Ajan­kohtai­sta

Hengitystieinfektiot vähenivät merkittävästi koronavuonna

Poikkeus ovat rinovirusinfektiot, joita todettiin lähes yhtä paljon kuin vuonna 2019.

Tiiamari Pennanen
Kuvituskuva 1
Adobe/AOP

Lähes kaikki hengitystievirusten ja -bakteerien aiheuttamat infektiot vähenivät viime vuonna merkittävästi maaliskuun puolivälistä alkaen, tiedottaa Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.

Influenssakaudella influenssa A-löydöksiä ilmoitettiin tartuntatautirekisteriin noin 8 000 tapausta vähemmän kuin edellisellä kaudella. Myös pneumokokin aiheuttamien vakavien yleisinfektioiden määrä väheni alle puoleen.

– Maaliskuussa 2020 otettiin käyttöön koronapandemiaan liittyvät matkustusrajoitukset, etätyöskentely ja -opiskelu, hygieniaohjeet, turvavälit ja myöhemmin myös kasvomaskit. Niillä on ollut vaikutusta myös muiden hengitystieinfektioiden esiintyvyyteen, sanoo THL:n ylilääkäri Tuula Hannila-Handelberg tiedotteessa.

Poikkeuksen muodostivat rinovirusinfektiot, joiden määrä pysyi lähes samana kuin vuonna 2019. Alkoholipitoinen käsihuuhde ei tuhoa rinoviruksen tartuttavuutta.

Suolistoinfektioista listeriatartuntojen määrä lähes kaksinkertaistui. Tartuntoja ilmoitettiin 93, mikä on tähän mennessä suurin ilmoitettu määrä vuodessa. Listeriainfektiot ovat lisääntyneet selvästi vuodesta 2009 lähtien. Suomessa riskielintarvikkeita ovat etenkin graavisuolatut ja kylmäsavustetut kalatuotteet.

Kampylobakteeritartuntoja ilmoitettiin 2 074. Kampylobakteeri on yleisin suolistotulehduksia aiheuttava bakteeri Suomessa.

Antibiooteille vastustuskykyisistä bakteereista MRSA:n aiheuttamia vakavia yleisinfektioita todettiin ennätyksellisen paljon, yhteensä 63.

Lue myös

CPE-bakteerien määrä taas väheni toista vuotta peräkkäin. Lasku saattaa liittyä matkailun vähenemiseen. Myös VRE-bakteereja todettiin huomattavasti vähemmän kuin kahtena edellisvuonna.

Punkkien levittämien borrelioosin ja puutiaisaivotulehduksen määrä pysyi melko vakaana, vaikka pandemia lisäsi ulkona ja luonnossa liikkumisen suosiota. Tartuntatautirekisteriin ilmoitettiin 2 064 tapausta, jotka edustavat pääosin myöhäisborrelioosia. Lisäksi avohoidon hoitoilmoitusjärjestelmään kirjattiin noin 4 200 borrelioositapausta.

Puutiaisaivotulehdustapauksia ilmoitettiin 91. Se on hieman enemmän kuin edellisinä vuosina. Tartuntoja todettiin eniten saaristo- ja rannikkoalueilla.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030