1. Lääkärilehti
  2. Ajassa
  3. Helsingin yliopisto koordinoi uutta syövän immunoterapian hanketta
Ajan­kohtai­sta

Helsingin yliopisto koordinoi uutta syövän immunoterapian hanketta

Hankkeen budjetti on kymmenen miljoonaa euroa.

Helsingin yliopisto koordinoi uutta syövän immunoterapian hanketta Kuva 1 / 1 Kuva: Adobe/AOP

Toukokuussa alkaa syövän immunoterapian hanke Cancer IO, jota koordinoi Helsingin yliopisto.

Hankkeessa kehitetään uudenlaisia ratkaisuja immunoterapiahoitojen tehostamiseksi ja tuetaan uusien hoitojen käyttöönottoa terveydenhuoltojärjestelmässä.

Kokonaisuudessa on useita suomalaisia hankkeita, jotka toteutetaan Helsingin ja Turun yliopistoissa, kolmessa yliopistosairaalassa, yhdessä keskussairaalassa ja kahdeksassa suomalaisessa yrityksessä.

Mukana on myös potilasjärjestöjä ja yhdeksän immunoterapiaan investoivaa lääkeyritystä.

Lue myös

Hanke kuuluu Business Finlandin Yksilöllistetyn terveyden ohjelmaan. Sen budjetti on kymmenen miljoonaa euroa. Julkisen tutkimuksen osuus summasta on noin viidennes.

Cancer IO -ohjelmaa koordinoivat dosentti Jeroen Pouwels ja tutkimusjohtaja Juha Klefström Helsingin yliopistosta.

Kirjoittajat
Minna Pihlava

Etusivulla juuri nyt

Tieteessä
Oksikodoni sopii synnytyskivun lievitykseen

Avautumisvaiheen alkuvaiheessa ihonalaisesti annettu oksikodoni lievitti supistusten aikaisia kipuja tehokkaasti.

Ajassa
Työhyvinvointi jopa parani

Krooninen väsymys väheni koronakeväänä, raportoi Työterveyslaitos.

Blogi
Elokuu – paluu pienempiin bootseihin

Tuhkimon taika haihtuu ja palataan takaisin omaan arkeen, kirjoittaa Terhi Savolainen.

Kommentti
Uusi normaali: lapset kärkeen

On aika herätellä keskustelua yhteiskunnan tärkeysjärjestyksestä, kirjoittaa Silja Kosola.

Ajassa
Poikkeusaika ei vähentänyt päivystysleikkauksia

Päivystyskirurgian saatavuus on turvattava myös poikkeusaikoina, osoittaa TAYS:n johtama tutkimus koronakeväältä.

Ajassa
Suomessa aletaan tutkia koronavirusepidemian vaikutusta syöpäpotilaisiin

Tutkimuksessa selvitetään, miten koronavirustartunta vaikuttaa syöpien diagnosointiin, syöpähoitojen aloittamiseen, annettuihin syöpähoitoihin, niiden haittavaikutuksiin sekä potilaiden elämänlaatuun ja elinaikaan.