Ajoterveydestä tiedetään liian vähän
Uusia, tarkennettuja ohjeita on luvassa vuodenvaihteessa.
Tämän vuoden alussa uudistetuista ajoterveysohjeista tuli Trafille paljon palautetta. Palautteen määrä yllätti Trafin liikennelääketiedeyksikön päällikön Jukka Terttusen.
Hänen mukaansa ohjeistuksesta käyty keskustelu paljasti, että lääkäreillä on varsin hatarat tiedot siitä, miten eri sairaudet vaikuttavat ajamiseen. Myös käytännöt osoittautuivat kirjaviksi.
– En itsekään saanut lääkäriopintojen aikana kuin puoli tuntia opetusta ajoterveydestä. Moni ei ole saanut sitäkään. Ei ole ihme, että asia on vieras. Silti kaikki lääkärit on määritelty päteviksi arvioimaan potilaan kykyä ajaa autoa.
Merkintä potilastietoihin
Terttunen arvioi, että juuri asian vieraus saa lääkärit kaipaamaan ohjeistusta, josta löytyisi yksiselitteinen määritelmä siitä, onko potilas ajokykyinen vai ei.
– Ohjeissa on muutama lakiinkin kirjattu määritelmä, kuten se, miten hyvä näkö kuljettajalla täytyy olla. Muuten ohjeet antavat suuntaa lääkärin päätöksenteon tueksi kussakin yksittäisessä tapauksessa.
Lääkärillä on joka tapauksessa vastuu ajoterveyden arvioimisesta. Väliaikaisesta ajokyvyttömyydestä on kerrottava potilaalle ja tehtävä merkintä potilastietoihin. Pysyvämmästä ajokyvyttömyydestä on ilmoitettava poliisille. Tällä hetkellä ajokyvyn arvioiminen jää lääkäreiltä liian usein tekemättä, arvioi Terttunen.
– Onnettomuustutkinnassa tulee valitettavan usein vastaan tilanteita, joissa lääkäri ei ole edes sanonut potilaalle, ettei tämä saisi ajaa.
Tärkeintä olisi Terttusen mukaan, että sairauden mahdollinen vaikutus potilaan ajokykyyn tulisi lääkärille mieleen – ja potilaan kanssa puheeksi.
Ei suuria muutoksia
Ajoterveysasiat siirtyivät tämän vuoden alussa STM:ltä Liikenteen turvallisuusvirasto Trafille. Trafi julkaisi helmikuussa uudet ajoterveyden arviointiohjeet, jotka herättivät monissa lääkäreissä hämmennystä. Terttusen mukaan Trafin ohjeistuksen myötä ajoterveyden arvioimiseen ei kuitenkaan tullut suuria muutoksia.
– Pyrimme uudistamaan ohjeita niin, että niistä olisi aiempaa enemmän hyötyä lääkäreille päätöksenteon tukena.
Terttunen kertoo, että muutoksia tuli esimerkiksi poliisille ilmoittamiseen. Uusissa ohjeissa on täsmennetty, että poliisille pitää ilmoittaa, jos ajokyvyttömyys jatkuu yli puoli vuotta.
– Laissa on määritelty, että poliisille pitää ilmoittaa, jos ajokyvyttömyys on pysyväisluonteinen. Määritelmä oli niin tulkinnanvarainen, että siihen kaivattiin täsmennystä.
Toinen varsinainen muutos oli lomakkeiden uusiminen.
Palautteen ja julkisen keskustelun jälkeen Trafi lupasi täsmentää ohjeistustaan. Mikä tilanne on nyt?
– Uusia tarkennettuja ohjeita on luvassa vuodenvaihteessa. Muutokset ovat lähinnä täsmennyksiä sanamuotoihin, niin että ohjeen tekstiä ei olisi niin helppo ymmärtää väärin. Uusi, palautteen perusteella muokattu erikoisalalausuntolomake tullaan ottamaan käyttöön pian.