1. Lääkärilehti
  2. Ajassa
  3. Helsingin malli ohjaa auttamaan opiskelijaa ajoissa
Ajan­kohtai­sta 43-44/2020 vsk 75 s. 2263

Helsingin malli ohjaa auttamaan opiskelijaa ajoissa

Helsingin malli ohjaa auttamaan opiskelijaa ajoissa Kuva 1 / 1 Kuva: Adobe/AOP

Helsingin yliopiston lääketieteellisessä tiedekunnassa on luotu varhaisen välittämisen malli, joka ohjaa sekä opiskelijoita että opettajia siinä, miten toimia huolen herätessä.

– Kyseessä on konkreettinen ohjeistus, raamit sille miten toimitaan ja kuka hoitaa asiaa silloin, kun on matalan huolen aiheita, kertoo varadekaani Tiina Paunio.

”On osa ammatillisuutta ja lääkärintaitoja pitää itsestään huolta ja hakea apua.”

Tiina Paunio

Vakaviin tilanteisiin mallia ei ole tarkoitettu.

Opiskelijoita varten on luokiteltu erilaisia ongelmatilanteita ja tahoja, mihin kulloinkin olla yhteydessä.

Esimerkiksi opinto-oikeuteen liittyvät kysymykset voi osoittaa Meilahden opiskelijapalveluille. Huoli kurssivaatimuksista ja niiden täyttämisestä kuuluu opintojakson vastuuopettajalle, ja omaan terveyteen liittyvä huoli YTHS:lle tai omalle terveysasemalle.

Puheeksi matalalla kynnyksellä

Opintopsykologien laatimasta ohjeistuksesta opettajat saavat konkreettisia ohjeita, miten toimia eri tilanteissa.

– Ensisijainen yhteyshenkilö opettajakunnan puolesta on opintojakson vastuuopettaja. Ellei asia selviä, hän vie sen eteenpäin koulutusohjelman johtajalle, joka taas voi viedä sen eteenpäin opetusvaradekaanille, Paunio kertoo.

Pikaohjeet kehottavat opettajaa näin: Havaitse, ota puheeksi matalalla kynnyksellä, käytä tarvittaessa keskustelun tukena valmiita keskustelupohjia ja tarvittaessa ohjaa eteenpäin. Usein puheeksi ottaminen riittää.

Lue myös

– Vaikka meillä on lääkäriopettajia, heidän ei pidä lähteä hoitamaan, vaan terveydellisissä ongelmissa ohjata opiskelija eteenpäin, Paunio huomauttaa.

Tärkeitä periaatteita ovat hienovaraisuus ja kunnioittaminen, sekä havaintojen ja tulkintojen erottaminen toisistaan.

– Jos ongelmia on, niihin kannattaa puuttua varhaisessa vaiheessa, Paunio kannustaa.

Hän muistuttaa, että on opiskelijoiden ja henkilökunnan yhteinen tavoite, että opiskelijat jaksavat opiskella mahdollisimman hyviksi lääkäreiksi.

– On osa ammatillisuutta ja lääkärintaitoja pitää itsestään huolta ja hakea apua, jos kohtaa ongelmia.

Kirjoittajat
Anne Seppänen

Etusivulla juuri nyt

Ajassa
Päätöksiä rokotteiden myyntiluvista odotetaan lähiviikkoina

Tavoitteena on aloittaa koronapotilaita hoitavan henkilöstön rokotukset ensi vuoden alussa.

Työssä
Tuntematon lapsi autossa – osa 2

Ambulanssi toi pääsiäispäivänä yhteispäivystykseen 78-vuotiaan miehen, joka piti autossaan ollutta huopaa vieraana lapsena.

Ajassa
Ilmasto yhdisti lääkärit

Elokapina-liike sai oman lääkäriryhmän.

Ajassa
Laura Palanterä valittiin vuoden syöpälääkäriksi

Vuoden syöpälääkäri puhuu kotisaattohoidon puolesta.