Potilasturvallisuutta tutuksi käytännön esimerkkien avulla Lääkärilehden uudella Kantapään kautta -palstalla kirjoittajat haluavat käsitellä lääkärien arkipäivään kuuluvia asioita, joita jokaisen pitää ottaa työssään huomioon. Osastonylilääkäri Leena-Maija Aaltonen HYKS:n korvaklinikalta kertoo, että palstalla tuodaan esiin erityyppisiä vaaratapahtumia ja kerrotaan potilasturvallisuudesta eri näkökulmista. Ulla Toikkanen Lehti 6: Ajankohtaista 6/2014 Kommentteja
Väitös: Työryhmät tappavat uudet ideat Terveydenhuollon asiantuntijatyöryhmät ovat parempia tappamaan kehittämisideoita kuin jalostamaan niitä, toteaa diplomi-insinööri Riku Ruotsalainen Aalto-yliopistolle tekemässään väitöstutkimuksessa. Ulla Järvi Lehti 6: Ajankohtaista 6/2014 Kommentteja
Tuoko munasolujen pakastus naisille lisäaikaa? Munasolujen ennakoiva pakastaminen on alkanut kiinnostaa naisia myös Suomessa. Apulaisylilääkäri Viveca Söderström-Anttila Väestöliitosta sanoo, että esimerkiksi Belgiassa ja Ruotsissa pakastuksia muista kuin lääketieteellisistä syistä on tehty jo jonkin aikaa. Mari Vehmanen Lehti 6: Ajankohtaista 6/2014 Kommentteja
Vuorovaikutusta oppii harjoittelemalla Ensimmäisen vuoden lääketieteen opiskelija katsoo vielä vastaanottotilannetta potilaan silmin. Potilaan kuuntelemisen ja haastattelemisen harjoittelu on osa lääkäriksi kasvamista. Ajankohtaista 6.2.2014 Kommentteja
STM rauhoittelee huolta e-reseptin kustannuksista Vuodesta 2016 lähtien tietokone tai älypuhelin on oltava, jos aikoo määrätä lääkettä, mutta ministeriö lupaa e-reseptin kustannusten pysyvän kohtuullisina. Ajankohtaista 6.2.2014 Kommentteja
Väitös: Työryhmät tappavat uudet ideat Terveydenhuollon asiantuntijatyöryhmät ovat parempia kehittämisideoiden tappamisessa kuin niiden jalostamisessa. Näin toteaa diplomi-insinööri Riku Ruotsalainen Aalto-yliopistolle tekemässään väitöstutkimuksessa. Ajankohtaista 6.2.2014 Kommentteja
Tuoko munasolujen pakastus naisille lisäaikaa? Munasolujen ennakoivaan pakastamiseen voi olla lääketieteellisiä tai elämäntilanteeseen liittyviä syitä. Ajankohtaista 6.2.2014 Kommentteja
Lääkäreille kovemmat kielitaitovaatimukset Ulkomailta tulevien lääkärien ja hoitajien kielitaitovaatimuksiin halutaan yhdenmukaisuutta. Ajankohtaista 5.2.2014 Kommentteja
Influenssakausi alkoi Influenssaepidemia on selvästi käynnistynyt, mutta ei tänä vuonna varuskunnista. Ajankohtaista 5.2.2014 Kommentteja
HUS kuulee lääkäreitä Helsinki Hospitalin sivutoimiluvista Epäselvyyksiä HUS:n lääkärien oikeudesta työskennellä yksityisessä Helsinki Hospitalissa aletaan selvitellä kuulemisilla. Ajankohtaista 5.2.2014 Kommentteja
Läkaresällskapet varoittaa sairaalasarjoista Ruotsin Läkaresällskapet varoittaa lääkäreitä osallistumasta sairaaloihin sijoittuviin tosi-tv-ohjelmiin. Ajankohtaista 4.2.2014 Kommentteja
Tutkimus: Teknologiakaan ei estä rattijuoppoutta Joka neljäs kuolonkolari on kaikista ehkäisy- ja rajoitustoimista huolimatta rattijuopon aiheuttama. Pohjoismainen tutkimus kysyi, mitä voitaisiin tehdä paremmin. Ajankohtaista 4.2.2014 Kommentteja
Arki ratkaisee painonhallinnassa Monen laihduttajankin syöminen hieman karkaa viikonloppuisin. Ei haittaa, todettiin suomalais-yhdysvaltalaisessa tutkimuksessa. Arki ratkaisee. Ajankohtaista 3.2.2014 Kommentteja
Ulla Järvestä Vuoden tiedetoimittaja Lääkärilehden toimittajana työskentelevä Ulla Järvi vaikuttaa myös tutkijana, asiantuntijana ja kouluttajana. Ajankohtaista 3.2.2014 Kommentteja
Lääkäreiden ajanpuute voi haitata lääketutkimuksia Vastaperustetun Lääketutkimusneuvottelukunnan mielestä raha- ja aikapula ovat suurimmat esteet lääketutkimuksen kehittymiselle Suomessa. Erityisesti lääkärien ajanpuute on pullonkaula. Ajankohtaista 3.2.2014 Kommentteja
Päijät-Hämeen yt-neuvotteluille jatkoaika Säästötoimien yhteensovittaminen osoittautui liian visaiseksi neuvottelun aikatauluun nähden. Ajankohtaista 3.2.2014 Kommentteja
Annostusohjeissa eniten virheitä resepteissä Apteekit selvittävät useimmat lääkemääräysten epäselvyydet ilman yhteydenottoa lääkäriin. Ajankohtaista 31.1.2014 Kommentteja
Mentorointi pitää ajatukset tuoreina Mentorointi keikauttaa mestarin ja kisällin asetelmia virkistävällä tavalla. Ajankohtaista 31.1.2014 Kommentteja
Sairaanhoitopiirit sotesta: Yliopistosairaalat jätettävä kuntayhtymille Sairaanhoitopiirien johto on julkilausumassaan sitä mieltä, että soteuudistuksen ajama vastuukuntamalli johtaa moniin vaikeuksiin. Yliopistosairaalat ainakin pitäisi jättää kuntayhtymille. Ajankohtaista 31.1.2014 Kommentteja
Uudistukset altistavat konflikteille Lääkärien välisissä konflikteissa on usein kyse vallasta. Nyt eletään konfliktiherkkää aikaa, sillä meneillään on monia organisaatiouudistuksia. Ne herättävät aina ristiriitoja. Suvi Sariola Lehti 5: Ajankohtaista 5/2014 Kommentteja
Kaikki diabetesta sairastavat hyötyisivät glukoosisensorista Terveydenhuolto Kaikki diabetesta sairastavat hyötyisivät glukoosisensorista Niitä ei kuitenkaan jaeta edes hoitosuositusten mukaisesti. Avoin artikkeli
Maastohiihtäjillä enemmän hengitystieinfektioita kuin normaalisti liikkuvilla Tiede Maastohiihtäjillä enemmän hengitystieinfektioita kuin normaalisti liikkuvilla He matkustavat ja kilpailevat talviaikaan, jolloin viruksia esiintyy eniten.
Valinnanvapauskokeilun hoito- ja tutkimuskorvauksia on tarkennettu Terveydenhuolto Valinnanvapauskokeilun hoito- ja tutkimuskorvauksia on tarkennettu Kela vahvistaa korvaustaksat ja enimmäishinnat erikseen. Avoin artikkeli
Vaatetus ja tarkastus suojaaavat parhaiten punkeilta Terveydenhuolto Vaatetus ja tarkastus suojaaavat parhaiten punkeilta Pahimmilla alueilla saa ilmaisen rokotteen. Avoin artikkeli
Hyvinvointia tukeva syöminen on opittavissa Terveydenhuolto Hyvinvointia tukeva syöminen on opittavissa Kyse on ennen kaikkea siitä, miten tunteita voi säädellä ja hyvinvointia vahvistaa muilla keinoilla kuin ruoalla. Avoin artikkeli
Istumisen vähentäminen ei riitä sydänterveyden edistämiseen Tiede Istumisen vähentäminen ei riitä sydänterveyden edistämiseen Arkiliikunnan lisääminen madaltaa verenpainetta.