Ajan­kohtai­sta

Alkoholin mielikuvamainonta halutaan pois televisiosta

Ranskan mallin mukaan mainonta sallisi vain tuotetiedot. Suunnitelmat ovat jatkoa hallituksen maaliskuisille päätöksille.

Päihde- ja raittiusasiain neuvottelukunta haluaa karsia mielikuviin nojaavan alkoholimainonnan televisiosta. Neuvottelukunnan vaatiman lainmuutoksen mukaan television alkoholimainonnassa tulisi sallia ainoastaan tuotetiedot.

Mainonnan rajoittamisessa otettaisiin tällöin mallia Ranskasta, joka on saanut alkoholinkulutuksen laskuun tiukalla alkoholipolitiikalla.

Hallitus päätti rajoittaa alkoholimainontaa maaliskuussa, mutta mielikuvamainonnan ongelmat jäivät vielä työryhmän pohdittavaksi. Päätös rajoitti muun muassa alkoholimainontaa televisiossa lasten katseluaikaan.

Päihde- ja raittiusasioiden neuvottelukunta perustelee lainmuutosta tutkimuksilla, joiden mukaan alkoholin nykyinen mielikuvamainonta lisää lasten juomista.

Neuvottelukunta esittää sosiaali- ja terveysministeriölle myös, että alkoholimainontaa pohtivaan työryhmään tulisi kuulua elinkeinoelämän järjestöjen lisäksi lastensuojelua ja terveyden edistämistä edustavia järjestöjä.

Lisäksi alkoholipakkauksiin ehdotetaan sikiövaurioista kertovan varoituksen ohella merkintää muista terveyshaitoista.

Päihde- ja raittiusasiain neuvottelukunta on lakisääteinen toimielin, joka toimii sosiaali- ja terveysministeriön apuna päihdepolitiikan suunnittelussa ja kehittämisessä.

Miia Soininen

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030