Ajan--kohtai--sta

Eduskunta jatkaa keskustelua aselaista ensi viikolla

Eduskunta ei vielä perjantaina päättänyt aselaista. Keskustelu jatkuu täysistunnossa ensi tiistaina.

Kuvio 1 http://www.laakarilehti.fi/pics/eduskunta1.jpg

Eilen torstaina eduskunnan ensimmäisessä käsittelyssä ollut ampuma-aselain muutos puhutti eduskuntaa pitkälle iltaan. Keskustelua jatkettiin perjantaina eduskunnan täysistunnossa.

Vasemmistoliiton Minna Sirnön torstaina tekemää esitystä lakiehdotuksen siirtämisestä takaisin perustuslakivaliokuntaan kannatti puoluetoveri Merja Kyllönen. Myös Vasemmistoliiton lääkärikansanedustaja Pentti Tiusanen asettui viimeisessä puheenvuorossaan tukemaan lakiesityksen uudelleen käsittelyä.

Perusteluina Vasemmistoliiton edustajat totesivat, että lääkärille määrätty ilmoitusvelvollisuus tuli lakiesitykseen vasta hallintovaliokunnassa.

Pentti Tiusanen totesikin, että on ”tärkeää, että terveysongelmat pystytään toteaman ja ne voidaan siten viedä poliisin tietoon, mutta ei tällaisella pakkovelvoittamistavalla, joka loukkaa tietyn ihmisryhmän oikeuksia”.

Minna Sirnö puolestaan huomautti, että ”jokainen lääkärillä käyvä mielenterveys- tai päihdekuntoutuja ei ole potentiaalinen surmaaja”.

Aselain muutosesityksessä ollut lääkärin ja terveydenhuollon ammattihenkilön ilmoitusoikeus epäilyttävästä aseluvan hakijalta tai haltijasta muutettiin hallintovaliokunnassa lääkärin ilmoitusvelvollisuudeksi.

Eduskunta päätti perjantaina, ettei esitystä palauteta perustuslakivaliokuntaan, vaan asian käsittelyä jatketaan täysistunnossa.

Ulla Järvi
Hertta Vierula
Kuva: Joanna Moorhouse/Eduskunta

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030