Kiihtymyksen aiheista on pakko kirjoittaa
Lääkärilehden uutta kolumnistia Tiina Raevaaraa kiihdyttävät syrjinnän eri muodot. – Joskus kiihdyn huonosti kirjoitetusta tiedejutusta, jossa esimerkiksi lähteiden käyttö on pielessä, Raevaara kuvailee kirjoitustensa syntyä.
Tiina Raevaarasta ajatus kolumnien kirjoittamisesta Lääkärilehteen tuntuu jännittävältä, sillä lukijakunta poikkeaa varsin paljon siitä, mihin hän on kirjailijan, kolumnistin ja blogistin urallaan tottunut.
– Haluan antaa oman mielekkään panokseni Lääkärilehteen. Kirjoitan ihmisistä biologisina ja kaunokirjallisina olentoina.
Raevaara on kirjoittanut tietokirjan koiran evoluutiosta ja koiran ja ihmisen historiallisesta suhteesta. Kolme kaunokirjallista teosta on jo ilmestynyt, ja neljäs julkaistaan tammikuussa. Blogeja syntyy säännöllisesti Suomen Kuvalehteen ja kolumneja Suomen Luontoon.
Raevaara löytää aiheet kolumneihin ja blogeihin hyvin vaihtelevilla tavoilla. Mieluiten hän kirjoittaa sellaisista aiheista, jotka sytyttävät.
– Näitä kiihtymyksen aiheita tulee jatkuvasti vastaan, ja niistä on pakko päästä kirjoittamaan.
Raevaaraa kiihdyttävät varsinkin syrjinnän eri muodot. Hän on kirjoittanut paljon muun muassa seksuaalivähemmistöjen oikeuksista ja yrittänyt löytää myös tieteestä oikeutusta moninaisuuden olemassaololle.
– Joskus kiihdyn huonosti kirjoitetusta tiedejutusta, jossa esimerkiksi lähteiden käyttö on pielessä.
Raevaara kirjoittaa paljon myös siitä, miten olisi pitänyt kirjoittaa ja mitkä taustalla olevat asiat eivät tule ilmi uutisista.
Kirjojen aiheiden löytymistä on hänen mielestään hankalampi selittää. Aiheet ovat usein tunnelmia tai yksittäisiä kuvia, jotka jäävät mieleen ja pohdituttavat. Vähitellen hän huomaa, että niistä alkaa tulla kirja.
– Monet aiheet saattavat mietityttää kirjoittaessa sekä tieto- että kaunokirjallisuutta, esimerkiksi koira on ollut tällainen. Aiheet tavallaan vuotavat kirjallisuuden lajista toiseen.
Lue Tiina Raevaaran ensimmäinen Lääkärilehti-kolumni numerosta 1-2/2014.
Ulla Toikkanen
Kuva: Mikko Käkelä