Lehti 26: Ajan­kohtai­sta 26/1994 vsk 49 s. 2568

AIDSiin sairastuneiden määrä alkaa kasvaa rajusti

WHO:n arvio HIV-tartunnan saaneiden määrästä on noussut 17 miljoonaan, siitä 1 miljoona on lapsia. Kesällä julkaistussa tiedotteessa arvioidaan, että edeltäneen vuoden aikana HIV-tartunnan on saanut 3 miljoonaa aikuista ja heistä lähes puolet on naisia. WHO:n arvion mukaan joka päivä yli 6 000 ihmistä saa HIV-tartunnan.

Arvio AIDSiin sairastuneiden määrästä on vuodessa kasvanut 2,5 miljoonasta 4 miljoonaan. WHO:lle on kaikkiaan raportoitu hiukan vajaa miljoona tapausta. Afrikassa, jossa HIV levisi rajusti jo viime vuosikymmenen puolella, arvioidaan AIDSiin sairastuneen jo 2,5 miljoonan noin 10 miljoonasta tartunnan saaneesta. AIDS-potilaat täyttävät monilla alueilla valtaosan sairaalapaikoista. Aasiassa, jossa epidemia alkoi myöhemmin, sairastuneiden määrän arvioidaan vuodessa kasvaneen kahdeksankertaiseksi, noin 250 000:een, ja aasialaisten osuus sairastuneiden määrästä on nyt kasvanut 1 %:sta 6 %:iin. HIV-tartunnan saaneita arvioidaan Aasiassa olevan 2,5 miljoonaa, heistä noin 40 % naisia.

WHO:n AIDS-ohjelman johtaja tri Michael Merson sanoo epidemian leviävän tällä hetkellä Etelä- ja Kaakkois-Aasiassa nopeammin kuin missään muualla ja vuosittain tartunnan saaneiden määrän arvioidaan pian ohittavan Afrikan tartuntaluvut.

Lue myös

Suurin osa HIV-tartunnoista Aasiassa on saatu kolmen viime vuoden aikana. Eräissä riskiryhmissä epidemia on lyhyessä ajassa räjähtänyt: esimerkiksi Intiassa ja Thaimaassa naisprostituoitujen keskuudessa HIV-tartunnan saaneiden osuus on kaksinkertaistunut parissa vuodessa, Vietnamissa Ho Chi Minhissa tartunnan saaneiden osuus suoneen huumeita käyttävistä kasvoi 2 %:sta vuoden 1992 lopulla yli 30 %:iin vuoden 1993 syksyllä - vähemmässä kuin vuodessa - ja esimerkiksi Bangkokissa huumeidenkäyttäjistä puolet on saanut tartunnan. Toisaalta esimerkiksi Thaimaassa esiintyvyysluvut ovat huikeat myös muussa väestössä: vuonna 1992 asevelvollisista oli tartunnan saaneita monilla alueilla yli 3,5 %, Chiang Raissa Pohjois-Thaimaassa lähes 20 % ja saman alueen äitiysklinikoiden asiakkaista 8 %.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030