Kelain käyttöön syys-lokakuussa
Kela lupaa Kelain-palvelun olevan käyttövalmis viimeistään lokakuussa.
Ensi vuodenvaihteessa kaikkien lääkärien on siirryttävä käyttämään e-reseptiä. Ammatinharjoittajana toimivien ja työpaikan ulkopuolella reseptejä kirjoittavien tarpeita varten Kela kehittää nettipohjaista Kelain-palvelua.
– Kelaimen sertifioinnit ovat vielä kesken. Palvelu on tarkoitus saada käyttöön syys-lokakuussa, kertoo Kelan viestinnän asiantuntija Pirjo Ikävalko.
Lääkäriliiton terveyspolitiikan asiantuntija Lauri Vuorenkoski vakuuttaa, että liitossa ollaan valppaina Kelaimen ja e-reseptin suhteen.
– Meistä riippumattomista syistä moni asia on vielä kesken. Työskentelemme kuitenkin ahkerasti sen eteen, että kun e-resepti tulee kaikille pakolliseksi, lääkärillä on yhä mahdollisuus ja oikeus määrätä lääkkeitä työpaikan ulkopuolella ilman kohtuuttomia kustannuksia.
Kelain muuttuu maksulliseksi vuonna 2017
Vuoden 2017 alusta lähtien palvelu muuttuu maksulliseksi. Kehittämispäällikkö Maritta Korhonen STM:stä arvioi, että maksut saadaan määriteltyä lokakuun loppuun mennessä.
– Lähtökohta on, että kustannusten pitää olla oikeudenmukaisia ja kohtuullisia lääkäreille, jotka kirjoittavat reseptejä terveydenhuollon organisaatioiden ulkopuolella.
Yksityisille ammatinharjoittajille Kelaimen käyttömaksut määräytyvät markkinaperusteisesti eli tulevat mukailemaan markkinoilla olevien muiden vastaavien palvelujen hintoja.
Hätätilanteessa voi kirjoittaa paperireseptin
Korhonen muistuttaa siitä, että e-reseptin käyttö tuo hyötyjä kaikille lääkäreille ja potilaille.
– Potilaslain mukaan asianmukaiset hoitoon liittyvät merkinnät tulee tehdä, jotta tarvittava tieto tulee potilasta hoitavan lääkärin käyttöön. Lääkitystieto on jatkossa reseptikeskuksessa ja mahdollistaa myös hoidon jatkuvuuden.
Paperiresepti ei vuodenvaihteen jälkeenkään poistu kokonaan.
– Lakitekstin mukaan "lääkemääräyksen voi tehdä kirjallisesti tai puhelimitse, mikäli sähköinen määrääminen ei ole teknisen häiriön vuoksi mahdollista. Lisäksi lääkemääräyksen voi tehdä kirjallisesti tai puhelimitse, jos lääkehoidon tarve on kiireellinen eikä lääkemääräystä voi olosuhteiden poikkeuksellisuuden vuoksi tai muusta erityisestä syystä laatia sähköisesti", sanoo Lauri Vuorenkoski.
THL järjestää lääkäreille ja hammaslääkäreille Kelaimesta koulutustilaisuuden 28.9.
Juttua varten on haastateltu myös Kelan asiakkuusvastaava Sini Paloa.
› Lue jutun laajempi versio Lääkärilehden sivuilta: laakarilehti.fi.
Lisätietoa:
› Usein kysytyt kysymykset Lääkäriliiton sivuilla: www.laakariliitto.fi/uk/sahkoinen-laakemaarays/
› Tietoa varmennekortin tilaamisesta Väestörekisterikeskuksen sivuilta: vrk.ajapa.fi/th/
› Tietoa Kelaimesta on koottu myös Kelan sivuille: kanta.fi/web/ammattilaisille/kelain
Onko sinulla kysymyksiä e-reseptistä?
Lähetä kysymys meille (laakarilehti@laakarilehti.fi), niin etsimme siihen vastauksen asiantuntijan avulla. Koostamme kysymyksistä ja vastauksista jutun Lääkärilehteen myöhemmin syksyllä.