Ilmansaasteet yhteydessä pieneen syntymäpainoon
Altistuminen ilmansaasteille raskauden aikana on yhteydessä lapsen pieneen syntymäpainoon, osoittaa Lancet Respiratory Medicine -lehdessä julkaistu tutkimus.
Lancet Respiratory Medicine -lehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan ilmansaasteille altistuminen raskauden aikana on yhteydessä lapsen pieneen syntymäpainoon.
Tutkimuksessa yhdistettiin neljäntoista kohorttitutkimuksen tiedot kahdestatoista Euroopan maasta. Aineistossa oli mukana kaikkiaan yli 74 000 naista, jotka synnyttivät 1994–2011. Syntymäpaino luokiteltiin pieneksi, kun lapsi painoi alle 2 500 grammaa (synnytys 37 raskausviikon jälkeen). Ilman epäpuhtauksien keskipitoisuuksia arvioitiin äitien raskaudenaikaisen asuinympäristön perusteella.
Yhteys oli erityisen vahva halkaisijaltaan alle 2,5 µm:n pienhiukkasilla, joita esimerkiksi liikenne ja teollisuus tuottavat. Altistuksen kasvu viidellä mikrogrammalla lisäsi pienen syntymäpainon riskiä 18 prosenttia. Riski oli suurentunut myös epäpuhtaustasolla, joka oli alitti EU:n ilmanlaatudirektiivin rajan.
Suvi Sariola
Kuva: Panthermedia