Ensimmäiset rinnakkaistuodut lääkkeet myynnissä
Lääkkeiden rinnakkaistuonti lähti liikkeelle lokakuun alussa, kun Paranova Oy toi ensimmäiset 8 valmistetta apteekkeihin. Samalla paljastui mitkä myyntiluvan saaneista rinnakkaistuontivalmisteista tulivat tässä vaiheessa mukaan ja millä hinnoilla niitä myydään. Seuraavassa on luettelo hintoineen sekä hintaerot (mk) vastaaviin, alkuperäisen myyntiluvan mukaisiin valmisteisiin:
Rinnakkaistuotujen valmisteiden hinnat poikkeavat siis varsin vähän alkuperäisen myyntiluvan mukaisten valmisteiden hinnoista. Uudet hinnat ovat kuitenkin voimassa vain lokakuun puoliväliin saakka, joten jatkossa ne saattavat muuttua. Myyntiin voi myös tulla uusia rinnakkaistuontivalmisteita. Lisäksi on mahdollista, että hintakilpailun kohteiksi joutuneet, alkuperäisten myyntilupien haltijayritykset lähtevät mukaan hinnanalennuksiin.
Rinnakkaistuonti perustuu lääkkeiden hintaeroihin EU-maissa. Rinnakkaistuoja hyödyntää Suomea halvempien EU-maiden lääkehintoja ostamalla sieltä samannimisiä lääkkeitä kuin mitä meillä on kaupan, pakkaamalla ne uudelleen ja toimittamalla ne apteekkeihin myytäviksi halvemmalla hinnalla kuin mitä alkuperäistuoja niistä saa. Lääkelaitoksen määräyksen mukaan apteekin tulee antaa asiakkaalle samannimisistä, mutta erihintaisista valmisteista hinnaltaan edullisin tai siitä vähäisesti poikkeava. Jos lääkäri haluaa potilaansa saavan alkuperäisen maahantuojan valmistetta, on hänen merkittävä reseptilomakkeeseen valmisteen nimen jälkeen kyseisin lääkeyrityksen nimi. Tämä periaate koskee myös reseptin uusintaa.
Hinta Hintaero Androcur 50 mg 50 tabl 456,60 3,60 Leponex 100 mg 100 tabl 568,04 5,01 Losec 20 mg, 14 enterokapselia 309,61 3,24 Losec 20 mg, 28 enterokapselia 594,06 4,85 Losec 20 mg, 56 enterokapselia 1083,35 8,48 Pulmicort 200 myyg/ annos, aerosoli, 2 x 200 annosta 609,55 3,31 Pulmicort 200 myyg /annos, aerosoli, 200 annosta 317,53 2,03 Ventoline 0,1 mg /annos, aerosoli, 200 annosta 49,91 1,02