Kohtaamisia Lääkäripäiviltä Kysyimme kolmelta satunnaiselta ohikulkijalta, miksi he olivat saapuneet paikalle. Tuomas Keränen Ajankohtaista 11.1.2017 Kommentteja
Lääkäri 2017: Mitä odotan sote-uudistukselta? Tarvitaan selkeä määritelmä riittäville ja yhdenvertaisille palveluille, painottaa professori Anja Tuulonen. Hertta Vierula Ajankohtaista 11.1.2017 Kommentteja
Maud Kuistilan palkinto Matti Korpille Vuoden 2017 Maud Kuistilan palkinnon sai Tampereen yliopiston lastentautiopin professori Matti Korppi. Ulla Toikkanen Ajankohtaista 11.1.2017 Kommentteja
Pohjolan ja Suomi-yhtiön lääketieteen palkinto Markku S. Niemiselle Markku S. NIeminen on lääkärinä ja tutkijana vaikuttanut merkittävästi kardiologian erikoisalan kehittymiseen niin Suomessa kuin kansainvälisestikin. Ulla Toikkanen Ajankohtaista 10.1.2017 Kommentteja
Matti Äyräpään palkinto Mikael Knipille Suomalainen Lääkäriseura Duodecim myönsi vuoden 2017 Matti Äyräpään palkinnon Helsingin yliopiston lastentautien professori Mikael Knipille. Hän on yhdessä tutkimusryhmänsä kanssa tehnyt merkittäviä löydöksiä lapsuusiän diabeteksen syntyyn vaikuttavista tekijöistä. Ulla Toikkanen Ajankohtaista 10.1.2017 Kommentteja
Uudella lääkemääräysasetuksella säästöjä lääkkeiden kokonaiskustannuksiin Lääkärin pitää tulla entistä kustannustietoisemmaksi lääkkeitä määrätessään. Ulla Toikkanen Ajankohtaista 5.1.2017 Kommentteja
Lääkäripäivien tärpit: digiparantajia ja kädentaitoja Lääkäripäivillä on luvassa esimerkiksi tulevaisuutta luotaavia kursseja, kädentaitoja ja terveysteknologiaa. Hertta Vierula Ajankohtaista 5.1.2017 Kommentteja
Influenssavirus muuntuu, rokote kannattaa silti ottaa Influenssarokotteen teho on tänä vuonna vain kohtalainen. Ajankohtaista 5.1.2017 Kommentteja
Sote tuo lääkäreille isoja työnantajia ja kilpailua Työmarkkinat mullistuvat. Oman putiikin perustaminen tulee vaikeammaksi. Miia Soininen Ajankohtaista 5.1.2017 Kommentteja
Minä ja mielipiteeni sai eniten lukijoita Professori Liisa Keltikangas-Järvisen kolumni nousi luetuimmaksi jutuksi verkossa. Ajankohtaista 4.1.2017 Kommentteja
Yliopistosairaaloiden mielestä naispareja ei syrjitty Hedelmöityshoidoissa tulee nyt rajaton tilanne, sanovat johtajaylilääkärit. Miia Soininen Ajankohtaista 23.12.2016 Kommentteja
Mitä kieliä lääkärin pitäisi osata? Lääkäreiden kielitaito ja kielitaitovaatimukset ovat nousseet viime aikoina julkiseen keskusteluun. Hertta Vierula Ajankohtaista 22.12.2016 Kommentteja
Rauhallista joulunaikaa Lääkärilehti ilmestyy seuraavan kerran 13.1. Lääkäripäivillä lehti on jaossa jo 11.1. Seuraava sähköinen uutiskirje tulee 5.1. Ajankohtaista 22.12.2016 Kommentteja
Hallitukselta linjaukset valinnanvapaudesta sote-palveluissa Potilas voisi listautua valitsemansa sosiaali- ja terveyskeskuksen asiakkaaksi. Ulla Toikkanen Ajankohtaista 22.12.2016 Kommentteja
Liitto: Valinnanvapautta laajennettava hallitusti Lääkäriliitto kannattaa potilaan valinnanvapauden hallittua lisäämistä terveydenhuollossa. Ajankohtaista 21.12.2016 Kommentteja
Mikä sotessa eniten huolestuttaa? Lähetä kysymyksesi meille, niin etsimme siihen vastauksen asiantuntijan avulla. Heli Väyrynen Ajankohtaista 21.12.2016 Kommentteja
Tähän artikkeliin palaan vielä Sydän-symbolin avulla talletat haluamasi artikkelin helposti sähköiseen Omaan kansioosi. Heli Mikkola Ajankohtaista 19.12.2016 Kommentteja
Saunominen suojaa miehiä dementialta Mitä useammin saunottiin, sitä pienempi oli dementoivan sairauden vaara. Pekka Nykänen Ajankohtaista 16.12.2016 Kommentteja
Keskittäminen sai kirurgit liikkeelle Kirurgeille satelee rekrytointitarjouksia laajan päivystyksen sairaaloista. Tämä murentaa pienempien keskussairaaloiden toimintaa. Anne Seppänen Lehti 50-52: Ajankohtaista 50-52/2016 Kommentteja
"Suositus drooniuhkissa jää puutteelliseksi" Terveydenhuolto "Suositus drooniuhkissa jää puutteelliseksi" – Lääkärin työn erityispiirteet, etenkin päivystysvelvollisuus, jäävät vaille huomiota, sanoo Lääkäriliiton neuvottelupäällikkö Anna Zibellini. Avoin artikkeli
"Lääkäri saattaa päästä yhteen koulutukseen vuodessa" Terveydenhuolto "Lääkäri saattaa päästä yhteen koulutukseen vuodessa" Päijät-Hämeessä pääsyä on rajoitettu tuntuvasti, kertoo pääluottamusedustaja Natasha Simonen. Avoin artikkeli
Lapsuus, vanhemmuus ja ihmisen ikävä toisen luo Kommentti Lapsuus, vanhemmuus ja ihmisen ikävä toisen luo Olisiko aika päästää irti äärimmäisyyteen menneestä yksilökeskeisyydestä ja tehokkuusajattelusta, kysyy Silja Kosola.
Vauvan ylähuulijänteen rakenne ei vaikuta imetykseen Tiede Vauvan ylähuulijänteen rakenne ei vaikuta imetykseen – Emme pystyneet osoittamaan syytä sille, miksi ylähuulijänne pitäisi leikata, kertoo lastenlääkäri ja neonatologi Outi Aikio.
Jälleen uusi lihavuuslääke osoitti tehonsa Lääkeuutisia Jälleen uusi lihavuuslääke osoitti tehonsa Lääkeyhtiön mukaan survodutidi vähensi erityisesti viskeraalista ja maksaan kertynyttä rasvaa.
Kroonisen sepelvaltimotukoksen avaus ei ole pelkkä lumehoito Lääketieteen maailmasta Kroonisen sepelvaltimotukoksen avaus ei ole pelkkä lumehoito Toimenpide vähentää merkittävästi rintakipuoireita.