Sähköinen resepti tulee huhtikuussa Lääkärien pitää informoida potilaita asiasta. Ajankohtaista 26.1.2007 Kommentteja
Pitkäniemen sairaalassa syttyi tulipalo Viisitoista potilasta ja kolme hoitajaa sai vammoja tuhoisassa palossa. Ajankohtaista 26.1.2007 Kommentteja
Poliklinikkajonot uhkaavat venyä Leikkausjonot puolittuneet puolessa vuodessa Parhaillaan maassa on noin 7 300 potilasta, jotka ovat jonottaneet erikoissairaanhoidon toimenpiteeseen yli puoli vuotta. Vielä viime toukokuussa hoitotakuun ulottumattomissa oli noin 12 000 potilasta. Samaan aikaan kun sairaaloiden toimenpidesaleissa on ahkeroitu, uhkaavat jonot siirtyä poliklinikoiden ovien taakse. Ulla Järvi Lehti 4: Ajankohtaista 4/2007 Kommentteja
Yhteistyökyvyn puute jarruttanut terveyshankkeen etenemistä Terveydenhuollon rakenteiden uudistaminen ei etene, kritisoivat terveydenhuollon päättäjät arvioidessaan tämän vuoden lopussa päättyvää kansallista terveyshanketta. Suvi Sariola Lehti 4: Ajankohtaista 4/2007 Kommentteja
Psykiatrinen hoito viivästyy Lapsi saattanut oirehtia jopa viisi vuotta Suomessa on lasten- ja nuorisopsykiatreja muuhun Eurooppaan verrattuna keskivertoa enemmän. Siitä huolimatta noin 650 lasta ja nuorta odottaa pääsyä psykiatriseen hoitoon yli kolme kuukautta. Ulla Järvi Lehti 4: Ajankohtaista 4/2007 Kommentteja
Terveysväki kaipaa hallitusohjelmaan lisää käytäntöä ja vähemmän liturgiaa - Poliitikkojen hyviäkään tavoitteita ei saada viedyksi läpi, jos tulevaan hallitusohjelmaan ei kirjata konkreettisia asioita, sanoo johtaja Tapani Melkas sosiaali- ja terveysministeriöstä. Ulla Järvi Lehti 4: Ajankohtaista 4/2007 Kommentteja
Erotiikan tulvaa halutaan padota toimintaohjelmalla Yhteiskunnan ylierotisoituminen, HIV:n ja muiden sukupuolitautien lisääntyminen sekä aborttien suuri määrä huolettavat terveydenhuollon asiantuntijoita. Ulla Järvi Lehti 4: Ajankohtaista 4/2007 Kommentteja
Jussi Merikallio Kuntaliiton sosiaali- ja terveysjohtajaksi Lohjan kaupungin perusturvajohtaja, VTM Jussi Merikallio on valittu Kuntaliiton sosiaali- ja terveysyksikön johtajaksi. Yksikön nykyinen johtaja Rolf Eriksson jää eläkkeelle kevään aikana. Suvi Sariola Lehti 4: Ajankohtaista 4/2007 Kommentteja
Apulaisoikeuskansleri vaatii muutoksia ensihoitojärjestelmään Apulaisoikeuskansleri Jaakko Jonkka esittää muutoksia sairaankuljetus- ja ensihoitojärjestelmään, sillä järjestelmän puutteet ja ongelmat vaarantavat ihmisten perustuslaillisen yhdenvertaisuuden. Miia Soininen Lehti 4: Ajankohtaista 4/2007 Kommentteja
Lapinlahden sairaalaan ehkä asumispalveluja Helsingissä selvitetään mahdollisuuksia ottaa Lapinlahden sairaala esimerkiksi palveluasumiskäyttöön. Sosiaaliviraston vetämä työryhmä on saanut tehtäväkseen tutkia, onko sosiaalivirastolla ja terveyskeskuksella sellaista toimintaa, joka voitaisiin siirtää Lapinlahteen nykyisistä tiloistaan. Suvi Sariola Lehti 4: Ajankohtaista 4/2007 Kommentteja
Uusi työkalu hoidon vaaratilanteiden raportointiin VTT ja Lääkelaitos ovat kehittäneet uuden työkalun potilasturvallisuuteen liittyvien vaaratilanteiden raportointiin ja analysointiin. Essi Kähkönen Lehti 4: Ajankohtaista 4/2007 Kommentteja
Pitkäaikaissairaiden järjestöt vastustavat viitehintajärjestelmää Pitkäaikaissairaita edustavat järjestöt vastustavat viitehintajärjestelmän käyttöön ottamista. Järjestöt pelkäävät järjestelmän nostavan pitkäaikaissairaiden maksuosuutta lääkkeistä. Suvi Sariola Lehti 4: Ajankohtaista 4/2007 Kommentteja
Asetuksella lisätietoa lasten lääkehoidosta EU:n asetus lastenlääkkeistä tulee voimaan tänään. Asetuksella pyritään lisäämään tietoa lääkkeiden käytöstä lapsille ja lapsille tarkoitettujen lääkkeiden ja lääkemuotojen kehittämistä. Suvi Sariola Lehti 4: Ajankohtaista 4/2007 Kommentteja
Terveydenhuoltoalan neuvottelut jatkuivat Virossa Terveydenhuoltoalan palkkaneuvottelut jatkuivat Virossa yhä tällä viikolla. Suvi Sariola Lehti 4: Ajankohtaista 4/2007 Kommentteja
Irtisanomiset lisäävät työhön jääneiden mielenterveysongelmia Psyykenlääkkeiden käyttö lisääntyy suurten henkilöstösupistusten jälkeen paitsi työnsä menettäneillä myös työhön jääneillä. Tämä käy ilmi Työterveyslaitoksen juuri julkaistusta tutkimuksesta, joka tehtiin yhteistyössä Lontoon yliopiston kanssa. Miia Soininen Lehti 4: Ajankohtaista 4/2007 Kommentteja
Virtsankarkailuun paljon hoitovaihtoehtoja Jopa joka viides keski-ikäinen suomalaisnainen kärsii virtsankarkailusta; ja ikä vain lisää vaivan yleisyyttä. Ongelman puheeksiottaminen on silti yhä vaikeaa. Ulla Järvi Lehti 4: Ajankohtaista 4/2007 Kommentteja
Uusi työkalu hoidon vaaratilanteiden raportointiin Ilmoituskäytäntö halutaan yhtenäistää koko maassa. VTT:n ja Lääkelaitoksen menetelmällä ilmoituksen voi tehdä anonyymisti. Ajankohtaista 25.1.2007 Kommentteja
Uusi työkalu hoidon vaaratilanteiden raportointiin Ilmoituskäytäntö halutaan yhtenäistää koko maassa. VTT:n ja Lääkelaitoksen menetelmällä ilmoituksen voi tehdä anonyymisti. Ajankohtaista 25.1.2007 Kommentteja
Lääninhallitus kieltää potilaan makuuttamisen sairaalan käytävällä Etelä-Suomen lääninhallitus selvittää alueensa sairaaloiden ylipaikkatilanteet ja potilaiden hoidot käytävillä. Ajankohtaista 25.1.2007 Kommentteja
Stakes satsaa terveyskoulutukseen Venäjällä Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskus satsaa alan ennaltaehkäisevään työhön Suomen itäisillä lähialueilla. Stakesin ulkomaanavun yksikön lähialueyhteistyöprojekteissa on koulutettu jo satoja venäläisiä sosiaali- ja terveydenhuollon ja opetusalan ammattilaisia. Ajankohtaista 25.1.2007 Kommentteja
Uusi lääkityslista tulee: ”Tämä lääkärien täytyy oppia” Terveydenhuolto Uusi lääkityslista tulee: ”Tämä lääkärien täytyy oppia” THL:n ylilääkäri Heikki Virkkunen uskoo Kanta-lääkityslistan helpottavan lääkärien työtä, mutta yksi keskeinen muutos voi vaatia kliinikolta totuttelua. Avoin artikkeli
Liikennelääkärit tiukentaisivat ajoterveyden arviointia Terveydenhuolto Liikennelääkärit tiukentaisivat ajoterveyden arviointia Liikennelääketieteen yhdistyksen mukaan lääkärinlausuntojen tulisi olla tiukemmassa: – Ajokorttilausuntoshoppailu on aivan tosiasia. Avoin artikkeli
Vauva-arki medikalisoituu – Helsingin lääketieteellisen uusi kurssi tarjoaa tutkittua tietoa Terveydenhuolto Vauva-arki medikalisoituu – Helsingin lääketieteellisen uusi kurssi tarjoaa tutkittua tietoa Opetusvaradekaani Kaija-Leena Kolhon mukaan tiedontarve koskee myös vauvojen parissa työskenteleviä ammattilaisia. Avoin artikkeli
THL: Hyvinvointialueiden väliset erot syvenevät Terveydenhuolto THL: Hyvinvointialueiden väliset erot syvenevät Palvelujen yhdenvertainen saatavuus on vaarassa. Avoin artikkeli
Sillä, mitä teet, on väliä Kommentti Sillä, mitä teet, on väliä Emme tarvitse työelämään lisää ylätason jargonia työn merkityksellisyydestä, kirjoittaa Sally Leskinen. Avoin artikkeli
Turussa palkittiin elvytyskoulutuksesta ja väkivaltariskin arvioinnista Terveydenhuolto Turussa palkittiin elvytyskoulutuksesta ja väkivaltariskin arvioinnista Vuoden erikoislääkärikouluttajaksi Lääketiedepäivillä valittu lastentautien erikoislääkäri Kjell Helenius kannustaa päivystäjää pohtimaan itse ratkaisuja. Avoin artikkeli