Lehti 18: Ajan­kohtai­sta 18/2021 vsk 76 s. 1116 - 1120

Korona ei näytä vaikuttavan kandien kesätöihin

Suosituimpien työpaikkojen osalta kesätöistä sopiminen tuntuu edelleen ­aikaistuneen korona-aikana.

Anne Seppänen
Kuvituskuva 1
Vesa-Matti Väärä

Simo Nuuttilan mukaan on huolestuttavaa, että viime kesänä kesätöitä peruutettiin lyhyellä varoitusajalla.

Kuvituskuva 2
Vesa-Matti Väärä

– Räikeimmät tapaukset, joista olen kuullut, ovat sellaisia, että kesätyöstä on sovittu parikin vuotta etukäteen, Medisiinariliiton puheenjohtaja Simo Nuuttila sanoo.

Koronapandemia ei ole Medisiinariliiton puheenjohtaja Simo Nuuttilan mukaan juuri vaikuttanut lääketieteen kandien kesätöihin.

– Kandit ovat tärkeä osa terveydenhuollon toimintaa kesäisin, joten tämä on ymmärrettävää. Kaikkialla on tarve saada kesälääkäreitä töihin, Nuuttila sanoo.

Samoin tilanteen näkee johtava ylilääkäri Anu Mustakari Espoon kaupungilta.

– Viime kesänä meillä oli kandeja tuttuun tapaan töissä, ja samoilla periaatteilla on toimittu nytkin. Otamme mielellämme kandeja kesätöihin. Tärkeää on, että he saavat tukea ja ohjeistusta ja että konsultointi onnistuu helposti, koska toivomme heidän tulevan töihin myös joululomalla ja mahdollisesti tekemään terveyskeskuspalveluaan meille, Mustakari sanoo.

Perusterveydenhuoltoon hakeudutaan vähemmän

Kandien kesätyöt ovat Espoossa normaalia terveysasematyötä, jonka Mustakari näkee olevan oppimisen kannalta antoisinta.

– Infektioasemalle Samariaan emme ole ottaneet kandeja kesätöihin, sen korona meille aiheuttaa. Työ ei ole perinteistä terveysasematyötä ja edellyttää suojavarustuksen kanssa toimimista, Mustakari kertoo.

Espoossa on Mustakarin mukaan huomattu, että korona-aikana perusterveydenhuollon työpaikkoihin ei hakeuduta entiseen tapaan. Tämä on näkynyt myös kandien hakemuksissa.

– Korona näyttää aiheuttaneen selvän jäähtymisen perusterveydenhuoltoon hakeutumisessa. Terveyskeskussijaisuuksien kysyntä on ollut hiljaisempaa kuin ennen pandemiaa.

Mustakari ei tiedä mistä tämä johtuu. Hän pohtii, että huoli työn hallinnasta on ehkä tavallista suurempi. Osa voi olla huolissaan myös omasta terveydestään ja keskittyy mieluummin tutkimukseen tai on pitempään perhevapaalla.

Viime kesänä töitä peruuntui

Simo Nuuttila pohtii, että kesätöiden sopiminen hyvin varhain on saattanut korostua korona-aikana. Ilmiönä se ei tosin ole uusi.

– Kesätyöt on voitu sopia jopa yli vuoden etukäteen. Räikeimmät tapaukset, joista olen kuullut, ovat sellaisia, että kesätyöstä on sovittu parikin vuotta etukäteen.

Tämä voi Nuuttilan arvion mukaan liittyä kovempaan kilpailuun suosituimmista kesätyöpaikoista, kun lääketieteen opiskelijoita on enemmän ja myös moni ulkomailla opiskeleva tulee kotimaahan kesätöihin.

Lue myös

– Toki töitä varmasti löytyy, jos on valmis menemään kauemmas ja pienelle paikkakunnalle. Silloin voi tulla työtarjouksia nopeallakin varoitusajalla.

Lääkäriliiton viime syksynä opiskelijoille tekemän kyselyn mukaan 17 prosenttia opiskelijoista koki, että kesällä 2020 pandemia vaikutti töiden toteutumiseen. Mukana kyselyssä oli tosin muitakin tehtäviä kuin lääkärin kesäsijaisuuksia, esimerkiksi amanuenssuureja, tutkimustyötä tai koronajäljitystyötä.

– Useimmilla heistä työtehtävä oli vaihtunut tai peruuntunut lomautusten takia kokonaan. Tällaisesta ei ole nyt tietoa, mutta on huolestuttava asia, että kesätöitä peruutettiin lyhyellä varoitusajalla, Nuuttila sanoo.

› Lue myös Muista nämä kesätöissä s. 1174

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030