Epäonnistumisista eteenpäin

Jos hoitovirheitä ei käsitellä, ne voivat painaa lääkäriä vuosien ajan. Työnohjauksesta voi saada apua vaikeisiin tilanteisiin.

– Jokainen lääkäri epäonnistuu, sanoo työnohjaaja Outi Seppälä.

Vakavaan potilasvahinkoon johtanut käsittelemättömäksi jäänyt virhe voi romahduttaa lääkärin ammatillisen itseluottamuksen ja työkyvyn pitkäksi aikaa, kertoo työnohjaajana toimiva yleislääkäri Outi Seppälä.

Seppälä työskentelee yleislääkärinä Helsingin Kalasataman terveys- ja hyvinvointikeskuksessa sekä vetää töiden ohella kahta työnohjausryhmää lääkäreille. Hän toimii myös sihteerinä Lääkäriliiton Lääkärityönohjaajat-alaosastossa, joka pyrkii edistämään lääkäreiden tietämystä työnohjauksesta.

Liiton suosituksen mukaan kaikilla kliinistä työtä tekevillä lääkäreillä tulisi olla lakisääteinen oikeus työnohjaukseen. Käytännössä tämä ei vielä toteudu, vaan työnantajat noudattavat suositusta eri tavalla, eivätkä lääkärit välttämättä osaa edes pyytää työnohjausta.

– Riippuu esimiehistä, millaista apua saadaan esimerkiksi vakavaan potilasvahinkoon johtaneessa kriisitilanteessa, Seppälä sanoo.

Alajaosto on tehnyt työnohjausta tunnetuksi kiertämällä alueellisia lääkäripäiviä. Näiden yhteydessä tarjotuissa työnohjausryhmissä lääkärit ovat tuoneet esille jopa vuosia vanhoja potilasvahinkoihin johtaneita tilanteita.

– Ne ovat voineet jäädä täysin käsittelemättä ja painavat lääkäriä edelleen.

Pelot kasvavat pimeässä, ja yksin pyöritellessä asiat paisuvat suhteettomiksi. Kun itseluottamus omaan ammattitaitoon menee, alkaa empiä.

– Ei uskalla tehdä enää päätöksiä ennen kuin on varmistanut kaikki vaihtoehdot. Jos tarkisteluun kuluu yhä enemmän aikaa, ei pysy enää aikataulussa ja pahentunut kiire lisää uusien hoitovirheiden riskiä, kuvaa Seppälä.

Uupumiskierre on valmis.

Seppälä korostaa, että hoitovirheen sattuessa riittävän tuen saaminen ja asian oikea-aikainen käsittely on äärimmäisen tärkeää.

– Jos potilas on esimerkiksi odottamattomasti kuollut, koettu syyllisyys voi vaarantaa lääkärin työkyvyn ja henkisen hyvinvoinnin.

Työnohjauksella ja lähiyhteisön riittävällä tuella voidaan Seppälän mukaan parhaimmillaan estää kestämättömän henkisen taakan vakavimpiakin seurauksia, kuten päihteiden ja rauhoittavien lääkkeiden liikakäyttöä tai muuta itsetuhoista käyttäytymistä.

Seppälä kertoo, että tutkimusten mukaan lääkäreiksi vielä valikoituu tavallista vastuuntuntoisempia ja helpommin syyllistyviä ihmisiä.

– Jos työyhteisössä on paljon syyllistyjiä, esimies mukaan lukien, virheen sattuessa lähdetään sitten helposti hakemaan syntipukkia. Jos esimieheltä vielä tulee alaiselle viestiä, että olet kykenemätön ja viallinen, se vahvistaa häpeää, ja lääkäri jää kantamaan syyllisyyttä todella pitkäksi aikaa.

Työyhteisö avainasemassa

Tehokkainta apu on, jos se tulee läheltä, eli työyhteisöstä, jossa virhe on tapahtunut, kertoo Seppälä. Kaikki työyhteisöt eivät kuitenkaan toimi hyvin eivätkä tue työntekijää. Ulkopuolinen työnohjaaja voikin Seppälän mukaan neutraloida tilannetta ja estää sen, että joku leimataan syntipukiksi tilanteesta, jossa ongelma on ainakin osin organisatorinen.

– Vahingot ovat paikkoja, joista koko yksikkö voi oppia. Usein ne eivät ole yksittäisen työntekijän virheitä, vaan monen sattuman summa. Organisaatiossa voi olla käytäntöjä, jotka vaarantavat potilasturvallisuutta.

Kollegoiden vertaistuki on korvaamaton apu vaikeissa tilanteissa.

– Jokainen lääkäri epäonnistuu. Se auttaa, että ympärillä on ryhmä ammattilaisia, jotka viestittävät, että minullakin on ollut vastaavia kokemuksia.

Potilasvahingoista, joita Seppälälle itselleen on sattunut, hän on oppinut, että esimiehen tulisi rohkaista lääkäriä puhumaan potilaille ja omaisille ja pahoittelemaan tapahtunutta, vaikka kohtaaminen voikin olla vaikea – etenkin kun lääkäreiltä on totuttu odottamaan virheettömyyttä.

– Lääketieteestä on tullut uusi uskonto, ja lääkärit ovat joutuneet papin rooliin, jossa pitäisi edustaa täydellisyyttä, vaikka onkin vain ihminen, joka tekee myös virheitä.

Lääkärien autoritaarinen rooli on sinänsä vähenemässä, ja Seppälän mielestä se on hyvä asia. Hän on huomannut, että nuoret lääkärit ovat entistä avoimempia potilaskohtaamisissa, ja heillä on myös matalampi kynnys ottaa apua vastaan, ja myös hakeutua työnohjaukseen.

Onnistumisista voimaa

On yleinen väärinkäsitys, että työnohjausta tarvittaisiin vasta kun tulee ongelmia, kertoo Seppälä. Työnohjaus ei ole hoitoa, vaan ammatillisen kehittymisen ja työssä jaksamisen tukemista, josta voi hyötyä jokainen kliinistä työtä tekevä lääkäri.

Tutkimusten mukaan vahvuuksien varaan rakentaminen edistää parhaiten uuden oppimista, kertoo Seppälä.

– Kun tiedät, mitkä ovat parhaat puolesi ja vahvuutesi, se luo itseluottamusta opetella sellaistakin, mikä aluksi tuntuu haastavalta.

Me ihmiset olemme taipuvaisia muistamaan paremmin epäonnistumiset ja häpeää herättäneet tilanteet kuin onnistumisemme, hän huomauttaa.

– Siksi hyötyisimmekin filosofi Esa Saarisen metodista palauttaa mieleen aikaisempi onnistuminen. Saarinen on kertonut, että epävarmuutta herättävissä tilanteissa hän koettaa palauttaa mieleen nuoruuden juoksukilpailuvoittonsa maaliintulofiiliksen.

Seppälä on soveltanut keinoa itsekin:

– Nuorena lääkärinä tein kerran todella harvinaisen diagnoosin onnistuneesti. Kannoin pitkään siitä saamaani palautelappua taskussa siltä varalta, että jos tulee uskonpuutetta, niin voin katsoa lapusta rohkaisua.

Outi Seppälän suosittelemia ratkaisukeskeisiä työnohjausharjoituksia

Tehtävät on suunniteltu tehtäväksi parin kanssa, mutta niitä voi pohtia myös itsekseen.

• Mieti vastaanotoltasi hyvin onnistunut potilastapaus, kirjaa se lyhyesti ja kerro parillesi, miksi onnistuit niin hyvin ja mistä vahvuuksista onnistumisesi kertoo. Missä muussa olet hyvä? Mistä vahvuuksistasi onnistuminen kertoo?

• Muistele jotakin nuorena lääkärinä kokemaasi vaikeaa vuorovaikutuskokemusta, jonka nyt näet eri tavalla.

• Mieti, missä ovat omat kehityskohteesi, ja miten muutat ongelmasi tavoitteiksi.

• Mieti tapaus, jossa ajattelit ensin toimineesi hassusti, mutta jälkeenpäin näitkin toimintasi eri tavalla.

• Mitä pidät omina mieleenpainuvimpina aikaisempina onnistumisinasi työssäsi? Miten kokemukset vaikuttavat suhtautumiseesi ammatillisiin haasteisiin?