Mitä päivität nettiin kymmenen vuoden kuluttua? Terhi Heinäsmäki blogistikollegoineen ryhtyi kuvittelemaan.

Datasärö portaalissa

21.6.2022

Kommunikoinnissa on tänään ollut selkeästi keskikesän taikaa! Kävin juuri läpi unettavaa artikkelia Itä-Aasian stressiepidemiasta saadakseni taustamateriaalia omien potilaitteni vastaaville oireille, kun artikkelin marginaalista pyrki esille tweettaus. Siinä pyydettiin juhannuskaljoille perjantaina. Ehkä olin taas unohtanut roskapostini ajatuksenluvun pois päältä?

Hieman ärtyneenä avasin viestin josta välittömästi ponnahti vaaksankokoinen ystäväni Jussi istumaan kantolasille. - No terve, sanoi menninkäis-Jussi, kai tulet meille illanistujaisiin 61-vuotispäiväni kunniaksi!

Lääkärintakin liepeet lepattaen kolmiulotteinen kaverini imeytyi takaisin Guangzhoun kalvakoita ESD-potilaita esittävän kuvan taakse. Havainnepiirros jäi esittämään reittiä bileisiin.

Onneksi hologrammaus vielä toimii, kynätietokoneeni on näet oikkuillut siitä lähtien kun pesin sen vahingossa pyykin mukana. 3D-tapaamisemme ystävien kanssa ovat sentään henkireikä arjessa. Nyt keksimään miten olutlaseja voi kilauttaa virtuaalisesti!

Mieli kirkastui heti, kirjoitin analyysini loppuun ja kävin viemässä sen Manchesterin yliopistolle. Datasärö portaalissa sai kollegoiden kasvot vipattamaan, mutta selvällä suomella he toivottivat lopuksi hyvää juhannusta. Koijarit, olivat ladanneet uuden Googlen äänikääntäjän!

Ehkäpä pistän nostalgian vuoksi vielä muutaman kasvin tyynyni alle. Sulhasta ei ole hakusessa, mutta ehkä voin lähettää entisille terveiset. Pitääkin kytkeytyä telemaattoriin ja lähettää parit kaukohalit!

Terhi Heinäsmäki

Arkistot auki Eurooppaan 21.6.2022

Meillä Helsingissä lääkärit tuskailevat edelleen päivittäin ulkomaalaisten potilaiden puutuvien sairauskertomustietojen kanssa. Eurooppalaisten potilastiedot yhdistävän sähköisen arkiston kehittäminen on aloitettava viipymättä! Yhteisen kielen ja potilaan sairaushistorian puuttuminen vaikeuttaa merkittävästi potilaan hoitamista ja voi johtaa jopa väärään diagnoosiin.

Vielä kymmenen vuotta sitten meillä Suomessa oltiin monien eri potilastietojärjestelmien loukussa. Edelleenkin käytämme useita eri järjestelmiä, mutta arkistomme on yhteinen Kanta. Tämä on helpottanut potilaiden hoitamista merkittävästi. Kun aikaisemmin potilaan tiedot eivät liikkuneet edes samassa kaupungissa eri organisaatiosta toiseen ilman järjestelmiä yhdistävää järjestelmää, saamme nykyään haettua kaikkien suomalaisten tiedot yhteisestä arkistosta ilman ongelmia. Säästämme aikaa, rahaa ja teemme tietoon perustuvia diagnooseja.

Potilaiden vapaa liikkuvuus ja vapaus valita oma hoitopaikkansa on erinomaista. Jotta hoito on laadukasta, tarvitsee lääkäri käyttöönsä potilaan sairauskertomustiedot. Valinnanvapauden todelliseksi toteutumiseksi tarvitaan todellisia toimia eurooppalaisilta viranomaisilta. Suomen kuuluukin teknologian kärkimaana olla aloitteellinen potilastietojen vapaan liikkuvuuden varmistamisessa. Tarvitsemme yhteiseurooppalaiset tietojärjestelmästandardit ja avoimet rajapinnat. Kansalliset sähköiset potilastietoarkistot on avattava kaikkien maiden käyttöön tai ne on fuusioitava yhdeksi eurooppalaiseksi arkistoksi.

Laura Räty

Optimistin harha?

21.6.2022

Joinakin päivinä tuntuu, että kannattaa elää vanhemmaksi.

Onneksi opetusministeriö ei nostanut opiskelijoiden sisäänottomäärää harkitsemattomasti, kuten kymmenen vuotta sitten uhkasi. Onneksi etsittiin resursseja, jotta edelleen minunkin jälkeeni valmistuneet saavat asiallista koulutusta eikä pienryhmäopetusta tarvinnut lopettaa.

Onneksi perusterveydenhuollon rakenneongelmasta ja -muutoksesta puhuvat nykyisin muutkin kuin harvat lääkärit, eikä yksittäistä lääkäriä syyllistetä täyttämättömistä viroista ja velvollisuudentunnon puutteesta toimimattomien rakenteiden sijasta. Vaikka ollaankin kaukana ongelman ratkaisusta, on siihen sentään puututtu.

Onneksi erikoislääkärikoulutusta on kehitetty, kuten suhteutettu koulutettavien määrää tarpeen mukaan. Onneksi myös perusterveydenhuoltoon on panostettu siten, että entistä enemmän erikoislääkäreitä saadaan sen palvelukseen.

Kymmenen vuotta eteenpäin tuntuu kymmeneltä vuodelta, taaksepäin se on vain hetki. Kymmenen vuotta sitten kirjoitin blogia valmistumisen ja opiskelujen rajapinnasta, työelämään juuri siirtyneenä. Jotkut silloiset ongelmat tuntuvat ratkenneen, vaikka toiset asiat eivät muutu. En ole edelleenkään varma, mitä haluan tehdä, vaikka olenkin erikoisalani valinnut. En edelleenkään tiedä, teenkö oikeita päätöksiä, vaikka olenkin osasta varmempi kuin nuorempana. Enkä pidä kymmenen vuotta sitten valmistuneita vanhoina. Enkä tulevaisuudessakaan halua pitää vaikeita asioita mahdottomina.

Maria Heliste

Nanosekunnin murto-osa 21.6.2022

"Aurinko räköttää taivaalta, ja meri on siniusvainen." Tasan 44 vuotta sitten pistin Kreetalta postikortin Etelä-Saimaan keskussairaalaan. Kirurgian ylilääkäri totesi, että lyhyt viesti tiesi nuoren lääkärin menoa. Aurinkoa ja merta saan nyt ihastella yllin kyllin. Raikas aamu, sininen hetki juuri auringonlaskun jälkeen, pienellä eläkkeellä elävän vanhan lääkärin ilmaiset huvit.

Postikortissa oli silloin muutaman drakhman postimerkki. Nykyään vain vanhat turistinkäppänät lähettävät postikortteja. Postimerkit ovat euroissa, vaikka paluusta drakhmaan on ollut puhetta jo suuren talouskriisin ajoilta.

Talouskriisi ravistutti Kreikkaa vuosien ajan. Viimeiset vuoteni sairaalassa olivat raskaita. Oli pakko kohdistaa niukat resurssit nuoriin ja hyväennusteisiin. Kreikkalaisten elinajan odote lyheni yli viidellä vuodella. Onneksi asiantuntemusta ja humanitaarista apua tuli Euroopasta, eikä esimerkiksi lasten rokotusohjelmasta tarvinnut tinkiä. Kalliita antibiootteja ei voitu ostaa, ja vähitellen resistentit mikrobit kaikkosivat sairaaloistamme.

Kreikan elinkeinoelämä on elpymässä. Julkista hallintoa raakattiin, yrittäjyyttä rohkaistiin, perusrakenteita remontoitiin kriisin aikana. Paluuta entiseen ei ole, eikä se ole tarpeenkaan. Olemme köyhempiä, mutta toivottavasti viisaampia.

Aurinko räköttää taivaalta, ja meri on siniusvainen. Aurinko ja meri elävät astronomian ja geologian aikataulussa, jossa ihmisen maanpäällinen hutilointi on nanosekunnin murto-osa.

Karen Piironen-Politis

Ensikosketus

21.6.2022

Päivystäjän lepohuoneen kello soi. Väsyttää, mutta ei auta, ensiapuklinikka ja sen jo tutuksi käynyt vilinä kutsuu. Aktivoin hoitoyksikön viestipiikin ja seuraan verkkokalvoille ichDisplay-linsseillä toistettua hoitajien raporttia. Videoleikkeet hoitajien aamukierrolta ja niihin liitetyt radiologiset kuvat ja tekstitiedostot vilisevät näkökentässäni, kun kävelen kellarikäytävää kohti ensiapua. Aamun viimeiset potilaat ovat raskaimpia, on hankala keskittyä. Onneksi diktoori korjaa automaattisesti sanelujeni kielioppivirheet ja hakee uskollisesti diagnoosit.

Vuoron päättyessä olen väsynyt mutta onnellinen, sillä tämä oli viimeinen päivä tätä rupeamaa. Katselen vastaantulevia ihmisiä kaupungin kävelykaistalla kuin olisin unessa.

Lämmin aurinko tuo mieleen nuoruuden kesät, silloin kun elämä oli vielä huoletonta ja olimme kavereiden kanssa katsomassa, kun Metallica heitti viimeistä keikkaa Helsingissä. On outoa miettiä, miten merkityksellinen juuri tuo kesä elämässäni oli.

Muistan elävästi tuolta ensimmäiseltä klinikkakesältä ikäiseni miespotilaan. Hän oli keltainen ja kivuton - ikterus? Jotenkin oman elämän arvo konkretisoitui aivan uudella tavalla, kun tutkin tämän potilaan ja asetin päässäni työdiagnoosin. Laadin potilaskertomuksen päivityksen ristiriitaisessa olotilassa. Myöhemmin ohjaava lääkäri tuli iloisena luokseni ja kiitti minua tämän potilaan kohdalla hyvästä tutkimuksesta ja kirjauksesta. Kannustava kosketus olkapäälle tuntui lämpimältä. Tutustuimme tuolloin sisätautiensiavussa, mutta muutaman vuoden kuluttua jo erikoistuin hänen ohjauksessaan.

Mitä opin tuona kesänä kauan sitten? Kaikki ne tunnit kirjastossa, Oppi- ja Terveysportissa, luennoilla ja harjoitustöissä eivät tehneet minusta valmista. Pelkästään lukemalla ei voi valmistautua lääkärin työhön - tärkeämpää oli huomata, että työelämässä pitää ajatella oppimistaan, että voi oppia ajattelemaan.

Jetro Tuulari

Koulutusvientiä

21.6.2022

Suomi on ollut viime aikoina kansainvälisesti esillä onnistuneiden syrjäytymistä ehkäisevien toimien vuoksi. Jo vuosikymmeniä olemme olleet oppimistuloksia mittaavien tutkimusten kärjessä, mutta nyt olemme onnistuneet myös saamaan koulun penkille ne, jotka näyttivät jo olevan putoamassa kelkasta. Nyt suomalaisia keinoja ollaan kovaa vauhtia viemässä ulkomaille.

Aiempaakin kokemusta koulutusviennistä meiltä löytyy. Viimeisen vuosikymmenen ajan suomalaisen kehitysyhteistyön kantavana teemana on ollut tyttöjen ja naisten koulutus. Eikä työ ole mennyt hukkaan. Mikä muu kuin naisten aseman paraneminen olisi voinut muuttaa Afganistanin toimivaksi demokratiaksi? Rouva YK:n pääsihteerikin on antanut meille siitä tunnustusta. Taloudessakin kehitys näkyy. Naiset ovat jo ottaneet omakseen uudenlaisen turismialan pyörittämisen nyt, kun lentomatkailusta on taas tullut vain harvojen huvia ja ihmiset matkaavat lähialueille. Naisten omistamat pienyritykset tarjoavat sellaisia palveluita ja elämyksiä, mihin eivät suuret ketjuuntuneet yritykset pysty. Vielä kun saataisiin enemmän naisia mukaan myös isompaan liiketoimintaan, kuten Afrikan kasvavaan aurinkoenergiabisnekseen.

Koulutus ja tasa-arvoasiat ovat elämässäni esillä paitsi median, myös omien lasteni kautta, ovathan hekin juuri koulu-uransa alussa. Heidän koulumaailmansa on kovin erilainen kuin omani oli. Esikoiseni luokanopettaja on toisen polven maahanmuuttaja ja koulussa on monta muutakin etnistä taustaa edustavaa opettajaa. Uskon heidän osaavan kasvattaa lapsistamme viisaampia ja suvaitsevampia kansalaisia kuin me edeltävät sukupolvet olemme olleet.

Ps. Onnistuin ilokseni saamaan viran terveyskeskuksesta, vaikka kilpailu paikoista on kovaa. Työhuoneeni on iranilaisen kollegan ja angolalaisen terveydenhoitajan huoneiden välissä ja muodostamme yhdessä maahanmuuttajien terveydenhuollosta vastaavan tiimin. Ottakaapa muutkin ylilääkärit oppia siitä, miten kansainvälistä henkilökuntaa voi hyödyntää!

Sohvi Mäntykoski, ent. Ihalainen