Ajan­kohtai­sta

Imusolmukesiirto lievittää käden turvotusta rintasyöpähoidoissa

Hoitomuoto on vielä kokeellinen. Tutkimuksen mukaan puolet potilaista pystyi vähentämään tukihihan käyttämistä tai lopettamaan sen kokonaan.

Kuvio 1 http://www.laakarilehti.fi/pics/imuslomukkeet_panthermedia.jpg

Rinnankorjausleikkauksen yhteydessä tehty imusolmukesiirto lievittää käden imunesteturvotusta syöpähoitojen aikana, osoittaa LL Tiina Viitasen väitöstutkimus.

Tutkimuksen mukaan imusolmukesiirto kohensi imunestekierron nopeutta 37 prosentilla rintasyöpäpotilaista. Merkittävin tulos oli, että puolet potilaista pystyi vähentämään tai lopettamaan rintasyöpähoitojen aiheuttamaan käden turvotukseen liittyvän tukihihan käyttämisen.

Imusolmukkeet siirrettiin potilaiden nivustaipeen yläpuolelta.

– Eniten imusolmukesiirrosta hyötyivät potilaat, joilla oireina oli myös toistuvia tulehduksia sekä jatkuvaa särkyä. Imusolmukkeiden poistaminen nivusalueelta ei ole aiheuttanut merkittäviä haittoja potilaille. Mahdolliset ongelmat saattavat kuitenkin kehittyä viiveellä, joten potilaita seurataan useita vuosia, Viitanen kertoo.

Pahimmillaan lymfedeemapotilaalle saattaa kehittyä vaikea ns. elefanttitauti. Tarjolla ei ole parantavaa hoitoa, ainoastaan lymfa- ja fysioterapiaa sekä elinikäistä tukihihahoitoa. Viitasen mukaan imusolmukesiirto saattaa tuoda toivottua apua osalle potilaista.

Hän huomauttaa, että imusolmukesiirto on edelleen lymfedeemassa kokeellinen hoitomuoto ja tarvitaan vielä lisätutkimuksia leikkauksen vaikutusten selvittämiseksi.

Väitöstutkimus ”Lymph node transfer in the treatment of postmastectomy lymphedema” (Imusolmukesiirto rintasyöpähoitojen jälkeisen lymfedeeman hoidossa) tarkastetaan Turun yliopistossa perjantaina 24.1.

Miia Soininen
Kuva: Panthermedia

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030