Naltreksonista hyötyä amfetamiiniriippuvuuden hoidossa Ruotsalaistutkimuksessa saatiin ensi kertaa naltreksonista apua amfetamiiniriippuvaisten hoidossa. Ajankohtaista 4.9.2008 Kommentteja
EU:lta yli 900 000 euroa turkulaiselle Alzheimer-tutkimukselle Tutkimuksessa selvitetään uusia nanoteknologiaan perustuvia menetelmiä Alzheimerin taudin havaitsemiseen ja hoitoon. Ajankohtaista 4.9.2008 Kommentteja
Viinan halpeneminen tappoi suurkuluttajia Alkoholiveron laskun aiheuttama kuolleisuuden lisäys näkyi nopeasti. Ajankohtaista 3.9.2008 Kommentteja
Isän korkea ikä lisää lapsen kaksisuuntaisen mielialahäiriön riskiä Selitys voi olla neuropsykiatrisille häiriöille altistavien geenimutaatioiden yleistyminen siittiösoluissa iän myötä. Ajankohtaista 3.9.2008 Kommentteja
Anestesiakaasut voivat heikentää leikkaussaleissa työskentelevien vireyttä Leikkaussalien käytön tehostaminen on lisännyt henkilökunnan altistumisriskiä. Ajankohtaista 3.9.2008 Kommentteja
Imeväisikäisten terveystarkastukset toteutuvat huonosti Neuvoloiden henkilöstömitoitukset ovat hieman parantuneet, mutta varsinkin pikkuvauvojen tarkastukset ontuvat yhä. Ajankohtaista 3.9.2008 Kommentteja
Kuopioon vanhusten pitkäaikaisosasto ostopalveluna Mediverkko avaa vuoden kuluessa hoivakodin Kuopioon, Vaasaan ja Espooseen. Ajankohtaista 2.9.2008 Kommentteja
KTL keräsi alueelliset terveystiedot nettikartastoon Terveytemme-sivusto antaa alueellista tietoa väestön terveyden osoittimista. Ajankohtaista 2.9.2008 Kommentteja
Novartis hylkäsi stafylokokkiantibiootin Lääke jäi tehottomaksi toisen faasin tutkimuksissa. Ajankohtaista 2.9.2008 Kommentteja
Riskirajat ylittävä alkoholinkulutus on Suomessa yleistä Alkoholin riskikuluttajat on tärkeää tunnistaa terveydenhuollossa, koska heille juomatapojen muuttaminen on helpompaa kuin alkoholiriippuvaiselle. Ajankohtaista 2.9.2008 Kommentteja
ASA ei suojaa muistia Skottitutkimuksessa pieniannoksisella ASA-lääkityksellä ei ollut vaikutusta kognitiiviseen tilaan. Ajankohtaista 2.9.2008 Kommentteja
Kaamosmasennuksella kemiallinen tausta? Aivojen PET-kuvaus paljasti serotoniinin kuljettajaproteiinin määrän vuodenaikavaihtelun. Ajankohtaista 2.9.2008 Kommentteja
Kainuulaiset miehet puhuvat terveyskäyttäytymisestä ilman minä-sanaa Väitöstutkimuksessa kulttuuri ja perinteet tuovat uuden näkökulman miesten terveyskäyttäytymiseen. Ajankohtaista 1.9.2008 Kommentteja
Telekardiologian yritys Pirkanmaan sairaanhoitopiiriin Pirkanmaan sairaanhoitopiirin ja Sitran TeleKardio Oy tarjoaa telekardiologian palveluja. Ajankohtaista 1.9.2008 Kommentteja
Pirkanmaalla erityistoimia hoitotakuun toteuttamiseksi Ostopalvelujen käyttöä jatketaan, henkilöstöllä teetetään lisätöitä ja tilojen käyttöä tehostetaan. Ajankohtaista 1.9.2008 Kommentteja
Kaikki psykoosilääkkeet lisäävät vanhuspotilaiden aivohalvausriskiä Riski on suurempi dementikoilla ja uudempia atyyppisiä antipsykootteja käyttävillä. Ajankohtaista 1.9.2008 Kommentteja
Leiras lopettaa Tammisaaressa Tuotanto siirtyy emoyhtiö Nycomedin yksiköihin Puolaan ja Saksaan. Ajankohtaista 1.9.2008 Kommentteja
Mikko Syvänne Sydänliiton ylilääkäriksi Uusi ylilääkäri on ollut mukaan useissa hoitosuositusryhmissä. Ajankohtaista 29.8.2008 Kommentteja
UCB vähentää 2 000 työpaikkaa Rajuihin leikkauksiin ajaa yhtiön ydinalueiden muutos ja mm. Zyrtecin patenttisuojan raukeaminen. Ajankohtaista 29.8.2008 Kommentteja
Vaihtokelpoisten lääkkeiden luetteloon paljon muutoksia Uudesta luettelosta on poistunut 279 valmistetta myyntiluvan peruuntumisen takia. Ajankohtaista 29.8.2008 Kommentteja
Kansansairaudet korostuvat 65 vuotta täyttäneiden valinnanvapauskokeilussa Terveydenhuolto Kansansairaudet korostuvat 65 vuotta täyttäneiden valinnanvapauskokeilussa Kela julkaisi ensimmäisiä tietoja: asiakas maksoi vastaanotosta ja tutkimuksista keskimäärin 37 euroa. Avoin artikkeli
Milloin hengityskonehoitoa Als-potilaalle? Kliininen työ Milloin hengityskonehoitoa Als-potilaalle? – Hengityskonehoitoa harkittaessa tärkeintä on tiedostaa, millaisesta taudista on kysymys ja mitä hoidolla voidaan saavuttaa, sanoo neurologian erikoislääkäri Emil Ylikallio.
Ei tikagreloria ohitusleikkauksen jälkeen Lääketieteen maailmasta Ei tikagreloria ohitusleikkauksen jälkeen Tutkimuksen mukaan pelkkä asa on parempi hoito.
Joutsenissa todettu lintuinfluenssavirusta Terveydenhuolto Joutsenissa todettu lintuinfluenssavirusta Suurin osa kuolleista linnuista löytyi itärajan läheisyydestä Virolahdelta. Avoin artikkeli
Mihin Suomessa kuollaan? – Syyt muuttuneet 20 vuodessa Alkuperäistutkimus Mihin Suomessa kuollaan? – Syyt muuttuneet 20 vuodessa Kuolleisuus Alzheimerin tautiin kuusinkertaistui. Avoin artikkeli
He tienasivat terveysalalla eniten Terveydenhuolto He tienasivat terveysalalla eniten Tulokärjessä on Mehiläisen toimitusjohtaja 12 miljoonalla eurolla. Avoin artikkeli