Ajan­kohtai­sta

Eturauhassyöpähoidon jälkeinen erektiokyky voidaan ennustaa

Valittu hoitomuoto, potilaan seksuaaliterveys, PSA ja BMI kertovat, millä todennäköisyydellä eturauhassyöpäpotilas kykenee saamaan erektion kahden vuoden kuluttua hoidosta.

Kuvio 1 http://www.laakarilehti.fi/pics/panthermedia_eturauhanen_pienempi.jpg

Tutkijat ovat kehittäneet mallin, jonka avulla voidaan laskea eturauhassyöpähoidon jälkeen saavutettavan erektiokyvyn todennäköisyys. Huomioimalla aiottu hoitomuoto sekä potilaan seksuaaliterveyden tilanne, PSA-arvo, etninen tausta ja BMI-luku ennen hoitoja voidaan arvioida, millä todennäköisyydellä potilas voi saavuttaa yhdynnän mahdollistavan erektion kahden vuoden kuluttua hoitojen aloittamisesta.

Hoitomuotoina tutkimuksessa olivat eturauhasen poisto, ulkoinen sädehoito tai brakyterapia. Aikaisemmin hoitamattoman syövän kliininen luokitus oli T1 – T2.

Jamassa julkaistun tutkimuksen mukaan ennustemalli sopii kliiniseen käyttöön.

– Ennustemallin validiointi lähes 2 000 miestä käsittävässä CaPSURE-kohorttitutkimuksessa osoitti, että tutkimuksen tulokset on yleistettävissä ja että mallin avulla lääkärit voivat entistä paremmin keskustella potilaidensa kanssa eri hoitovaihtoehdoista, Dr. Mehrdad Alemozaffar sanoo.

Tutkimukseen osallistui 1 027 miestä. Kaksi vuotta hoidon jälkeen erektiokykynsä oli säilyttänyt 48 % ennen leikkausta erektiokykyiseksi ilmoittautuneesta 709:stä miehestä.

Eturauhasenpoistoleikkauksella hoidetuista 35 % (177/511) kertoi erektiokykynsä säilyneen. Ensisijaisena hoitona sädehoitoa saaneiden keskuudessa luku oli 37 % (84/229) ja brakyterapiaryhmässä 43 % (107/247).

Potilaiden taustoista ja hoidon yksityiskohdista riippuen erektioennusteet vaihtelivat 10 % ja 70 % välillä.

Jaana Ahlblad
Kuva: Panthermedia

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030