Lehti 36: Ajan­kohtai­sta 36/1995 vsk 50 s. 3960

Itsemurhien ehkäisyprojekti tarttuu työssäkäyvien päihdeongelmiin

Itsemurhien ehkäisyprojektissa on tänä syksynä käynnistynyt hanke työssäkäyvän väestön itsemurhariskin pienentämiseksi. Koska päihdeongelma tiedetään itsemurhien merkittäväksi taustatekijäksi, päämääränä on tavoittaa henkilöt, joiden alkoholinkäyttö on lähellä riskirajaa tai joilla jo on päihdeongelma.

Stakesin projekti toteutetaan yhdessä viiden suuren työterveysaseman kanssa. Pyrkimyksenä on kehittää toimintamalleja suurkuluttajien mini-interventioon. Vähimmillään mini-interventiolla tarkoitetaan alkoholinkulutuksen ottamista puheeksi asiakkaan kanssa. Hankkeeseen osallistuvat mm. Helsingin Puhelinyhdistyksen, Nesteen Sköldvikin ja Metsä-Serlan Savon Sellun työterveysasemat.

- Sekä alkoholin kulutus että itsemurhat vähentyivät tällä vuosikymmenellä aina vuoteen 1994 asti. Nyt alkoholin kulutus on kuitenkin lähtenyt jyrkkään nousuun, sanoo mini-interventioita kehittävä ylilääkäri Martti Kuokkanen.

Lue myös

Alkoholi on osallisena valtaosassa itsemurhia ja itsemurhayrityksiä. Itsemurhat Suomessa -tutkimuksessa arvioitiin 43 % itsemurhan tehneistä päihteistä riippuvaisiksi. Alkoholin ja itsemurhien yhteys on ilmeinen, vaikkakin monimutkainen. Yhteys on selvin 15-34-vuotiailla miehillä: alkoholin kokonaiskulutuksen vähentyessä vähenevät myös tämänikäisten miesten itsemurhat. On arvioitu, että litran lisäys alkoholin kokonaiskulutuksessa merkitsee noin 10 %:n lisäystä tuonikäisten miesten itsemurhissa.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030