoilla voi olla myös negatiivisia vaikutuksia. Ajankohtaista 8.5.2008 Kommentteja
Tupakkaveron korotuksen tuottoa ei käytetä vieroitukseen tai hoitoon Tupakkaveron korotukset kohdistetaan nuorten suosimiin halpoihin savukkeisiin. Ajankohtaista 8.5.2008 Kommentteja
Äidin normaalikin verensokeritaso voi johtaa syntyvän lapsen ongelmiin Äidin verensokeritaso muodostaa jatkumon, jonka korkeampiin arvoihin päin mentäessä lapsen ongelmat lisääntyvät, vaikkei diabeteksen kriteeristö täytykään, todetaan kansainvälisessä monikeskustutkimuksessa. Ajankohtaista 8.5.2008 Kommentteja
Kiinan enterorokkoepidemia jatkuu Enterovirus 71:n aiheuttamaan tautiin on kuollut Kiinassa 28 lasta. Ajankohtaista 8.5.2008 Kommentteja
Sikiöaikana toimivan geenin aktivoituminen johtaa paksusuolisyöpään Suomalaistutkijat löysivät geenin, joka muuttaa paksusuolen hyvänlaatuiset kasvaimet pahanlaatuisiksi syöpäkasvaimiksi. Ajankohtaista 7.5.2008 Kommentteja
Syöpäpotilaan masennuksen hoitaminen tukee hänen perhettään Väitöstutkimus osoittaa, että syöpään sairastuneen vanhemman masennus huonontaa koko perheen toimintakykyä. Ajankohtaista 7.5.2008 Kommentteja
Keuhkoahtaumalääkkeen patentti kumottiin AstraZenecan yhdistelmälääke keuhkoahtaumatautiin on Euroopassa vielä kaksi vuotta suojan piirissä. Ajankohtaista 7.5.2008 Kommentteja
Suomalaisten altistuminen orgaanisille tinayhdisteille vähäistä Kansanterveyslaitoksen tutkimuksen mukaan runsaasti kalaa syövien verestä löytyy vain vähän haitallisia orgaanisia tinayhdisteitä. Ajankohtaista 7.5.2008 Kommentteja
Jorvin sairaalan päivystys uudistuu Jorvin sairaalan päivystyksen tiloja kunnostetaan, jotta niihin voidaan yhdistää terveyskeskuspäivystys Puolarmetsän sairaalasta. Ajankohtaista 7.5.2008 Kommentteja
Työryhmä selvittää sairaalatilojen yksityiskäyttöä Yksityislääkärien iltavastaanotoille halutaan tarjota paikkoja julkisista terveydenhuollon tiloista. Ajankohtaista 6.5.2008 Kommentteja
Merck kiristää vyötä Yhdysvalloissa Merck vähentää 1 200 työntekijää myyntipuolelta Yhdysvalloissa. Ajankohtaista 6.5.2008 Kommentteja
Suomeen esitetään lääkkeiden viitehintajärjestelmää Sosiaalipoliittisen ministeriryhmän esittämän mallin arvioidaan tuovan jopa 85 miljoonan euron säästöt vuodessa. Ajankohtaista 6.5.2008 Kommentteja
Lapsen autismi yhteydessä vanhempien psykiatrisiin sairauksiin Äidin tai isän skitsofreniadiagnoosi lisää lapsen autismin todennäköisyyden kaksinkertaiseksi. Ajankohtaista 6.5.2008 Kommentteja
Mausteista löytyy kylläisyyshormonia aktivoivia aineita Syömiseen vaikuttavia signaaleja voi saada mm. wasabista, valkosipulista ja kanelista. Ajankohtaista 5.5.2008 Kommentteja
Keskoset ja syöpälapset ovat altteimpia vakaville sairaalainfektioille Väitöstutkimuksen mukaan sairaalasyntyisiä virustauteja ilmenee lapsilla myös kotiinpääsyn jälkeen. Ajankohtaista 5.5.2008 Kommentteja
Rasvasolut eivät vähene laihduttamalla Lihavuutta kannattaa torjua terveillä elämäntavoilla jo lapsuudessa, sillä aikuisikään päästyä rasvasolujen määrä ei enää muutu, sanovat ruotsalaistutkijat. Ajankohtaista 5.5.2008 Kommentteja
FDA vahvistaa joukkojaan Viime aikoina valvonnan puutteista kritiikkiä saanut Yhdysvaltain lääkearviointivirasto FDA palkkaa lisää väkeä. Ajankohtaista 2.5.2008 Kommentteja
Hepariinin kontaminaatiota epäillään tahalliseksi Yhdysvalloissa 81 ihmisen kuolemaan johtaneen väärennetyn hepariinivalmisteen raaka-aineeseen on lisätty halvempaa ainetta. Ajankohtaista 2.5.2008 Kommentteja
Uusi lääkityslista tulee: ”Tämä lääkärien täytyy oppia” Terveydenhuolto Uusi lääkityslista tulee: ”Tämä lääkärien täytyy oppia” THL:n ylilääkäri Heikki Virkkunen uskoo Kanta-lääkityslistan helpottavan lääkärien työtä, mutta yksi keskeinen muutos voi vaatia kliinikolta totuttelua. Avoin artikkeli
Liikennelääkärit tiukentaisivat ajoterveyden arviointia Terveydenhuolto Liikennelääkärit tiukentaisivat ajoterveyden arviointia Liikennelääketieteen yhdistyksen mukaan lääkärinlausuntojen tulisi olla tiukemmassa: – Ajokorttilausuntoshoppailu on aivan tosiasia. Avoin artikkeli
Vauva-arki medikalisoituu – Helsingin lääketieteellisen uusi kurssi tarjoaa tutkittua tietoa Terveydenhuolto Vauva-arki medikalisoituu – Helsingin lääketieteellisen uusi kurssi tarjoaa tutkittua tietoa Opetusvaradekaani Kaija-Leena Kolhon mukaan tiedontarve koskee myös vauvojen parissa työskenteleviä ammattilaisia. Avoin artikkeli
THL: Hyvinvointialueiden väliset erot syvenevät Terveydenhuolto THL: Hyvinvointialueiden väliset erot syvenevät Palvelujen yhdenvertainen saatavuus on vaarassa. Avoin artikkeli
Sillä, mitä teet, on väliä Kommentti Sillä, mitä teet, on väliä Emme tarvitse työelämään lisää ylätason jargonia työn merkityksellisyydestä, kirjoittaa Sally Leskinen. Avoin artikkeli
Turussa palkittiin elvytyskoulutuksesta ja väkivaltariskin arvioinnista Terveydenhuolto Turussa palkittiin elvytyskoulutuksesta ja väkivaltariskin arvioinnista Vuoden erikoislääkärikouluttajaksi Lääketiedepäivillä valittu lastentautien erikoislääkäri Kjell Helenius kannustaa päivystäjää pohtimaan itse ratkaisuja. Avoin artikkeli