Lehti 1-2: Ajan­kohtai­sta 1-2/2008 vsk 63 s. 16

Euroopassa annetun hoidon korvauksesta tulossa säädös

Suvi Sariola

EU-komissiolta odotetaan lähiviikkoina ehdotusta terveyspalveludirektiiviksi, joka säätelee EU:n jäsenmaiden rajat ylittäviä terveyspalveluja.

Direktiivissä määriteltäisiin, kenelle kustannusten korvausvastuu kuuluu, kun potilas hakeutuu hoitoon toiseen EU-maahan pysyvän asuinmaansa sijasta.

- EU-maiden terveyspalvelujärjestelmät ovat tähän asti voineet kieltäytyä korvaamasta muuta kuin omassa maassa annettua hoitoa. EY-tuomioistuin on kuitenkin asettunut eri kannalle. Sen mukaan hoidon antaminen toisessa maassa ei voi olla peruste sille, ettei hoitoa korvata, sanoo Lääkäriliiton kansainvälinen asiantuntija

Jukka Siukosaari

.

Ehdotuksen mukaan toisessa maassa annettavan hoidon korvauksesta olisi haettava ennakkopäätös, jos kyseessä on sairaalahoito. Ehdotuksessa onkin keskeistä sairaalahoidon määritelmä.

- Sairaalahoito ymmärretään nyt joka maassa vähän eri tavalla. Siksi direktiiviin pitäisi saada yhteinen määritelmä, mitä sillä tarkoitetaan. Tämä määritelmä olisi sitten jaotteluperuste, milloin korvauksesta on haettava ennakkopäätös, milloin ei, Siukosaari toteaa.

Hänen mukaansa hoidon laadun valvonta ja vastuu potilasturvallisuudesta säilyisivät sillä jäsenmaalla, jossa hoito annetaan.

Lue myös

Direktiiviehdotukseen sisältyy todennäköisesti myös "rajat ylittävä resepti". Hoidon jatkuvuuden turvaamiseksi esimerkiksi suomalaisissa apteekeissa pitäisi hyväksyä toisessa EU-maassa annetun hoidon yhteydessä kirjoitettu resepti.

EU-komissio on parin vuoden aikana valmistellut terveyspalveludirektiivistä useita luonnoksia. Ehdotus oli tarkoitus julkistaa jo loppuvuodesta, mutta se vedettiin viime hetkellä takaisin.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030