Ajan­kohtai­sta

Koronapandemia laski potilasvahinkoilmoitusten määrää

Potilasvahinkoilmoitukset vähentyivät muun muassa siksi, että kiireettömän hoidon vastaanottokäynnit ja toimenpiteet harvenivat.

Ulla Toikkanen
Kuvituskuva 1
Panthermedia

Vuonna 2020 Potilasvakuutuskeskukselle (PVK) tehtiin potilasvahingoista 8 390 ilmoitusta, mikä oli noin 13 prosenttia vähemmän kuin edeltävänä vuonna. Potilasvahinkoilmoitusten vähenemiseen vaikutti erityisesti keväällä kiireettömän hoidon alasajo. Lisäksi potilaat peruivat myös itse varaamiaan aikoja, eivätkä hakeutuneet hoitoon yhtä aktiivisesti kuin aiemmin.

– Mitä enemmän hoitokäyntejä on, sitä suurempi on todennäköisyys, että välillä tapahtuu potilasvahinkoja. Joten kun hoitokäynnit ja -toimenpiteet keväällä vähenivät, vähenivät samalla myös vahinkoilmoitukset, PVK:n johtaja Minna Plit-Turunen kertoo tiedotteessa.

Ilmoitusmäärien väheneminen painottui huhti-elokuulle. Alkusyksystä tilanne loppuvuotta kohti normalisoitui ja ilmoituksia tehtiin tavalliseen tahtiin, kunnes epidemiatilanteen huonontuessa ilmoitusmäärät kääntyivät jälleen laskuun joulukuussa.

– On todennäköistä, että ilmoitusmäärä kääntyy jälleen nousuun, kun tilanne terveydenhuollossa jossain vaiheessa normalisoituu koronaepidemian akuuteimman vaiheen jälkeen, Plit-Turunen sanoo tiedotteen mukaan.

Potilasvahinkoja yleisimmin leikkaus- ja anestesiatoimenpiteissä

Korvattavat vahingot liittyivät useimmiten leikkaus- ja anestesiatoimenpiteisiin, joiden yhteydessä sattuneita vahinkoja korvattiin 996 vuonna 2020. Näistä vajaa puolet liittyi tuki- ja liikuntaelinten leikkaustoimenpiteisiin.

Lue myös

Korvattava potilasvahinko sattuu useimmiten lonkan ja polven tekonivelleikkausten ja hermojuuren vapautusleikkausten yhteydessä. Näitä toimenpiteitä tehdään vuosittain paljon, joten korvattavia vahinkojakin tapahtuu lukumääräisesti enemmän kuin harvinaisempien leikkaustoimenpiteiden yhteydessä.

Hammashoidon toimenpiteiden yhteydessä sattuneita vahinkoja korvattiin yhteensä 269. Näistä 110 sattui juurihoidon yhteydessä ja 79 hammasproteettisen hoidon yhteydessä.

Korvausta sai noin joka kolmas

Reilu neljännes vuonna 2020 ratkaistuista tapauksista johti korvausten maksamiseen. Korvauksenhakijoista noin joka kolmas sai korvausta vähintään yhdestä ilmoittamastaan vahinkotapahtumasta.

Korvauksia potilasvakuutuksesta maksettiin viime vuonna 32,8 miljoonaa euroa ja potilasvakuutusjärjestelmästä aiheutuneet kustannukset olivat kaikkiaan yli 45 miljoonaa euroa.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030