Ajan­kohtai­sta

Ajan pelaaminen koronaviruksen muunnosten kanssa kannattaa

Tartuttavampi muunnos syrjäyttää entisen variantin, mutta sitä kannattaa hidastaa jotta rokotukset ehtivät väliin.

Anne Seppänen
Kuvituskuva 1
Adobe/AOP

Maailmalla on tunnistettu kolme erilaista koronaviruksen muunnosta, joiden tartuttavuus ja nopeampi leviäminen aiheuttavat huolta. Nämä muunnokset on havaittu ensimmäisiksi Britanniassa, Etelä-Afrikassa ja Brasiliassa.

– Suomalaisten kannalta huolestuttavin on Britanniassa havaittu muunnos, koska se leviää paljon eri Euroopan maissa, toteaa tutkijatohtori Tuomas Aivelo Helsingin yliopistosta.

Virusmuunnos (B1.1.7) havaittiin ensimmäisen kerran syyskuussa Britanniassa. Joulukuussa havaittiin, että muunnos on nopeasti yleistynyt ja näyttää leviävän alkuperäistä virusvarianttia nopeammin.

– Viimeisin arvio on, että se on 30–50 prosenttia tartuttavampi kuin edeltävät muodot, Aivelo kertoo.

Ahkerasti koronavirusta sekvensoivassa Tanskassa on havaittu, että muutama prosentti koronatartunnoista on tällä hetkellä brittimuunnoksen aiheuttamaa. Aivelo uskoo, että tämä suunta jatkuu.

– Muita nopeammin leviävä viruskanta tulee ennemmin tai myöhemmin syrjäyttämään hitaammin leviävät kannat. Suomessa kiristetään tällä hetkellä rajavalvontaa, jotta tapauksia tulisi maahan mahdollisimman vähän. Koska rokotukset ovat jo käynnissä, ajan pelaaminen on hyödyksi, hän sanoo.

Itsenäisiä muunnoksia

Myös Etelä-Afrikassa (B1.351) ja Brasiliassa (P1) ensimmäisen kerran havaitut muunnokset vaikuttavat helpommin tarttuvilta. Niistä on lisäksi havaintoja, että ne pystyvät pakenemaan osaa sairastetun taudin tai rokotteen tuottamista vasta-aineista. Tämä aiheuttaa huolta siitä, suojaavatko koronarokotteet näiltä muunnoksilta.

Lue myös

Kaikki nämä kolme virusmuunnosta ovat syntyneet itsenäisesti. Otaksutaan, että ne ovat voineet saada alkunsa immuunipuutteisen potilaan elimistössä. Kun potilas on sairastanut koronaa viikkoja tai kuukausia, muutaatioita on ehtinyt tapahtua.

Yhteistä virusmuunnoksille on sama mutaatio, N501Y, joka yhdistetään siihen, että virus sitoutuu paremmin keuhkosolujen reseptoreihin. Tämä kertoo siitä, että muunnokset voivat olla helpommin tarttuvia.

– Tämä kertoo huolestuttavasti siitä, että virus saattaa muuntua eri puolilla maailmaa tavoilla, jotka edistävät sen leviämistä, Aivelo sanoo.

Hän muistuttaa, että virusmuunnoksesta huolimatta entiset toimet, eli sosiaalinen etäisyys, maskit ja kontaktien rajoittaminen toimivat edelleen, mutta mahdollisesti niitä täytyy tiukentaa.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030