Ajan­kohtai­sta

Kuhmon koronarypäs laantumassa – kaksi kotihoidon työntekijää ehti saada tartunnan

Ryppään taustalla oli yksi väärä negatiivinen testitulos.

Minna Pihlava
Kuvituskuva 1
Adobe/AOP

Kuhmon paikallisen koronaryppään tartunnat ovat talttumassa. Viikonloppuna ei todettu uusia koronatartuntoja.

Perjantaihin mennessä on todettu 25 koronatartuntaa, joista 23 Kuhmossa, 1 Sotkamossa ja 1 Kajaanissa.

Ryppäässä on mukana kaksi tartuntaa Kuhmon kotihoidon työntekijöillä. Ensimmäinen positiivinen testitulos saatiin torstaina oireettomalta henkilöltä, joka oli vielä keskiviikkona työskennellyt suojaimia käyttäen.

Toinen työntekijän tartunta löytyi, kun altistuneet asiakkaat ja työntekijät testattiin.

Karanteenissa on noin 200 henkilöä. Heistä noin puolella karanteeni päättyy viikon loppuun mennessä.

Kainuun Sanomat kertoi viime viikolla, että tartunnat levisivät erityisesti yhden vääräksi osoittautuneen negatiivisen testituloksen saaneen henkilön kautta.

Rajoituksia puretaan

Kuhmossa ja Kainuussa puretaan asteittain ryppään vuoksi tehtyjä rajoituksia.

Kainuun sote purkaa tänään maanantaina vierailukiellot vanhustenhoidon hoitokodeissa ja hoivayksiköissä, Kuhmoa lukuun ottamatta.

Kuhmon hoivayksiköissä vierailukielto jatkuu ainakin tämän viikon loppuun asti.

Lue myös

Lasten ryhmätoiminnot voi aloittaa tästä maanantaista lähtien. Aikuisten ryhmät käynnistyvät viikon päästä. Suositus on, että järjestöt ja yhdistykset toimivat samoilla periaatteilla.

Lukiolaiset jatkavat etäopetuksessa 29. syyskuuta asti.

Kainuun sote muistuttaa että viruksen uhka on edelleen olemassa. Kasvomaskisuositus on edelleen voimassa koko Kainuussa.

Oikeanlainen yskiminen, käsihygienia ja turvaetäisyyksien pitäminen on tärkeää. Hengitystieoireisena pitää hakeutua koronatestiin ja välttää kontakteja.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030