Ajan­kohtai­sta

AstraZeneca keskeyttää koronarokotteen testauksen

Yhden koehenkilön epäillään saaneen vakavia sivuvaikutuksia.

Tiiamari Pennanen
Kuvituskuva 1
Adobe/AOP

Lääkeyhtiö AstraZeneca keskeyttää COVID-19-rokotteensa testauksen, koska yhden koehenkilön epäillään saaneen vakavia haitallisia sivuvaikutuksia. Asiasta uutisoi Statmedia.

Testaus on keskeytetty siksi aikaa, kun asiaa selvitetään. AstraZeneca kertoo lehdelle lähettämässään vastauksessa, että testien keskeyttäminen on rutiinitoimenpide, kun testauksen aikana havaitaan mahdollinen selittämätön sairaustapaus. Yhtiön mukaan, kun kyse on laajoista ihmisjoukkoja koskevista testauksista, sairauksia tulee esiin myös sattumalta, mutta mahdollinen yhteys rokotteeseen tulee selvittää huolellisesti.

Yhtiö ei kerro tarkemmin, millaisesta sairaudesta on kyse.

Lue myös

AstraZenecan ja Oxfordin yliopiston kehittämä rokote on kolmannen asteen testivaiheessa. Uutismedia AP:n mukaan rokotetta on testattu tuhansiin ihmisin Yhdysvalloissa ja Iso-Britanniassa sekä pienemmässä määrin Brasiliassa ja Etelä-Afrikassa. Keskeytykseen johtanut tapaus on sattunut Iso-Britanniassa.

Yhtiö kertoo, että tapaus pyritään tutkimaan nopeutetussa aikataulussa, jotta viivästys rokotteen testaukseen olisi mahdollisimman pieni.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030