Lehti 46: Ajan­kohtai­sta 46/2016 vsk 71 s. 2930

Kokemusasiantuntijat tulevat ­sairaaloihin

Miia Soininen

Sairaalat ovat alkaneet käyttää kokemusasiantuntijoita toiminnan suunnittelussa. Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri kouluttaa parhaillaan 23 kokemusasiantuntijaa, jotka sijoittuvat kaikille toimialueille.

– Ajatus siitä, että potilaat tulevat johtoryhmiin ja kehittämään palveluita, on saanut meillä aikaan ison kulttuurisen muutoksen. Se on tulevaisuutta järjestelmässä, VSSHP:n erikoissuunnittelija Pekka Makkonen sanoo.

Ensimmäinen kokemusasiantuntijoiden laajamittainen kouluttaja on Keski-Suomen sairaanhoitopiiri. Makkosen mukaan kiinnostusta on muun muassa Kanta-Hämeessä ja Vaasassa. Yksittäisiä kokemusasiantuntijoita hyödynnetään johtoryhmätasolla ainakin HUS:ssa.

Lue myös

VSSHP:ssa kokemusasiantuntijat tuovat asiakasnäkemystä esiin osallistumalla esimerkiksi uusien palvelujen ja toimintojen suunnitteluun sekä erilaisiin työryhmiin.

– He voivat toimia myös ryhmänohjaajina vertaisryhmissä ja työntekijöidemme työpareina. Jatkossa voi olla myös vertaisvastaanottoja, Makkonen kertoo.

Sairaanhoitopiiri rekrytoi koulutettavat lehti-ilmoituksilla, ja he saavat tehtävästään palkkion.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030