Ajan­kohtai­sta

Koronatesteihin tulijoiden määrä väheni

Vähentyneet testimäärät huolestuttavat terveydenhuollossa.

Suvi Sariola
Kuvituskuva 1
Adobe/AOP Robert Kneschke

Joulun ja uudenvuoden aikaan koronavirustestiin hakeutuneiden määrä väheni huomattavasti, tiedottaa HUS.

Apulaisylilääkäri Eeva Ruotsalaisen mukaan ihmisten liikkuminen pyhien aikaan ei kuitenkaan ole vähentynyt.

Terveydenhuollossa on nyt huoli siitä, että tartuntoja on jäänyt toteamatta, hän kertoo.

Ruotsalaisen mukaan tilanne voi johtaa epidemian äkilliseen pahentumiseen.

Koronapotilaita hoitavia rokotettu noin 7 000

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan koronarokotuksen oli saanut tiistaihin mennessä noin 7 000 terveydenhuollon ammattilaista, jotka hoitavat koronapotilaita.

Suomeen oli siihen mennessä tullut yhteensä noin 50 000 kappaletta Pfizerin ja BioNTechin koronavirusrokotetta.

THL:n johtava asiantuntija Mia Kontio kertoi tiedotteessa, että ensimmäisestä rokote-erästä oli annettu puolet ja toisesta noin pari tuhatta rokotetta.

Lue myös

Ensimmäisen rokote-erän annoksista puolet säästettiin rokotettavien toisia annoksia varten.

Tämänhetkisen toimitusaikataulun mukaan Suomi saa noin 50 000 rokoteannosta viikossa tammikuun ajan.

Ensimmäiseen kolmeen rokotusryhmään kuuluvat henkilöt saadaan arvioiden mukaan kattavasti rokotetuksi viimeistään kesään mennessä.

Näihin rokotusryhmiin kuuluu yhteensä noin 1,5 miljoonaa suomalaista: sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstöä, yli 70-vuotiaat sekä vakavan taudin riskiryhmässä olevat.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030