Ajan­kohtai­sta

Koronaepidemian uusi aalto on todennäköinen, sanoo TYKS:n infektiontorjunnan ylilääkäri

Jatkossa merkitsee paljon, miten ihmiset käyttäytyvät, Esa Rintala sanoo.

Minna Pihlava
Kuvituskuva 1
Vesa-Matti Väärä

Turun yliopistollisen keskussairaalan infektiontorjunnan ylilääkäri Esa Rintala pitää todennäköisenä koronavirusepidemian uutta aaltoa.

– Ihmiset ovat noudattaneet hyvin rajoituksia. Myös jatkossa merkitsee paljon, miten ihmiset käyttäytyvät, Rintala sanoo Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin tiedotteessa.

On esimerkiksi edelleen tarpeen välttää isoja ihmisjoukkoja, yskiä hihaan, pitää etäisyyttä kaupoissa ja kahviloissa ja käyttää käsidesiä

Jos ihmiset toimivat näin, Rintala uskoo epidemian hännän pysyvän matalana kesän yli. Hän pitää silti toisen aallon tuloa todennäköisenä. Siihen pitää varautua.

– Jos matkustaminen lisääntyy esimerkiksi Ruotsiin, missä epidemia edelleen on aktiivinen, pelkään taudin uudelleen voimistuvan. Myös alkusyksy ihmisten palatessa työpaikoille on mahdollinen uuden aallon ajankohta. Tällä tavoin tapahtui esimerkiksi sikainfluenssan kohdalla, hän vertaa.

Koronavirus saadaan paremmin estettyä, kun sille saadaan rokote. Tulevaisuudessa syksyn rokotteissa on mahdollisesti oma kausirokotteensa sekä koronaan että influenssaan.

Kuluneen talven taudeissa Rintala huomasi mielenkiintoisen piirteen. Kun koronaepidemia alkoi, influenssakausi päättyi. Kumpikin leviää pisaratartuntana.

– Hyvin noudatetut ohjeet ihmisten liikkumisessa ja esimerkiksi käsien pesussa mahdollisesti vaikuttivat muiden virustautien esiintymiseen, hän toteaa.

Epidemia on edennyt kausi-influenssan tapaan

Koronaepidemian eteneminen on Varsinais-Suomessa muistuttanut tähän mennessä kausi-influenssaa. Koronavirustautiin sairastuneiden määrä alkoi kasvaa 8. maaliskuuta ja saavutti huippunsa 4. huhtikuuta. Sen jälkeen taudin esiintyvyys on laskenut.

– Testausmäärämme ovat koko ajan kasvaneet. Olemme madaltaneet kynnystä testiin pääsyyn, mutta silti saaneet saalista vähän, ylilääkäri Esa Rintala sanoo tiedotteen mukaan.

Oireettomia henkilöitä ei edelleenkään testata, koska siinä vaiheessa tartunta ei Rintalan mukaan näy testissä

Nykyisin uusia sairaustapauksia todetaan alle kymmenen päivässä, mikä on alle kaksi prosenttia testatuista. Kaikilta sairaalaan hoitoon tulevilta, joilla on hengitystieoireita, tarkistetaan mahdollinen koronavirustartunta pikatestillä.

Lue myös

TYKS:n erityisvastuualueella on ollut tähän mennessä 29 potilasta sairaalahoidossa ja heistä 8 tehovalvontahoidossa. Eniten sairaalassa hoidetuissa on ollut 50–59-vuotiaita ja 70–79-vuotiaita. Koronaan on menehtynyt 12 henkilöä. Kuolleita on ollut eniten ikäryhmässä 80–89 vuotta. Vain yksi nuori on ollut sairaalahoidossa.

Oirekuvaltaan koronavirustauti on ollut kausi-influenssan kaltainen, mutta rajumpi. Tauti koettelee eniten ikäihmisiä ja henkilöitä, joilla on perussairauden vuoksi alentunut vastustuskyky.

Suurin osa on selvinnyt taudista kotihoidolla ja särkylääkkeellä. Potilaat ovat kertoneet pitkään kestävästä väsymyksestä ja päänsärystä. Vaikeamman taudin sairastaneet ovat kärsineet esimerkiksi keuhkokuumeesta.

Koronalle altistuneet on jäljitetty ripeästi. Karanteenissa on ollut satoja ihmisiä.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030