Heikki Pälve: Priorisointi on olennaista, jos Tehyn työtaistelu alkaa
Tehyn 19. marraskuuta alkavaksi ilmoitettu työtaistelu on herättänyt lääkärikunnassa runsaasti kysymyksiä muun muassa työnjakoon liittyen. Lääkäriliitto suosittaa, että lääkärit keskittyvät tekemään lääkärin töitä. Poikkeuksen muodostavat tilanteet, joissa potilaan henki on vaarassa.
Tällaisissa kriittisissä tilanteissa tärkeintä on priorisointi. Lääkäri keskittyy tekemään niitä tehtäviä, jotka ovat välttämättömiä potilaan hengissä pitämisen kannalta, toiminnanjohtaja
Heikki Pälve
linjaa.Pälveen mukaan liitto on huolissaan siitä, pystytäänkö potilasturvallisuus säilyttämään poikkeuksellisissa oloissa. Häntä askarruttaa myös jäsenten jaksaminen.
- Olen huolissani siitä, uupuvatko yksittäiset lääkärit taakkansa alle.
- Ymmärrämme liittona sen, että Tehylla on oikeus työtaisteluun. Yksittäisen lääkärin tulisi kuitenkin muistaa, ettei hän ole supermies. Lääkäri pystyy hoitamaan yhtä potilasta kerrallaan.
Pälve toivoo, että päivystyspisteisiin sijoitettaisiin kokeneita lääkäreitä, jotka pystyisivät nopeasti arvioimaan kunkin potilaan hoitotarpeen ja pitämään siten potilasjonot mahdollisimman lyhyinä.
Yksityiskohtaisempaa neuvontaa työtaistelun aikaisissa kysymyksissä antaa liiton edunvalvontajohtaja
Markku Kojo
. Hän muistuttaa, että yksittäinen lääkäri vastaa aina toimenpiteistä, joihin ryhtyy.- Kenenkään ei esimerkiksi tule käyttää koneita, joita ei hallitse.
Tilanteen edetessä aiheesta tiedotetaan Lääkäriliiton nettisivujen jäsenosiossa.