Lehti 40: Ajan--kohtai--sta 40/2010 vsk 65 s. 3195

Kiljavan sairaala sinnittelee

Hertta Vierula

Kiljavan kuntoutussairaala voi jatkaa toimintaansa ainakin toistaiseksi. Sairaalan toiminta jaetaan kahdeksi yhtiöksi - palvelutoiminta ja kiinteistöyhtiö irrotetaan toisistaan.

Vuonna 2008 toimintansa aloittaneen Kiljavan kuntoutussairaalan taival on ollut takkuinen. Potilaita on ollut liian vähän ja toiminta on ollut tappiollista. Velkojen vuoksi sairaala on ollut konkurssin partaalla.

Onko Kiljavan toiminta nyt vakaalla pohjalla, toimitusjohtaja Jari Lehto?

- Kaiken ratkaisee tietysti se, tuleeko potilaita. Omistajakunnat ovat sitoutuneet uudistuksiin, joten luulisi että niillä oli intressejä myös lähettää tänne enemmän potilaita.

Sairaalassa on toiminnassa kaksi osastoa.

- Nurmijärven kunta on aikeissa siirtää yhden terveyskeskusosaston Kiljavalle. Muitakin vastaavia keinoja lisätä sairaalan ja sen tilojen käyttöä pohditaan.

Lue myös

Kiljavan sairaalassa on töissä yksi kokopäiväinen yleislääketieteen erikoislääkäri, ylilääkäri Timo Vaskonen. Lisäksi sairaalassa toimii osa-aikaisena yksi fysiatrian ja yksi neurologian erikoislääkäri. Vaskosen mukaan henkilökunta suhtautuu epävarmaan tilanteeseen rauhallisesti.

Lääkäri keskittyy tekemään työnsä hyvin.

- Kuntoutujilta on tullut hyvää palautetta.

Sairaalan omistavat lähialueiden kunnat Tuusula, Hyvinkää, Järvenpää, Mäntsälä, Nurmijärvi ja Hus-kuntayhtymä. Hoito- ja kuntoutushenkilökunta on Attendo MedOnen palkkalistoilla.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030